"Lyydian poika, sä kansojen valtias, houkkio Kroisos, ällös puhuvan poikasi äänt' ikävöityä pyydä koissasi kuullakses'. Tämä kohtalo kaukana olkoon. Turmion päivänä näät ens' kerran kielensä laukee."
Kun nyt linnaa valloitettiin, kävi muuan persialainen, joka ei tuntenut Kroisosta, hänen kimppuunsa tappaakseen hänet. Kroisos kyllä näki hänen tulevan vastaansa, mutta käsilläolevan onnettomuutensa vuoksi hän ei siitä huolinut, koska hänen ei lainkaan ollut väliä, vaikka saisikin kuoliniskun. Mutta niin pian kuin poika, juuri tuo mykkä, näki persialaisen käyvän kohti, hän säikähdyksissään ja onnettomuuden valtaamana ratkesi sanoiksi ja lausui: "ihminen, älä tapa Kroisosta!" Nämä olivat hänen ensimäiset sanansa, mutta senjälkeen hän osasi puhua koko elinaikansa.
86. Persialaiset siis saivat haltuunsa Sardeen ja ottivat vangiksi Kroisoksen, sittenkuin hän oli hallinnut neljätoista vuotta, ollut piiritettynä neljätoista päivää ja oraakelinlauseen mukaisesti oli tehnyt lopun omasta suuresta valtakunnastaan. Persialaiset ottivat ja veivät hänet Kyroksen luo. Tämä käski pinoa suuren rovion ja antoi Kroisoksen kahleisiin sidottuna astua sen päälle sekä asetti neljätoista lyydialaista poikaa hänen ympärilleen. Hänellä oli näet mielessä joko uhrata nämä esikoisuhriksi tai hän tahtoi täyttää jonkun lupauksen tai sitten hän oli kuullut Kroisoksen olevan jumalisen ja oli siitä syystä antanut hänen astua roviolle, koska tahtoi nähdä, tulisiko joku jumalista pelastamaan hänet joutumasta elävänä poltetuksi. Niin hän teki. Mutta Kroisoksen seistessä roviolla johtui hänen mieleensä, vaikka olikin niin suuressa onnettomuudessa, se Solonin jumalallisesta vaikutuksesta lähtenyt lausuma, ettei kukaan eläessään ole onnellinen. Kun tämä hänen päähänsä pälkähti, hän jälleen tuli entiselleen ja huoahtaen pitkästä äänettömyydestään hän kolmasti lausui: "Solon". Kun Kyros sen kuuli, hän käski tulkkien kysyä Kroisokselta, kuka se oli, jota hän huusi avukseen. Ne tulivat Kroisoksen luo kysymään, mutta tämä pysyi aluksi vaiti kysyttäessä. Vihdoin kun hänet pakoitettiin puhumaan, hän lausui: "se, jonka olisi pitänyt tulla kaikkien hallitsijoiden puheille, sillä sitä minä olisin katsonut arvokkaammaksi kuin suuria rahasummia." Koska Kroisos puhui heille näin epäselvästi, he uudestaan kysyivät, mitä hän tarkoitti. Ja kun he itsepintaisesti utelivat ja vaivasivat häntä, hän vihdoin kertoi, kuinka atenalainen Solon kerran oli tullut hänen luokseen, kuinka hän nähtyään hänen rikkautensa oli sitä vähäksynyt — puhuen siinä niinkuin todellisuudessa olikin asianlaita — ja kuinka vihdoin Kroisokselle itselleen oli käynyt, aivan niinkuin Solon oli sanonut; ja tällöin tämä oli yhtä paljon tarkoittanut Kroisosta kuin koko ihmiskuntaa, ja varsinkin niitä, jotka omasta mielestään ovat onnellisia. Sen Kroisos kertoi, kun rovio jo oli sytytetty, ja sen reunat jo paloivat. Ja kuultuaan tulkeilta, mitä Kroisos sanoi, Kyros muutti mielensä ja otti huomioon, että hän itse, vaikka oli ihminen, elävältä uskoi tulen valtaan toisen ihmisen, joka ei ollut häntä itseään ollut vähemmän onnellinen. Koska hän sen lisäksi pelkäsi kostoa ja punnitsi, ettei ihmiselämässä mikään ole pysyväistä, niin hän käski mitä pikimmiten sammuttamaan palavan tulen ja antamaan Kroisoksen ja hänen seurassaan olevien astua roviolta maahan. Mutta ne, jotka tulta yrittivät sammuttaa, eivät enää voineet taltuttaa sitä.
87. Ja lyydialaiset kertovat, että kun Kroisos siinä huomasi Kyroksen mielenmuutoksen ja näki joka miehen sammuttamassa tulta, voimatta kuitenkaan enää sitä suistaa, hän huutaen kutsui avukseen Apolloa ja rukoili, että jos jumala milloinkaan oli Kroisokselta otollista lahjaa saanut, hän nyt auttaisi ja pelastaisi hänet uhkaavasta onnettomuudesta. Niin hän itkien kutsui avukseen jumalaa. Mutta selkeälle ja tyyneelle taivaalle kerääntyi äkkiä pilviä, nousi rajuilma, tuli rankkasade ja rovio sammui. Kun Kyros siis näin huomasi, että Kroisos oli jumalille rakas ja kunnon mies, hän antoi hänen astua alas roviolta ja kysyi näin: "Kroisos, kuka ihmisten joukosta taivutti sinut lähtemään sotaretkelle minun maatani vastaan ja esiintymään ystävän sijasta vihollisenani?" Hän virkkoi: "oi kuningas, sen minä olen tehnyt sinun onneksesi, mutta omaksi onnettomuudekseni. Syypää on tähän helleenein jumala, joka yllytti minua lähtemään sotaretkelle. Sillä eihän kukaan ole niin mieletön, että itse valitsee sodan rauhan asemasta. Jälkimäisen aikana näet pojat hautaavat isänsä, mutta edellisen aikana isät poikiaan. Mutta jumalille oli kai mieleen, että näin kävisi."
88. Näin hän puhui. Mutta Kyros vapautti hänet, asetti hänet istumaan lähelle itseään ja piti häntä erinomaisen suuressa arvossa sekä katseli suurella ihmetyksellä häntä. Ja niin tekivät myös kaikki hänen seurassaan olevat. Mutta Kroisos oli mietteihinsä vaipuneena ja ääneti. Sitten hän kääntyi ja nähdessään, kuinka persialaiset hävittivät lyydialaisten kaupunkia, hän virkkoi: "oi kuningas, tuleeko minun sanoa sinulle sitä, mitä nyt juuri ajattelen, vai vaieta?" Kyros käski hänen rohkeasti sanoa, mitä tahtoi. Hänpä kysyi tältä ja lausui: "mitä tämä suuri väkijoukko niin suurella innolla toimittaa?" Kyros virkkoi: "se ryöstää sinun kaupunkiasi ja vie pois sinun tavaroitasi." Kroisos vastasi: "ei se minun kaupunkiani eikä minun tavaroitani ryöstä. Ei ole minulla enää mitään niitten kanssa tekemistä. Vaan sinun omaisuuttasi ne riistävät ja raastavat."
89. Kroisoksen sanat vetivät puoleensa Kyroksen huomion. Käskettyään muut pois hän kysyi Kroisokselta, mitä hänelle turmiollista Kroisos näki siinä, mikä oli tekeillä. Hän virkkoi: "koska jumalat ovat tehneet minut sinun orjaksesi, katson oikeaksi ilmoittaa sinulle, jos jossain kohden huomaan paremmin kuin sinä. Persialaiset ovat luonteeltaan ylimieliset, mutta köyhät. Jos siis sallit heidän ryöstää ja ottaa haltuunsa suuria tavaroita, on sinulla heidän puoleltaan odotettavissa seuraavaa. Sen heistä, joka enimmän ottaa, voit odottaa nousevan kapinaan itseäsi vastaan. Jos siis sinulle on mieleen mitä sanon, niin tee seuraavalla tavalla. Aseta kaikille porteille vartijoiksi muutamia peitsenkantajistasi, ja ottakoot ne ryöstäjiltä tavarat pois sanoen, että niistä välttämättömästi täytyy antaa kymmenykset Zeulle. Sillä lailla sinä et jouda heidän vihansa esineeksi riistäessäsi heiltä väkisin pois tavarat, ja toiselta puolen he tulevat myöntämään menetteleväsi oikein ja tulevat siksi vapaaehtoisesti niin tekemään."
90. Tämän kuullessaan Kyros ihastui ikihyväksi, koska se hänestä näytti olevan hyvä neuvo. Hän kiitteli paljon Kroisosta ja käskettyään peitsenkantajia suorittamaan mitä Kroisos oli neuvonut, hän virkkoi tälle näin: "Kroisos, koska olet valmis toimittamaan kuninkaallisen miehen hyviä tekoja ja puhumaan semmoisen miehen sanoja, niin pyydä sellaista lahjaa, jonka heti tahdot saada." Kroisos virkkoi: "oi herra, enimmin sinä minulle teet mieliksi, jos sallit minun lähettää nämä kahleet helleenien jumalalle, jota minä jumalista enimmin kunnioitin, ja kysyä häneltä, onko hänen tapana pettää niitä, jotka hänelle tekevät hyvää." Kyros kysyi, mistä hän jumalaa syytti, kun näin tätä moitti. Silloin Kroisos kertoi alusta loppuun kaikki, mitä hänellä oli ollut mielessään, mainitsi oraakelien vastaukset ja varsinkin vihkilahjat ja kuinka hän ennustuksen yllyttämänä oli lähtenyt sotaretkelle persialaisia vastaan. Kertoessaan tämän hän uudestaan palasi pyyntöönsä, että Kyros sallisi hänen nuhdella jumalaa tästä. Naurahtaen Kyros virkkoi: "sekä tämän olet saapa minulta, Kroisos, että kaikkea muutakin, mitä kulloinkin pyydät." Sen kuultuaan Kroisos lähetti Delfoihin muutamia lyydialaisia ja antoi heille toimeksi asettaa kahleet temppelin kynnykselle ja kysyä, eikö jumala häpeä, että ennustuksillaan oli yllyttänyt Kroisosta lähtemään sotaretkelle persialaisia vastaan, ikäänkuin hän muka tulisi tekemään lopun Kyroksen vallasta, josta yrityksestä jumalalle nyt tuli tällaiset esikoislahjat — ja tällöin tuli heidän osoittaa kahleita. Tätä piti heidän kysymän sekä, oliko helleeniläisillä jumalilla tapana olla kiittämättömät.
91. Lyydialaisten saavuttua ja lausuttua mitä olivat toimeksi saaneet, kerrotaan Pytian virkkaneen näin: "sallimuksen määräämää kohtaloaan on jumalankin mahdoton välttää. Kroisos on suorittanut viidennen esi-isänsä rikoksen, hänen, joka herakleidien peitsenkantajana ollessaan noudatti naisen vilppiä, murhasi herransa ja otti haltuunsa tämän arvon, joka ei ollenkaan hänelle kuulunut. Loxias [s.o. Apollo] on innokkaasti uurastanut, että Sardeen onnettomuus tapahtuisi Kroisoksen lasten, eikä hänen itsensä aikana, mutta ei ole kyennyt kääntämään syrjään kohtalon määräyksiä. Sen verran kuitenkin kuin nämä sallivat, hän on pannut täytäntöön ja tehnyt Kroisokselle mieliksi. Kolme vuotta näet hän on lykännyt toistaiseksi Sardeen valloituksen, ja Kroisos ymmärtäköön, että hän joutui vangiksi näin monta vuotta myöhemmin kuin kohtalo oli määrännyt. Toiseksi, kun Kroisos oli tulla poltetuksi, jumala torjui sen. Ja annettua ennustusta Kroisos syyttä moittii. Loxias julisti näet hänelle, että jos hän lähtisi sotaretkelle persialaisia vastaan, hän tulisi hajoittamaan suuren valtakunnan. Kroisoksen olisi tähän nähden, jos hänen kerran piti saada hyvä neuvo, tullut lähettää uudestaan kysymään, tarkoittiko vastaus hänen omaansa vai Kyroksen valtakuntaa. Koska hän ei käsittänyt sitä, mikä oli sanottu, eikä uudestaan kysynyt, syyttäköön itseään. Ei hän sitäkään käsittänyt, mitä Loxias, hänen viimeisen kerran kysyessään oraakelia, lausui muulista. Kyros näet juuri oli tuo muuli. Hänhän oli syntyisin kahdesta eri kansaan kuuluvasta henkilöstä, joista äiti oli ylhäisempi, isä halvempi. Sillä edellinen oli meedialainen ja Astyageen, meedialaisten kuninkaan tytär, jälkimäinen oli persialainen ja näiden alamainen; ollen kaikissa suhteissa alempi, hänellä siis oli valtiattarensa aviovaimonaan." Näin Pytia vastasi lyydialaisille, ja ne veivät viestin Sardeeseen sekä ilmoittivat sen Kroisokselle. Ja sen kuultuaan hän myönsi, että syy oli hänen omansa, eikä jumalan. Näin siis kävi Kroisoksen valtakunnan, ja niin tapahtui Ioonian ensimäinen kukistuminen.
92. Kroisokselta on olemassa myös useita muita vihkilahjoja Hellaassa eikä yksistään yllämainituita. Niinpä on Boiotian Teebassa kultainen kolmijalka, jonka hän vihki ismenolaiselle Apollolle, Efesoksessa sekä kultaiset lehmät että useimmat sikäläisistä patsaista, Atene Pronaian temppelissä Delfoissa suuri kultainen kilpi. Viimemainittu on säilynyt aina minun aikoihini saakka, mutta osa vihkilahjoista on joutunut hukkaan. Edelleen ovat Brankhidaissa Miletoksen alueella Kroisoksen lahjat, jotka, kuten olen kuullut, ovat yhtä painavat ja samallaiset kuin Delfoissa olevat. Se, minkä hän vihki Delfoibin ja Amfiaraoksen temppeliin, oli hänen omaansa ja isänperintönsä esikoisuhri; mutta muut vihkilahjat tulivat erään hänen vihamiehensä omaisuudesta, joka oli esiintynyt Kroisoksen vastustajana, ennenkuin tämä pääsi kuninkaaksi, ja oli innokkaasti puuhannut, että lyydialaisten hallituksen saisi Pantaleon. Tämä taas oli Alyatteen poika ja Kroisoksen velipuoli isän puolelta. Kroisos näet oli Alyatteen poika kaarilaisesta vaimosta, Pantaleon ioonilaisesta. Vaan sittenkuin Kroisos isänsä suostumuksella oli saanut valtaansa hallituksen, hän piikkitynnyrissä kidutti vastustajansa kuoliaaksi, mutta hänen omaisuutensa, jonka jo ennen oli pyhittänyt, hän silloin ylläsanotulla tavalla vihki niihin paikkoihin, jotka mainittiin. Sen verran olkoon sanottu vihkilahjoista.
93. Ihmeitä semmoisia, kuin on monessa muussa maassa, ei juuri Lyydian maassa ole kuvailtavaksi, lukuunottamatta kultahiekkaa, jonka virta kuljettaa mukanaan Tmolos-vuoresta. Mutta yksi teos siinä tavataan ja se on, lukuunottamatta egyptiläisiä ja babylonilaisia muistomerkkejä, suurin maailmassa. Siellä on nimittäin Alyatteen, Kroisoksen isän, hauta, jonka jalusta on laadittu suurista paasista, mutta muu hauta on maakumpu. Ja sen ovat rakennuttaneet torikauppiaat, käsityöläiset ja ilotytöt. Ylhäällä haudan päällä on aina minun aikoihini saakka ollut luvultaan viisi rajakiveä, joihin oli piirretty kirjoitus osoittamaan mitä kukin oli tehnyt, ja ilmeni mitattaessa, että tyttöjen osuus oli suurin. Sillä Lyydian kansan tyttäret harjoittavat kaikki haureutta ja kokoovat itselleen siten myötäjäiset ja tekevät niin, kunnes joutuvat naimisiin; siten ne naittavat itsensä. Haudan ympärys on kuusi stadionia ja kaksi pletronia, ja leveys kolmetoista pletronia. Ja haudan luona leviää suuri järvi, jota lyydialaiset väittävät ehtymättömäksi. Sitä kutsutaan Gygeen järveksi.