Pelästyneenä, ikäänkuin pahanteosta keksittynä, pudotti hän pään käsivarsiltaan.
Tyttö retkahti paikalleen ja voihkasi hiljaa. Oksien kosketus teki hänelle kipeää, mutta samalla hän tuli täysin tuntoihinsa. Hän nousi kyynäskolkkasilleen ja katsoi äänetönnä, kysyen Boleslaviin.
»Nouse ylös, Regina», sanoi Boleslav.
Hänen äänensä sai Reginan vavahtamaan. Tyttö koetti vääntäytyä pystyyn—mutta vaipui voimatonna takaisin ... »Anna minun levätä», anoi hänen arasti rukoileva katseensa.
»Nouse ylös, minä autan sinua.»
»Täytyykö minun mennä?» kysyi tyttö, torjuen pois Boleslavin käsiä. Pelko ja tuska vääristivät noita veren tahraamia, villinkauniita kasvoja.
»Tahtoisit siis jäädä luokseni?»
»Oi, herra—mitä kysytte?»
»Mutta sinun olisi paha olla täällä.»
»Oi ei, herra. Armollinen herra löi minua joka päivä. Olen tottunut siihen—»