»Mitä täällä teet?» tiuskaisi hän.
Tyttö hätkähti. »En mitään, herra», vastasi hän kääntäen katuvana silmänsä maahan.
»Miksi nauroit?»
»Minäkö, herra?» sammalsi hän. »Olen vain iloinen.»
»Miksi?»
»Koska olen jälleen täällä.»
Oh—tuo kurja olento!
Mikä hänet kiinnittikään tähän maalipaikkaan, joka tarjosi hänelle vain häpeää ja puutetta ja jossa hän tästedes oli alttiina kaksinkertaiselle kurjuudelle?
Boleslav oli kuullut kerrottavan kotikissoista, jotka, kun asukkaat jättivät autioksi talon, johon ne olivat kotiutuneet, mieluummin kuolivat siellä nälkään kuin läksivät isäntäväkensä mukana muille maille.
Mitähän, jos tätäkään kissalajia ei voinut ajaa tiehensä!