Boleslav vapisi vihasta.
»Missä olit yöllä?» tiuskaisi hän.
Tyttö alkoi hätääntyä, päästi kätensä kupeilleen riipuksiin ja vetääntyi takaperin perimäiseen uunin-nurkkaan.
»No, vastaatko pian?»
»Voi, herra», änkytti tyttö painaen päänsä olkapäidensä väliin, »ajattelin, ettette sitä huomaisi, ja että ennättäisin takaisin, ennenkuin herra on herännyt—»
»Luuletko siis saavasi öisin harhailla ympäri, kun en vain sitä huomaa?»
Pelkästä pelosta oli tyttö kyyristynyt myttyrään.
»Mutta—mutta—enhän voinut muuta», änkytti hän. »Meillähän ei ole enää mitään—ja herra on koko ajan syönyt melkein vain savustettua lihaa!»
Silloin putosivat suomukset Boleslavin silmistä.
»Olit siis ruokatavaroita noutamassa?»