"Siinäpä säilössä on koruompelu-vaippoja hällä, Siidonin naisten töitä, mi itse on Siidonin maasta tuonut Alexandros jumalainen, laajoa merta kulkien, matkassaan Helenaa jalosyntyä vieden."
Näissä säkeissä Homeros osoittaa tuntevansa Alexandroksen harhamatkan Egyptiin. Syyria rajoittuu näet Egyptiin, ja foinikialaiset, joitten oma Siidon on, asuvat Syyriassa.
117. Näiden säkeiden nojalla käy myös vallan ilmeiseksi, että "Kypria"-runoelma ei ole Homeroksen, vaan jonkun muun tekemä. Sillä Kypriassa mainitaan, että Alexandros kolmessa päivässä saapui Spartasta Ilioniin muassaan Helena, suotuisan tuulen vallitessa ja meren ollessa tyvenenä. Mutta Iliadissa sanotaan, että hän harhaili sinne tänne vieden Helenaa muassaan.
118. Mutta jääkööt nyt Homeros ja Kypria-runoelma sikseen! Kysyessäni papeilta, puhuvatko helleenit joutavia siinä kohden, minkä kertovat Ilionin suhteen tapahtuneen, vai eivätkö, he kertoivat siihen seuraavaa, väittäen kyselemällä saaneensa tietää sen Menelaokselta itseltään. Helenan ryöstön jälkeen tuli teukrolaisten maahan helleenien suuri sotajoukko auttamaan Menelaosta. Kun sotajoukko oli astunut maihin ja asettunut paikoilleen, niin he lähettivät sanansaattajia Ilioniin, ja niiden mukana meni myös Menelaos itse. Tultuaan muurin sisäpuolelle he pyysivät pois Helenaa ynnä niitä rahoja, jotka Alexandros varkain oli vienyt Menelaokselta, ja vaativat rangaistusta hänen väärästä teostaan. Mutta teukrolaiset vakuuttivat silloin ja jälestäpäinkin, sekä vannoen että vannomatta, samaa, että nimittäin heillä ei ollut Helenaa eikä niitä tavaroita, joista helleenit valittivat, vaan että ne kaikki olivat Egyptissä; niinmuodoin ei ollut oikein, että heidän tuli antaa hyvitystä siitä, mitä egyptiläisellä Proteuksella oli hallussaan. Mutta helleenit, jotka luulivat teukrolaisten pilkkaavan heitä, saartoivat kaupungin ja valloittivat viimein sen. Kun helleenien vallattua linnan Helenaa ei näkynytkään, vaan he taas kuulivat saman jutun, niin he vihdoin uskoivat ja lähettivät Menelaoksen itsensä Proteuksen luo.
119. Tultuaan Egyptiin ja purjehdittuaan Memfiiseen Menelaos ilmaisi asian todellisen laidan, sai osakseen suuria kestilahjoja ja otti vastaan Helenan vahingoittumatonna ynnä lisäksi vielä kaikki omat tavaransa. Mutta vaikka Menelaos saikin ne, niin hän kuitenkin esiintyi väärämielisenä miehenä egyptiläisiä kohtaan. Kun hän nimittäin suoriutui lähteäkseen matkalle, pidättivät häntä vastatuulet. Koska tätä kesti pitemmän ajan, niin hän keksi seuraavan jumalattoman keinon. Hän otti nimittäin kaksi maanasukasten lasta ja teurasti ne uhriksi. Kun sitten tuli kuuluviin, että hän oli sen tehnyt, niin hän vihattuna ja takaa-ajettuna läksi laivoillaan pakoon Libyaan päin. Mutta minne hän siitä sitten kääntyi, sitä eivät egyptiläiset saattaneet sanoa. Tämän kaiken he sanoivat osaksi tuntevansa kyselyjensä nojalla, osaksi he sanoivat varmasti tietävänsä sen siitä syystä, että se oli tapahtunut heidän omassa keskuudessaan.
120. Niin kertoivat egyptiläisten papit. Itse minä puolestani yhdyn tähän yllämainittuun kertomukseen Helenasta ja lisään siihen vielä sen, että jos Helena olisi ollut Ilionissa, olisi hänet kyllä annettu pois helleeneille, joko sitten Alexandroksen suostumuksella tai vasten hänen tahtoaan. Sillä eiväthän toki Priamos ja hänen läheisensä olleet siihen määrään mielettömiä, että olisivat panneet omat henkensä, lapsensa ja kaupunkinsa vaaraan vain siksi, että Alexandros saisi elellä yhdessä Helenan kanssa. Ja vaikka he ensi aikoina olisivatkin olleet sillä kannalla, niin ainakin minä puolestani luulen, että kun sitten, heidän joutuessaan käsikähmään helleenien kanssa, useiden muiden troialaisten ohella joka kerta myös kaatui kaksi tai kolme tai vielä useampiakin itse Priamoksen lapsista — jos nimittäin saa jossain kohden uskoa runoniekkoja —, niin Priamos, vaikkapa hän itsekin olisi elänyt yhdessä Helenan kanssa, olisi antanut tämän pois akhaialaisille vapautuakseen sillosesta onnettomuudestaan. Sitäpaitsi ei myöskään kuninkuus olisi joutunut Alexandrokselle, niin että Priamoksen vanhetessa hallitus olisi hänestä riippunut. Vaan Hektor, joka oli sekä vanhempi että enemmän mies puolestaan kuin Alexandras, oli Priamoksen kuoltua ottava vastaan hallituksen, eikä hänen olisi sopinut sallia veljensä harjoittaa vääryyttä, varsinkin kun Alexandroksen kautta olisi koitunut suuria onnettomuuksia sekä hänelle itselleen että kaikille muillekin troialaisille. Niinpä troialaiset eivät voineet antaa Helenaa pois. Toiselta puolen taas eivät helleenit uskoneet heitä, kun he sanoivat totuuden. Ja jos minä saan mielipiteeni lausua, niin tämä tapahtui jumaluuden toimesta, jotta teukrolaiset kokonaan turmioon syöksymällä tekisivät ihmisille ilmeiseksi, että suuria vääryyksiä myös seuraavat jumalien puolelta suuret rangaistukset. Ja tämän minä olen maininnut, niinkuin asianlaita minusta näyttää olevan.
121. Proteuksen jälkeen seurasi, niinkuin egyptiläiset kertoivat, hallituksessa Rampsinitos, joka jätti jälkeensä muistomerkeiksi Hefaistoksen temppelin länteen päin antavat esikartanot, ja asetti vastapäähän esikartanoita kaksi kuvapatsasta, suuruudeltaan viidenkolmatta kyynärän korkuiset, joista egyptiläiset kutsuvat toista, pohjoiseen päin seisovata kesäksi, mutta etelään päin olevata talveksi. Ja sen eteen, jota he kutsuvat kesäksi, he nöyrästi heittäytyvät ja kohtelevat sitä hyvin, mutta sille, jota kutsuvat talveksi, he tekevät päinvastoin. Mainitulla kuninkaalla oli niin suuret raharikkaudet, ettei kukaan myöhemmistä kuninkaista voinut häntä siinä voittaa tai edes tulla lähellekään. Koska hän nyt tahtoi turvassa säilyttää aarteitaan, niin hän rakensi kivisen huoneen, jonka seinistä yksi oli linnan ulkoseinänä. Mutta se, joka työn suoritti, punoi salakavalassa aikeessa seuraavan juonen. Hän laittoi niin, että yhden kiven helposti saattoi ottaa pois seinästä joko kaksi miestä tahi yksi mies. Niin pian kuin huone oli valmis, pani kuningas aarteensa siihen talteen. Kun jonkun ajan kuluttua rakennusmestari oli kuolemaisillaan, kutsui hän luokseen poikansa, joita hänellä oli kaksi, ja kertoi heille, että hän oli pitänyt huolta siitä, että heillä olisi runsas toimeentulo, ja niinmuodoin oli rakentaessaan kuninkaan aarreaitan erityisellä tavalla sen valmistanut. Selitettyään pojilleen selvästi kaikki, mikä koski kiven ulosottamista, rakennusmestari mainitsi heille tarvittavat mitat ja sanoi, että jos he niistä ottavat vaarin, niin he pääsevät kuninkaan rahojen hoitajiksi. Sitten hän päätti päivänsä. Mutta pojat kävivät viipymättä käsiksi työhön, tulivat yöllä kuninkaanlinnalle, löysivät rakennuksesta kiven, jota helposti saattoivat käsitellä, ja veivät huoneesta ulos suuren joukon aarteita.
Niin pian kuin sitten kuningas sattui avaamaan huoneen, niin hän ihmetteli nähdessään, että rahoja puuttui astioista. Mutta hänellä ei ollut, ketä syyttäisi, koska sinetit olivat eheät ja huone suljettu. Kun hänen kaksi tai kolme kertaa avatessaan huoneensa rahat aina ilmeisesti olivat vähentyneet — varkaat näet eivät herenneet ryöstämästä —, niin hän teki seuraavalla tavalla. Hän käski näet tekemään ansoja ja virittämään ne niiden astioiden ympäri, joissa rahat olivat. Varkaat tulivat niinkuin ennenkin, ja toinen heistä hiipii sisälle. Mutta heti kun hän oli lähestynyt astiaa, niin hän tarttui ansaan. Niin pian kuin hän huomasi, millaisessa onnettomuudessa oli, hän heti kutsui veljensä, osoitti hänelle tilansa ja käski häntä pikimmiten hiipimään sisään ja leikkaamaan poikki hänen päänsä, jottei hän syöksisi toistakin turmioon, kun hänet nähtäisiin ja tunnettaisiin. Toisen mielestä veli puhui hyvin, hän suostui ehdotukseen ja teki niin. Sitten hän sovitti kiven paikoilleen ja meni kotiinsa, muassaan veljensä pää.
Niin pian kuin tuli päivä, astui kuningas sisälle huoneeseen, mutta hämmästyi suuresti nähdessään ansassa varkaan päättömän ruumiin, vaan huoneen vahingoittumattomana, siinä kun ei ollut mitään mahdollisuutta päästä sisään tai ulos. Kun hänellä ei ollut muuta neuvoa, niin hän teki näin. Hän ripusti varkaan ruumiin muurille ja asetti sinne vartijoita sekä käski näitä ottamaan kiinni ja tuomaan hänen luokseen sen, jonka näkisivät itkevän ja vaikeroivan.
Kun nyt ruumis oli sinne ripustettu, koski se kovasti vainajan äitiin. Niinpä hän puhutteli henkiin jäänyttä poikaansa ja antoi tälle toimeksi, millä tavalla vain saattoi, laittamaan niin, että ottaisi pois veljen ruumiin ja toimittaisi sen hänelle. Mutta jos hän sen laiminlyö, niin äiti uhkasi itse mennä kuninkaan luo antamaan ilmi hänet siksi, jolla oli rahat hallussaan. Kun äiti kovasti ahdisti eloon jäänyttä poikaansa, eikä tämä, vaikka paljon äidilleen puheli, voinut häntä taivuttaa lakkaamaan siitä, niin hän vielä keksi seuraavan juonen. Hän sälytti aasinsa, täytti joukon säkkejä viinillä, asetti ne aasien selkään ja ajoi ne edelleen. Niin pian kuin hän oli tullut niiden kohdalle, jotka vartioivat muurilla riippuvaa ruumista, hän nykäisi paria, kolmea säkinnippua ja aukaisi ne sitten itse solmuistaan. Kun nyt viini alkoi vuotaa, hän löi päätään huutaen ääneen, ikäänkuin ei olisi tiennyt, minkä aasin puoleen hänen ensin piti kääntymän. Nähdessään viljalti vuotavan viinin, vartijat juoksivat miehissä tielle mukanaan astiat, joihin ammensivat maahan valuneen viinin, itse siitä nauttiakseen. Teeskennellen suuttumusta mies soimasi heitä kaikkia, milloin mitäkin, mutta kun vartijat koettivat rauhoittaa häntä, hän aikaa myöten oli lauhtuvinaan ja antoi muka suuttumuksensa laueta. Vihdoin hän ajoi aasit pois tieltä ja sälytti ne uudestaan. Kun puhelua jatkui, ja joku myös teki ilvettä hänestä ja houkutteli häntä nauramaan, niin hän antoi heille säkeistään vielä yhden. Silloin he päättivät ilman muuta laskeutua maahan siihen paikkaan juomaan, ottaa hänet mukaansa ja käskeä häntä jäämään heidän kanssaan juomaan. Hän suostuikin siihen ja jäi sinne. Kun he nyt juodessaan kohtelivat häntä ystävällisesti, niin hän antoi heille vieläkin yhden säkin. Vartijat joivat ylenmäärin, niin että kokonaan päihtyivät ja nukkuivat unen valtaamina siihen paikkaan, missä ryyppäsivät. Mutta kun yötä oli kulunut pitkälle, irroitti mies veljensä ruumiin ja häväistäkseen vartijoita hän leikkasi pois parran heidän kaikkien oikealta poskelta, asetti ruumiin aasien selkään ja ajoi ne kotiin. Ja siten hän täytti äidin antaman tehtävän.