114. Mutta kun poika oli kymmenen vuotias, sattui hänelle seuraava tapaus, joka hänet saattoi ilmi. Hän leikitteli siinä kylässä, missä mainitut karjalaitumetkin olivat, ja hän leikitteli muiden toveriensa kanssa tiellä. Ja leikkiessään lapset valitsivat kuninkaakseen juuri hänet, jota kutsuttiin karjapaimenen pojaksi. Tällöin tämä määräsi muutamia pojista rakentamaan huoneita, toisia olemaan peitsenkantajina, vieläpä jonkun heistä olemaan "kuninkaansilmänä" [Persian kuninkaan salaneuvoksen arvonimi]; edelleen hän antoi jollekin kunniaviraksi tuoda sisälle lähetykset, siten säätäen kullekin oman toimensa. Kun silloin eräs näistä lapsista, joka oli leikissä mukana ja meedialaisten keskuudessa arvossapidetyn miehen, Artembareen, poika, ei tehnyt sitä, mitä Kyros oli määrännyt, niin tämä käski muita poikia tarttumaan häneen kiinni. Pojat tottelivat, ja Kyros kuritti häntä pieksämällä varsin ankarasti. Heti kun poika pääsi vapaaksi, hän, sitä enemmän suunniltaan, koska oli kärsinyt itselleen arvotonta kohtelua, palasi kaupunkiin isänsä tykö ja valitti sitä, mitä oli saanut osakseen Kyroksen puolelta; kuitenkaan hän ei sanonut "Kyroksen" — ei näet tällä vielä ollut sitä nimeä —, vaan "Astyageen karjapaimenen pojan" puolelta. Vihan vimmoissaan Artembares tuli Astyageen luo, mukanaan poikansa, ja sanoi kärsineensä sietämätöntä kohtelua, lausuen: "oi kuningas, näin meitä on sinun orjasi, karjapaimenen poika, häväissyt"; ja samalla hän osoitti poikansa olkapäitä.
115. Kuultuaan ja nähtyään sen, Astyages, joka Artembareen arvon vuoksi tahtoi pojan puolesta kostaa, noudatti luokseen karjapaimenen poikineen. Kun molemmat olivat saapuneet, Astyages katsahti Kyrokseen ja lausui: "sinäkö, mokoman poika, olet rohjennut kohdella tämän miehen poikaa, joka minun luonani on ensimäinen, siihen määrään häpeällisesti?" Kyros vastasi näin: "oi herra, sen minä olen hänelle tehnyt syystä. Sillä kylänpojat, joita tämäkin oli, asettivat leikkiessään minut kuninkaakseen. Minä nimittäin näytin heistä siihen sopivimmalta. Nyt muut pojat suorittivat mitä määrättiin, mutta tämä ei totellut eikä välittänyt mistään, kunnes sai rangaistuksen. Jos siis tämän vuoksi ansaitsen jotain pahaa, niin kas tässä minä olen."
116. Pojan puhuessa näin Astyages alkoi tunnustella häntä: toiselta puolen kasvonpiirteet hänestä näyttivät muistuttavan hänen omiaan ja vastaus tuntui pikemmin olevan vapaan miehen antama, toiselta puolen heitteillepanon aika näytti sopivan yhteen pojan iän kanssa. Näistä seikoista hämmästyneenä hän jonkun aikaa oli äänetönnä. Vaivoin vihdoin toivuttuaan hän, koska tahtoi Artembareen poistuvan, jotta ottaisi karjapaimenen yksin tutkittavakseen, lausui: "Artembares, minä olen laittava niin, että sinulla ja sinun pojallasi ei ole oleva mitään syytä moitteeseen." Niin hän siis lähetti luotaan Artembareen, Kyroksen taas veivät Astyageen käskystä palvelijat sisähuoneisiin. Mutta kun karjapaimen oli jäänyt yksikseen, Astyages kysyi häneltä, mistä hän oli ottanut pojan ja kuka oli sen hänen huostaansa antanut. Paimen väitti sitä omakseen ja sanoi äidin vielä olevan luonaan. Mutta Astyages sanoi hänen tekevän huonon palveluksen itselleen, kun halusi päästä ankaraan piinapenkkiin; niin sanoen hän samalla viittasi peitsenkantajille ottamaan hänet. Piinapenkkiin vietäessä paimen sitten ilmaisi todellisen asianlaidan. Alusta alkaen hän kertoi totuudenmukaisesti kaikki ja lopetti rukoilemalla sekä pyysi Astyagesta antamaan hänelle anteeksi.
117. Kun karjapaimen oli ilmaissut totuuden, Astyages välitti hänestä vähemmän, mutta paheksui sitä enemmän Harpagosta ja käski peitsenkantajien kutsua hänet luokseen. Niin pian kuin Harpagos tuli saapuville, Astyages kysyi: "Harpagos, millä tavalla otit hengiltä tyttäreni lapsen, jonka annoin sinun huostaasi?" Harpagos, joka huomasi karjapaimenen olevan sisällä, ei huolinut kulkea valheen kengillä, jottei häntä todistettaisi syylliseksi ja vangittaisi, vaan sanoi näin: "oi kuningas, senjälkeen kuin olin ottanut vastaan lapsen, minä itsekseni neuvottelin ja harkitsin, mitenkä tekisin sinulle mieliksi, mutta kuinka samalla sinun silmissäsi olisin viaton enkä joutuisi tyttäresi ja sinun omasta mielestäsi murhamieheksi. Niinpä minä menettelin seuraavasti. Minä kutsuin luokseni tämän karjapaimenen ja annoin hänen huostaansa poikasen, sanoen että sinä se käskit tappamaan sen. Enkä minä niin sanoessani valehdellutkaan. Niinhän sinä määräsit. Minä joka tapauksessa annoin sen hänen huostaansa ja käskin samalla häntä asettamaan sen autiolle vuorelle ja jäämään itse vartioimaan sitä siksi kunnes se kuolisi. Ja minä uhkailin hänelle kaikenmoista, ellei hän panisi tätä täytäntöön. Sittenkuin hän oli suorittanut käskyn, ja lapsi oli kuollut, lähetin luotettavimmat kuohilaistani ja tarkastutin sekä hautautin sen heidän avullaan. Niin oli, oi kuningas, tämän asian laita, ja semmoisen kuoleman poikanen sai osakseen."
118. Harpagos siis suoraan ilmoitti totuuden. Astyages taas, salaten kiukkuaan, jota tapahtuman johdosta mielessään hautoi, kertoi ensiksi jälleen Harpagokselle tapauksen sen mukaan kuin itse oli kuullut karjapaimenelta, ja sitten hän sen kerrottuaan lopetti sanomalla, että lapsi on elossa ja että se, mikä oli tapahtunut, oli hyvää. Muun muassa hän sanoi: "olin suuresti murheissani siitä, mitä olin tehnyt tämän lapsen suhteen, enkä ottanut keveältä kannalta, että olin joutunut tyttäreni kanssa riitoihin. Kun nyt siis kohtalo on kääntynyt hyvään päin, niin lähetä ensiksi oma poikasi vastatulleen pojan tykö ja saavu sitten itse pitoihin, sillä minä aion panna toimeen poikani pelastajaisuhrit niitten jumalten kunniaksi, joille se kunnia kuuluu."
119. Sen kuultuaan Harpagos heittäytyi maahan ja katsoi suuriarvoiseksi, että hänen rikoksensa oli niin suotuisaan tulokseen vienyt ja että hän niin onnellisilla enteillä oli kutsuttu pitoihin; ja sitten hän läksi kotiinsa. Heti sinne tultuaan hän lähetti poikansa — hänellä oli ainoastaan yksi noin kolmentoista vuotias poika — ja käski hänen mennä Astyageen taloon ja tekemään mitä tämä käskisi. Itse hän oli ylen iloinen ja kertoi vaimolleen mitä oli tapahtunut. Mutta niin pian kuin Harpagoksen poika oli tullut Astyageen luo, tämä teurastutti hänet ja paloiteltuaan hänet jäsen jäseneltä, hän paistatti osan ja keitti toisen osan lihoista. Ja kun hän oli kaikki laittanut valmiiksi, hän piti sitä käsillä. Kun sitten pitojen aika oli tullut, ja sekä muut pöytävieraat että Harpagos saapuivat, niin toisille, samoin kuin Astyageelle itselleen, asetettiin pöytiä täynnä lampaanlihaa, mutta Harpagokselle pöytä täynnä hänen oman poikansa lihaa, paitsi päätä, käsiä ja jalkoja — mutta muuten kaikki. Nämä olivat erillään vadissa, mutta peitettyinä. Niin pian kuin Harpagos näytti saaneen kylläkseen ruuasta, Astyages kysyi häneltä, oliko hän pitänyt kestityksestä, johon Harpagos sanoi varsin paljon siitä pitäneensä. Silloin toivat ne, joitten tehtävänä se oli, pojan pään, kädet ja jalat peitettyinä ja asettuen Harpagoksen viereen käskivät häntä poistamaan peitteen ja ottamaan siitä mitä tahtoi. Harpagos totteli ja poistaessaan peitteen näki poikansa jätteet. Siitä näöstä kuitenkaan hän ei hämmentynyt, vaan malttoi mielensä. Mutta Astyages kysyi häneltä, tunsiko hän, minkä otuksen lihaa oli syönyt. Harpagos sanoi kyllä tuntevansa ja lisäsi että kaikki, mitä vain kuningas tekee, on otollista. Näin vastattuaan ja korjattuaan loput lihoista hän meni kotiinsa. Sitten hän luullakseni aikoi koota ja haudata kaikki.
120. Tämän rangaistuksen Astyages antoi Harpagokselle. Mutta Kyroksen suhteen hän piti neuvoa ja kutsui samat maagit, jotka yllämainitulla tavalla olivat selittäneet hänen unensa. Heidän saavuttuaan Astyages kysyi heiltä, miten he olivat selittäneet hänen näkynsä. Ne sanoivat samalla tavoin, että nimittäin lapsen olisi pitänyt tulla kuninkaaksi, jos olisi elänyt eikä sitä ennen olisi kuollut. Astyages vastasi heille näin: "lapsi on olemassa ja on elossa; se on elänyt aikansa maalla, ja kylänlapset ovat hänet asettaneet kuninkaakseen. Ja hän on täydellisesti tehnyt kaikki, mitä todellisetkin kuninkaat tekevät. Sillä hän järjesti peitsenkantajat, ovenvartijat, viestintuojat ja kaikki muut ja hallitsi siten. Ja mihin nyt tämä teistä näyttää vievän?" Sanoivat maagit: "jos lapsi on elossa eikä ole hallinnut missään tahallisessa tarkoituksessa, niin ole huoleti hänen puolestaan ja ole hyvällä mielellä. Sillä ei hän enää toista kertaa tule hallitsemaan. Vähäpätöisyyksiin näet ovat muutamat meidänkin ennustuksistamme päätyneet, ja varsinkin ne, jotka ovat yhteydessä unien kanssa, häipyvät usein mitättömiin." Astyages vastasi näin: "minäkin, oi maagit, olen itse aivan samaa mieltä, että kun poika kerran on tullut nimitetyksi kuninkaaksi, uni on mennyt täytäntöön, ja että minun ei enää ollenkaan tarvitse pelätä tätä poikaa. Kuitenkin harkitkaa nyt huolellisesti ja neuvotelkaa minun kanssani siitä, mikä on oleva turvallisinta minun huoneelleni ja teille itsellenne." Sanoivat siihen maagit: "oi kuningas, meille itsellemmekin on tärkeätä, että sinun hallituksesi pysyy pystyssä. Sillä se siirtyy vieraisiin käsiin siinä tapauksessa, että se joutuu tälle pojalle, joka on persialainen, ja silloin me, meedialaisia kun olemme, joudumme orjiksi ja kadotamme vieraina kaiken arvon persialaisten puolelta. Mutta niin kauan kuin sinä, joka olet meidän maanmiehemme, olet kuninkaana, me sekä otamme osaa hallitukseen että nautimme sinun puoleltasi suurta arvoa. Niin ollen siis meidän ennen kaikkea tulee pitää huolta sinusta ja sinun hallituksestasi. Ja nyt jos olisimme tässä huomanneet jotain pelottavaa, olisimme ilmoittaneet sinulle kaikki. Mutta koska nyt uni hupeni mitättömiin, niin olemme sekä itse rohkeita että kehoitamme sinua olemaan samoin. Vaan lähetä tämä poika pois näkyvistäsi Persiaan vanhempiensa luo."
121. Sen kuultuaan Astyages ilostui, kutsui Kyroksen ja sanoi hänelle näin: "oi poikani, sinulle minä tein väärin tyhjänpäiväisen unennäön johdosta, mutta oman onnesi avulla olet jäänyt henkiin. Nyt siis lähde rauhassa Persiaan, ja minä tulen lähettämään saattomiehiä mukaasi. Ja sinne tultuasi olet löytävä isän ja äidin, toisellaiset kuin karjapaimen Mitradates ja hänen vaimonsa."
122. Näin sanottuaan Astyages lähetti pois Kyroksen. Kun tämä saapui Kambyseen taloon, ottivat hänen vanhempansa hänet vastaan. Ja kun he sen tehtyään saivat kuulla, kuka hän oli, niin he hellästi hyväilivät häntä. Hehän luulivat hänen heti paikalla kuolleen ja tiedustelivat, millä tavalla hän oli jäänyt henkiin. Kyros kertoi heille, kuinka hän siihen asti oli ollut tietämätön ja kerrassaan erehdyksissä, mutta tiellä saaneensa tietää kaikki elämänvaiheensa. Hän oli nimittäin luullut olevansa Astyageen karjapaimenen pojan, mutta matkalla sieltä pois hän oli saattajiltaan kuullut koko asianlaidan. Edelleen hän kertoi, että häntä oli kasvattanut karjapaimenen vaimo, ja tätä hän pitkin koko kertomustaan kiitteli, ja hänen kertomuksessaan oli "Kyno" kaikki kaikessa. Vanhemmat panivat mieleensä sen nimen ja jotta lapsen eloonjääminen näyttäisi persialaisista vieläkin yliluonnollisemmalta, he levittivät sen huhun, että heitteille pantua Kyröstä oli elättänyt narttu. Siitä sai alkunsa tämä huhu.
123. Mutta Kyros miehistyi ja oli ikätoveriensa kesken miehekkäin ja rakastetuin. Vaan Harpagos, joka halusi kostaa Astyageelle, koetti liittää hänet puoleensa, sillä hän huomasi, ettei, yksityinen kun oli, omin neuvoin voisi kostaa Astyageelle. Siksi hän, nähdessään Kyroksen varttuvan, tahtoi tehdä hänet liittolaisekseen ja vertaili Kyroksen kärsimyksiä omiinsa. Mutta vielä sitä ennen hän oli valmistanut asiaa näin. Koska Astyages oli ankara meedialaisia kohtaan, Harpagos antautui puheisiin ensimäisten meedialaisten kanssa, yksitellen kunkin kanssa, ja koetti saada heidät vakuutetuiksi siitä, että heidän tuli asettaa Kyros etunenään ja tehdä loppu Astyageen kuninkuudesta. Kun nyt asia näin oli Harpagoksella muokattuna ja valmiina, niin hän tahtoi ilmaista tuumansa Kyrokselle, joka oleskeli Persiassa. Mutta koska hän ei millään keinoin voinut tätä tehdä, kun tiet olivat vartioituina, hän keksi seuraavan juonen. Hän valmisti taitavasti jäniksen niin, että viilsi halki sen vatsan, ollenkaan nykimättä pois karvoja, ja pani sitten semmoisenaan sen sisälle kirjeen, johon oli kirjoittanut kirjoitettavansa. Sitten hän ompeli kiinni jäniksen vatsan, antoi verkot luotettavimmalle palvelijoistaan kuten metsästäjälle ainakin ja lähetti hänet pois Persiaan. Samalla hän käski häntä antamaan jäniksen Kyrokselle ja suullisesti sanomaan, että tämä omin käsin avaisi sen, kenenkään hänen sitä tehdessään olematta saapuvilla.