»Kiitos—en juo mitään», vastasi hän kohottamatta katsettaan.
Felix herra pureksi viiksiensä kärkiä. Hänestä oli selvää, että tämä käytös ansaitsi rangaistuksen. Hänellä oli pian hyökkäyssuunnitelma valmiina.
Hän nousi ja heiluttaen kansiniekkaa oluthaarikkaansa alotti pontevalla rintaäänellä:
»Rakkaat toverit ja kansalaiset ynnä kaikki arvoisat läsnäolijat! Preussin kunniakkaat taistelut ovat taistellut. Armas isänmaamme on noussut tomusta jälleen uuteen, aavistamattomaan loistoon. Useimmat meistä ovat vuodattaneet verta kunnian kentällä tai ainakin antaneet rintansa vihollisten luodeille alttiiksi. Ken on preussilainen isänmaan ystävä, hän juokoon kanssani maljan Preussin kunniaksi ja Preussin menestykseksi!»
Kimakasti hurraten kohottivat kaikki haarikkansa huulilleen, mutta heidät keskeytti luutnantin jyrkkä »seis» huuto.
»Näen täällä jonkun», huusi hän, »joka näyttää vetäytyvän pois tätä kunniavelvollisuutta täyttämästä.» Kannukset kilisten hän astui vieraan pöydän luo.
»Herra», tiuskaisi hän hänelle. »Ettekö tahdo juoda Preussin kunniaksi?»
Vieras kääntyi puoleksi syrjään sanoen: »Tahdon olla rauhassa.»
»Mitä, herra? Te kannatte nostoväen kunniamerkkiä lakissanne ja kieltäydytte— — —»
Vieraan äkillinen tarttuminen laukkuunsa sai hänet vaikenemaan.