»Ketkä muut paitsi te valmistavat kylässä ruumiskirstuja?»
Schrandenilaiset purskahtivat hirnuvaan nauruun. Hän kyllä saisi ponnistella päästäkseen totuuden perille.
Hackelberg pöyhistihe.
»Kurja lapsiparkani», murisi hän tuijottaen lasimaisilla silmillään herra Merckelin merenkultasydämeen, joka hänen päässänsä näytti pyörivän, mutta sitten hän yhtäkkiä kavahtui puoliunestaan, hänen silmiinsä ilmestyi synkkä kiilto, hän ojensi nyrkkinsä Boleslavia kohden ja huusi:
»Mitä tahdotte minulta, herra?—Tahdotte minulta ruumiskirstun! Kenelle tahdotte minulta ruumiskirstun? Miehelle, koiralle, joka on kavaltanut isänmaansa—joka on vietellyt lapseni—hänellekö olisi minun tehtävä ruumiskirstu?—Katsokaas minua herra! Enkö minä näytä hirviöltä, herra?» Hän repäisi paidan auki, niin että karvainen rinta tuli näkyviin.—»Raato minä olen—en edes sen arvoinen, että koirat kintuilleni ........... ja katsokaas vain, rakas, kallis herra, sellaiseksi on autuas herra parooni minut tehnyt—onnettoman, hyljätyn, lapsettoman ukko rähjän on hän minusta tehnyt.»—Hän alkoi pyyhkiä silmiään englanninnahkaisen takkinsa repaleilla—schrandenilaiset hänen selkänsä takana rääkyivät hyväksymistään. —»Lapseni on hän minulta ottanut—lapseni on hän minulta ryövännyt—»
»Luullakseni olette itse lähettänyt lapsenne linnaan», puuttui Boleslav hänen puheeseensa. Mutta mies jatkoi valitusvirttänsä:
»Portoksi on hän tehnyt lapseni. Ja vielä enemmän, nuori herra—mikä juuri verisimmin särkeekin sydäntäni—sillä minä saatan olla renttu, mutta isänmaan ystävä olen sentään—sillä Preussissa rakastaa jokainen renttukin isänmaataan—sillä me preussilaiset emme ylipäätään ole mitään renttuja—mutta lapseni—hoo, tiedättekös, mitä hän on tehnyt lapsestani?
Ruoskan iskuin on hän pakottanut hänet yön hämyssä ja sumussa menemään ja— —mutta luuletteko, että minulla sen jälkeen vielä on lasta?—Ei, herra, kironnut olen koko naikkosen—hän ei ole enää lihaani ja vertani—olen hänelle sanonut—»
»Mutta syntirahat olet sentään ottanut!» oli Boleslav sekaantumaisillaan hänen sanoihinsa, mutta malttoi mielensä, sillä olisihan hän siten heittänyt isänsä syyllisyyden näiden susien saaliiksi.
»Ja nyt olet vapaa kuin taivaan lintu, olen hänelle sanonut, ja ken sinut kohtaa, lyököön sinut kuoliaaksi, olen hänelle sanonut, ja mene nyt armollisen herrasi luo—olen hänelle sanonut—ja hän ottakoon sinut hoiviinsa—olen hänelle—»