Samassa hengenvedossa hän näki kaksipiippuisen ratsupistoolin välähtävän vieraan kädessä, näki hänen hypähtävän pystyyn ja katsoi peräytyen kalpeihin, uhkaaviin kasvoihin, jotka hän hyvin tunsi, mutta joista ei kuitenkaan ollut konsanaan leimahdellut tällaisia salamoita häntä kohden.
Hän käsitti heti: hänen vastassaan seisoi mies, joka oli valmis mihin tahansa.
»Katso minua, Felix Merckel», sanoi entinen ystävä, »niin käsität, ettei minulla ole mitään tekemistä sinun kanssasi.» Jos sinä tai joku teikäläisistä uskaltaa tulla liian lähelle minua, niin olkaa varmat, että sinut tai ensimäisen, joka tulee, ammun kuoliaaksi kuin koiran.»
Felix Merckel oli äkkiä malttanut mielensä.
»Ah, herra parooni!» sanoi hän syvään kumartaen. »Sitten tosiaankaan en ihmettele, ettei Preussin— —»
Pistoolin kaksoishanan kaksinkertainen naksahdus pani hänet vaikenemaan.
»Vielä kerran, ole varoillasi, Felix Merckel; olen upseeri kuten sinäkin.»
Tämä uudistettu varotus teki vaikutuksensa.
»Ainakaan en tahdo häiritä!» sanoi Felix herra kumartaen toistamiseen ja mennen takaisin paikalleen, jolloin kannukset hänen saappaissaan kilisivät hiljemmin.
Schrandenilaiset istuivat nenät yhdessä, ja kohta astui vanha Merckel huoneeseen. Hänen ylen lihavat, sileäksi ajellut kasvonsa säteilivät hyvinvointia ja hyväntahtoisuutta. Huolellisen arvokkaana kuten kylän patriarkan sopi, kulki hän laseilla ja pulloilla täytetyn tarjoilupöydän ohitse. Rasvasta kiiltävillä atlasliiveillä riippuivat paksut, hopeaiset kellonperät, joiden kahta vitjaa alhaalta yhdisti kultainen maurilaispää ja joissa riippui merenkullasta tehty sydän.