Takalistolta—mustina, kullankeltaisine reunuksineen—häämöttivät linnanpuiston mahtavat puuryhmät kukkulan itäiseltä rinteeltä, mutta itse linna, joka seisoi kukkulan harjalla ja jonka keltaiset, pyramiidimaisesti suippenevat kaksoistornit olivat hallinneet koko laajaa maisemaa—mihin oli se joutunut?
Oliko maa auennut ja niellyt tuon jättiläisen?
Hämmästyneenä, kauhistuneena ponnahti hän ensin takaisin. Ja sitten vasta muisti hän. »Tosiaankin—hehän ovat sen polttaneet poroksi!» Eikö hän itse ollut kyllin usein katkeralla tyytyväisyydellä ajatellut hirmutekoa, joka oli tuhonnut hänen isiensä perinnön?
Mutta nyt, kun hän ilmielävästi näki edessään palon jäljet, kuohutti kolkko, kiehuva viha hänen mieltänsä.
»Murhapolttajat!» huusi hän ja heristi toistamiseen nyrkkiään vihollistensa koteja kohden.
Vihollistensa? Niin, hän tunsi sen äkkiä leimahtavan mielessään päivänselväksi. Hänen isänsä viholliset olivat hänenkin vihollisiaan.
Hän oli heidät perinyt—samalla kuin nämä rämettyneet metsät, nämä kesannoituneet pellot, nämä savunmustaamat raunioläjät—nyt vasta saattoi hän erottaa ne—jotka silvotun jättiläiskäden tavoin kohosivat syyttäen taivasta kohden.
Tosin hän samalla oli perinyt myöskin tuon kirotun rikoksen, jota hän itse inhosi syvemmin kuin kukaan muu maailmassa ja jonka painamana hän kärsi syvemmin kuin kukaan muu maailmassa. Vaikkakin hän oli lapsenrakkauden sijasta aina tuntenut vain lamauttavaa pelkoa, vaikkakin hän jo vuosia sitten oli tuntenut olevansa irrottunut kaikesta, mitä uskonto, ihmissydän ja sivistys ehdottomasti vaatii lapselta vanhempiaan kohtaan, ei hän voinut saada isältä perittyä vertansa vaikenemaan. Se kihisi, kiehui ja kuohui sitä vääryyttä vastaan, joka oli tehty hänen suvulleen.
Hänen silmissään paloi hurja hehku, hänen vasen kätensä hapuili vavisten pientä nahkalaukkua, joka riippui olan yli kiertävässä hihnassa ja josta pisti esiin parin ratsupistoolin perät.
»Hautaamatta?» jupisi hän hampaitaan kiristäen ja kouraisten toista pistooleista. »Hautaamattako hänen vielä on jääminen?—Sepähän nähdään—sepähän nähdään!»—