107. Kun nyt siis mainittu Sesostris kääntyi takaisin ja toi mukanaan useita ihmisiä niistä kansoista, joiden maat oli laskenut valtansa alle, niin sattui, kuten papit kertoivat, seuraava tapaus. Sesostriin jouduttua paluumatkalla pelusionilaiseen Dafnaihin, niin hänen veljensä, jonka huostaan hän oli uskonut Egyptin, kutsui pitoihin hänet itsensä ynnä hänen lapsensa. Mutta rakennuksen ulkopuolelle veli pinoi yltympäri halkoja ja pinottuaan hän sytytti ne tuleen. Niin pian kuin Sesostris huomasi tämän, hän heti neuvotteli vaimonsa kanssa, sillä hänellä oli vaimonsa mukanaan. Tämä antoi sen neuvon hänelle, että koska heillä oli kuusi lasta, hän, asettamalla roviolle pitkäkseen kaksi niistä, muodostaisi sillan yli tulen, astuisi sitten itse niitä myöten ja pelastuisi siten. Niin Sesostris tekikin, ja kaksi lapsista tosin paloi sillä tavoin, mutta muut pelastuivat yhdessä isän kanssa.
108. Palattuaan Egyptiin ja kostettuaan veljelleen Sesostris käytti sitä väkijoukkoa, jonka hän oli tuonut mukanaan niistä kansoista, joiden maat oli laskenut valtansa alle, seuraavalla tavalla. Kaikki ne kivet, jotka tämän kuninkaan aikana tuotiin Hefaistoksen pyhättöön ja jotka kooltaan ovat erinomaisen suuret, vetivät mainitut ihmiset sinne, ja kaikki Egyptissä nyt olevat kanavat heidät pakoitettiin kaivamaan; ja siten he tekivät Egyptin, joka ennen oli kokonaan ollut kuljettavissa ratsain ja vaunuin, tähän kelpaamattomaksi, vaikka eivät olleet sitä tarkoittaneet. Sillä siitä ajasta perin Egypti, vaikka onkin kokonaan tasankoa, tuli mahdottomaksi kulkea hevosin ja vaunuin. Syynä siihen ovat nuo monet joka suuntaan kulkevat kanavat. Ja kuningas kaivautti kanavat halki maan seuraavasta syystä. Kaikki ne egyptiläiset, joitten kaupungit eivät olleet joen varrella, vaan keskellä maata, olivat, joka kerta kun joki vetäytyi pois ja maa kuivi, veden puutteessa ja saivat käyttää jotenkin suolaista juomaa, jota ottivat kaivoista.
109. Tämän vuoksi siis Egyptin halki kaivettiin kanavia. Ja he kertoivat, että mainittu kuningas jakoi maan kaikkien egyptiläisten kesken, antamalla jokaiselle yhtä suuren neliskulmaisen palstan, ja että hän siitä hankki itselleen tuloja käskemällä suorittamaan veroa vuosittain. Mutta jos joki tempasi pois maata jonkun palstasta, niin omistaja tuli kuninkaan luo ja ilmoitti mitä oli tapahtunut. Silloin kuningas lähetti miehiä tarkastamaan ja mittaamaan, kuinka paljoa pienemmäksi maa oli tullut, jotta omistaja vastaisuudessa suorittaisi veronsa oikeassa suhteessa alkujaan säädettyyn veroon. Ja minusta näyttää siltä kuin maanmittaustiede siitä olisi saanut alkunsa ja sitten Egyptistä tuotu Hellaaseen. Sillä auringonlaskijan ja -osoittajan sekä päivän kaksitoista osaa ovat helleenit oppineet tuntemaan babylonilaisilta.
110. Sesostris oli ainoa egyptiläinen kuningas, joka hallitsi Etiopiaa, ja hän jätti jälkeensä muistomerkiksi Hefaistoksen temppelin eteen kaksi kivistä, kolmenkymmenen kyynärän korkuista kuvapatsasta, jotka esittävät häntä itseään, hänen vaimoaan sekä neljää lastaan, kukin kahdenkymmenen kyynärän korkuinen. Nämä ne olivat, joiden eteen Hefaistoksen pappi paljoa myöhemmin ei sallinut persialaisen Dareioksen asettaa omaa kuvapatsastaan, sanoen että hän ei ollut toimittanut samanlaisia tekoja kuin egyptiläinen Sesostris. Sillä Sesostris ei ollut laskenut valtansa alle vähemmän kansoja kuin hänkään, ja sitäpaitsi skyytit, mutta Dareios ei ollut kyennyt kukistamaan skyytejä. Ei siis ollut oikein, että Dareios asetti kuvapatsaansa Sesostriin kuvien eteen, ennenkuin hän töissä oli tämän voittanut. Ja kerrotaan, että Dareios alistui siihen.
111. Sesostriin kuoltua kerrotaan, että kuninkuuden peri hänen poikansa Feros. Hän ei suorittanut mitään sotaretkeä, mutta hänelle sattui se onnettomuus, että hän joutui sokeaksi seuraavasta syystä. Kun joki kerran kovasti nousi — aina kahdeksaantoista kyynärään saakka — ja tulvi yli vainioiden, alkoi tuulla, ja joki rupesi lainehtimaan. Silloin kerrotaan, että mainittu kuningas esiintyi siihen määrään röyhkeästi, että tempasi keihään ja viskasi sen keskelle virran pyörteitä; mutta kohta senjälkeen hän sai silmätaudin ja tuli sokeaksi. Kymmenen vuotta hän oli sokeana, mutta kymmenentenä vuotena tuli Buto-kaupungista niin kuuluva oraakelinlause, että hänen rangaistuksensa aika oli kulunut loppuun ja että hän saisi näkönsä jälleen, jos pesisi silmiään naisen vedellä, joka oli käynyt ainoastaan oman miehensä luona eikä ollut ollut tekemisissä muiden miesten kanssa. Feros koetteli nyt ensiksi omaa vaimoaan, mutta kun ei saanut näköään takaisin, järjestänsä sitten kaikkia muitakin naisia. Ja kun hän jälleen alkoi nähdä, hän ajoi kokoon kaikki ne naiset, joita oli koetellut, paitsi sitä, jonka vedellä peseytymällä oli saanut näkönsä, yhteen kaupunkiin, jota nyt kutsutaan nimellä Erythrebolos. Ja haalittuaan heidät siihen kokoon hän poltti heidät kaupunkineen päivineen. Mutta sen, jonka vedellä peseytymällä oli saanut näkönsä, hän itse otti vaimokseen. Parannuttuaan silmätaudistaan hän pystytti kaikkiin pyhättöihin huomattavia vihkilahjoja, mutta varsinkin ansaitsevat mainitsemista ne, mitkä hän asetti Helioksen pyhättöön, nimittäin kaksi kivistä obeliskia, joista kumpikin on tehty yhdestä ainoasta kivestä ja on sata kyynärää korkea ja kahdeksan kyynärää leveä.
112. Häntä seurasi, kuten he kertoivat, hallituksessa memfiiläinen mies, jonka nimi helleenien kielellä on Proteus. Memfiissä on vielä nyt olemassa hänen temppelialueensa, joka on erinomaisen kaunis ja somasti laitettu sekä sijaitsee Hefaistoksen pyhätöstä eteläänpäin. Tämän temppelialueen ympärillä asuvat tyrolaiset foinikialaiset, ja koko sitä paikkaa kutsutaan tyrolaisten kortteeriksi. Proteuksen temppelialueessa on pyhättö, jota kutsutaan "vieraan Afroditen" pyhätöksi. Nytpä minä teen sen johtopäätöksen, että puheenaoleva pyhättö on Tyndareoksen tyttären, Helenan, oma, ja sen minä teen sen kuulemani kertomuksen nojalla, että Helena eleli Proteuksen luona, samoinkuin myös siitä, että pyhättö on liikanimeltään "vieraan Afroditen". Sillä ei missään muualla, missä Afroditella on pyhättöjä, niitä kutsuta "vieraan Afroditen" pyhätöiksi.
113. Ja kun minä kyselin Helenasta, niin papit kertoivat, että asianlaita oli seuraava. Alexandros oli ryöstänyt Helenan ja purjehtinut Spartasta pois kotiin päin. Mutta niin pian kuin hän oli joutunut Aigeian mereen, viskasivat vastatuulet hänet syrjään Egyptin mereen ja sieltä — myrsky näet ei hellittänyt — Egyptiin sekä Egyptissä sen Niilin suuhaaran luo, jota nyt kutsutaan Kanoboksen suuhaaraksi, ja Tarikheiaihin. Rannalla oli Herakleen pyhättö, joka vieläkin on olemassa; ja jos siihen kenenkä kotiorja hyvänsä pakenee ja painattaa ihoonsa pyhät merkit, antautuen siten jumalan huomaan, ei häneen ole lupa koskea. Tämä tapa on yhä ollut voimassa minun aikoihini saakka samanlaisena kuin se oli alusta alkaen. Saatuaan tietää pyhätön yhteydessä olevan tavan, Alexandroksen palvelijat, jotka tahtoivat vahingoittaa häntä, istuutuivat jumalan turvananojina temppeliin ja syyttivät Alexandrosta sekä kertoivat koko jutun Helenasta ynnä Menelaosta kohdanneesta vääryydestä. Ja syytöksensä he esittivät sekä papeille että tämän suuhaaran päällysmiehelle, Thoniille.
114. Sen kuultuaan Thonis pikimmiten lähetti Memfiiseen Proteuksen luo näin kuuluvan viestin: "tänne on tullut vieras, sukuperältään teukrolainen, joka Hellaassa on tehnyt jumalattoman teon. Hän on nimittäin vietellyt oman kestiystävänsä vaimon ja on tuulten ajamana tullut tähän maahan, tuoden muassaan naisen ynnä hyvin paljon tavaraa. Tuleeko meidän siis antaa hänen purjehtia pois vahingoittumatonna, vai otammeko häneltä pois mitä hän on tänne tuonut?" Proteus lähettää näin kuuluvan vastaviestin: "olipa tämä mies, joka on tehnyt jumalattoman teon kestiystäväänsä kohtaan, kuka tahansa, niin ottakaa kiinni ja tuokaa hänet pois minun luokseni, jotta saisin tietää, mitähän hänelläkin on sanottavanaan."
115. Kuultuaan tämän Thonis ottaa kiinni Alexandroksen, pidättää hänen laivansa, ja vie sitten hänet itsensä, Helenan ynnä tavarat sekä lisäksi vielä turvananojat Memfiiseen. Ja kun kaikki olivat saapuneet perille, kysyi Proteus Alexandrokselta, kuka hän oli ja mistä hän purjehti. Alexandros luetteli sekä esi-isänsä että mainitsi isänmaansa nimen ja kertoi myös matkastaan sekä mistä päin hän purjehti. Sitten Proteus kysyi häneltä, mistä hän oli ottanut Helenan. Kun Alexandros puheli kiertäen kaartaen eikä sanonut totuutta, kumosivat turvananojat hänen väitteensä kertomalla hänen rikoksensa jutun juurta jaksaen. Lopuksi Proteus julistaa seuraavan päätöksen sanoen: "Jollen minä katsoisi velvollisuudekseni olla tappamatta ketään vierasta, joka tuulen tempaamana on minun maahani tullut, niin kostaisin helleeniläisen miehen puolesta sinulle, joka, oi miehistä kurjin, olet niin jumalattoman teon tehnyt häntä kohtaan, jonka puolelta olet nauttinut kestiystävyyttä. Olethan mennyt oman kestiystäväsi vaimon tykö. Eikä sekään sinulle riittänyt, vaan kiihoittavilla houkutuksillasi olet hänet vietellyt mukaasi, senkin varas. Eikä yksin sekään riittänyt, vaan olet ryöstänyt kestiystäväsi talonkin. Nyt siis, vaikka pidän velvollisuutenani olla surmaamatta vieraita, en aio sallia sinun viedä pois tätä vaimoa enkä rahoja, vaan tulen säilyttämään ne helleeniläisen kestiystävän varalle, kunnes hän itse tulee viemään ne mukanansa pois. Mutta sinua itseäsi ja matkatovereitasi minä käsken kolmen päivän sisässä lähtemään minun maastani johonkin toiseen maahan; muussa tapauksessa tullaan teitä kohtelemaan vihollisina."
116. Siten oli Helena, pappien kertomuksen mukaan, tullut Proteuksen luo. Näyttääpä minusta myös Homeros tunteneen tämän kertomuksen. Mutta koska se ei yhtä hyvästi soveltunut hänen runoelmaansa kuin se toinen, jota hän todella käytti, niin hän tahallaan heitti sen sikseen, osoittamalla kuitenkin tuntevansa mainitunkin toisinnon. Käy nimittäin ilmi siitä, miten hän Iliadissa — eikä hän missään muualla ole samaan aineeseen palannut — on kuvaillut Alexandrokseen harhamatkoja, että tämä harhaillessaan, mukanaan Helena, ajelehti muun muassa myös Foinikian Siidoniin. Siitä hän mainitsee "Diomedeen urotöissä", ja sanat kuuluvat näin: