66. Kun tämän johdosta kesti riitaa, katsoivat vihdoin spartalaiset parhaaksi kysyä Delfoin oraakelilta, oliko Demaratos Aristonin poika. Mutta kun asia sitten Kleomeneen vaikutuksesta ilmoitettiin Pytialle, niin Kleomenes sai puolelleen Aristofantoksen pojan Kobonin, erään Delfoissa erittäin mahtavan miehen, ja Kobon taas taivutti tietäjäpapittaren Periallan sanomaan, niinkuin Kleomenes tahtoi sanottavan. Siten Pytia sanansaattajain kysyessä julisti, että Demaratos ei ollut Aristonin poika. Myöhemmin tuli kuitenkin asia tunnetuksi, jolloin Kobonin täytyi paeta Delfoista, ja Perialla tietäjätär eroitettiin kunniatoimestaan.
67. Niin tapahtui Demaratoksen eroittaminen kuninkuudesta. Mutta seuraavan häväistyksen johdosta Demaratos pakeni Spartasta Meediaan. Tultuaan eroitetuksi kuninkuudesta Demaratos valittiin hoitamaan erästä virkaa. Olipa sitten Gymnopaidiai-juhla, jota Demaratos oli katsomassa. Silloin Leutykhides, joka itse jo oli tullut kuninkaaksi Demaratoksen sijalle, lähetti palvelijan ilkkumaan ja häväisemään Demaratosta ja käski kysyä häneltä, miltä viranhoito tuntui kuninkaana-olon jälkeen. Harmistuneena kysymyksestä Demaratos sanoi itse kyllä jo kokeneensa kumpaakin, mutta toisen ei sitä tehneen; tuo kysymys oli kuitenkin oleva alkuna joko tuhatkertaiseen onnettomuuteen tai tuhatkertaiseen onneen. Sen lausuttuaan ja peitettyään kasvonsa hän läksi katsomosta kotiinsa ja valmisti sekä uhrasi heti Zeulle härän, jonka tehtyään hän kutsui saapuville äitinsä.
68. Äidin saavuttua Demaratos asetti hänen käsiinsä osan sisälmyksistä ja rukoili häntä näin sanoen: "Oi äiti, ottaen todistajikseni niin hyvin muut jumalat kuin erittäin tämän taloa-suojaavan Zeun minä rukoilen sinua ilmaisemaan minulle totuudenmukaisesti, kuka oikeastaan on minun isäni. Sillä riidan kestäessä Leutykhides väitti ja sanoi, että sinä olit edellisestä miehestäsi raskaana, kun jouduit Aristonille. Toiset pitävät vielä riettaampaa puhetta, kun väittävät, että sinä olet käynyt aasirengin luona ja että minä muka olen hänen poikansa. Minä rukoilen senvuoksi kautta jumalain, että sanoisit totuuden. Ethän sinä, joskin olet tehnyt jotakin sellaista, mitä on puhuttu, ole ainoa, joka niin olet tehnyt, vaan monet sinun kanssasi ovat sen tehneet. Ja Spartassa on yleinen puhe se, että Aristonilla ei ollut siitoskykyä; muutenhan olisivat hänen edellisetkin vaimonsa synnyttäneet."
69. Siten Demaratos puhui, mutta äiti vastasi näin: "Oi poikani, koska rukoilemalla pyydät minua lausumaan totuuden, olet myös saapa tietää koko totuuden. Kolmantena yönä siitä, kun Ariston toi minut kotiinsa, tuli minun luokseni Aristonin näköinen haamu, joka lepäsi kanssani ja sen tehtyään pani päähäni ne seppeleet, jotka hänellä oli muassaan. Sitten hän meni menojaan, ja senjälkeen tuli Ariston. Nähdessään, että minulla oli seppeleet, hän kysyi, kuka ne oli minulle antanut. Minä väitin, että hän itse oli sen tehnyt, vaan hän ei sitä myöntänyt. Mutta minä vannoin ja sanoin, ettei hän tehnyt kauniisti, kun kielsi; olihan hän itse vähää ennen tullut ja levännyt kanssani ja sitten antanut minulle seppeleet. Mutta kun Ariston kuuli minun vannovan, niin hän älysi, että tapaus oli yli-inhimillinen. Tulipa sitten vielä ilmi, että seppeleet olivat peräisin pihaportin viereisestä puolijumalan-pyhätöstä, jota sanotaan Astrobakoksen pyhätöksi, ja toiseksi tietäjät selittivät, että haamu juuri oli ollut tuo puolijumala. Niinpä sinä, oi poika, tunnet kaiken, mitä tahdotkin saada tietää. Sillä joko sinä olet tästä puolijumalasta syntyisin ja isäsi siis Astrobakos-puolijumala, taikka sitten Ariston; sillä sinä yönä sinun elämäsi sikisi. Sinun vihamiehesi ahdistavat sinua, varsinkin sanomalla, että Ariston itse, kun hänelle ilmoitettiin sinut syntyneeksi, useiden kuullen oli kieltänyt sinun olevan hänen poikansa, muka siksi, että aika, kymmenen kuukautta, ei ollut kulunut umpeen. Mutta sen sanan hän päästi, siksi ettei tuntenut niitä asioita. Sillä naisethan synnyttävät niin hyvin yhdeksännellä kuin seitsemännellä kuukaudella, eivätkä kaikki kymmenen kuukautta täyttäneinä. Nytpä minä, oi poika, synnytin sinut seitsemännellä kuukaudella. Huomasipa itse Aristonkin vähän aikaa myöhemmin ajattelemattomuudesta päästäneensä tuon sanan. Älä usko muita juttuja syntymästäsi, sillä olet kuullut kaikki aivan totuuden mukaan. Mutta aasirenkien kanssa synnytelkööt vaimot lapsia Leutykhideelle itselleen ja niille, jotka moista puhuvat."
70. Niin sanoi äiti. Mutta saatuaan tietää, mitä tahtoi, Demaratos otti mukaansa evästä ja matkusti Eliiseen, ollen matkustavinansa Delfoihin kysymään neuvoa oraakelilta. Vaan lakedaimonilaiset, jotka epäilivät, että hän yritti karata, ajoivat häntä takaa. Ja nähtävästi Demaratos ennätti päästä Eliistä meren poikki Zakynthokseen. Mutta lakedaimonilaiset tulivat sinne jälestä ja koettivat ottaa hänet kiinni sekä veivät pois hänen palvelijansa, Zakyntholaiset eivät kuitenkaan luovuttaneet häntä. Sieltä hän sittemmin matkusti Aasiaan Dareios kuninkaan luo. Viimemainittu otti hänet suurenmoisesti vastaan ja antoi hänelle maata sekä kaupunkeja. Sillä tavoin ja sellaisten vaiheiden jälkeen saapui Aasiaan Demaratos, joka useasti oli lakedaimonilaisten kesken kunnostanut itseään sekä toimissa että neuvoissa ja varsinkin oli tuottanut heille kunniaa voittaessaan nelivaljakolla Olympian kilpaleikeissä, ollen kaikista Spartan kuninkaista ainoa, joka sen oli tehnyt.
71. Demaratoksen menetettyä kuninkuutensa otti Leutykhides, Menareen poika, vastaan hallituksen, ja tälle syntyi poika Zeuxidemos, jota muutamat spartalaiset nimittivät Kyniskokseksi. Tämä Zeuxidemos ei tullut Spartan kuninkaaksi. Hän kuoli näet ennen Leutykhidestä ja jätti jälkeensä Arkhidemos nimisen pojan. Kadotettuaan Zeuxidemoksen Leutykhides nai toisen vaimon, Eurydamen, joka oli Menioksen sisar ja Diaktorideen tytär. Tästä hänelle ei syntynyt mitään miespuolista perillistä, mutta sensijaan tytär Lampito, jonka Zeuxidemoksen poika Arkhidemos Leutykhideen suostumuksella nai.
72. Mutta eipä Leutykhideskään saanut vanheta Spartassa, vaan sai tavallaan maksaa Demaratokselle tekemänsä teon. Hän johti näet lakedaimonilaisten sotajoukon Tessaliaan, jolloin hänen olisi ollut mahdollista saattaa koko maa käskynalaisekseen, vaan hän antoi lahjoa itsensä suurella rahasummalla. Mutta hänet tavattiin leirissä itse teosta, kun hän istui rahapussilla, joka oli täynnään hopeaa, ja vedettiin oikeuteen. Hän kuitenkin pakeni Spartasta, ja hänen talonsa revittiin. Silloin hän pakeni Tegeaan ja kuoli siellä.
73. Tämä tapahtui myöhemmin. Mutta sillä kertaa, kun nyt Kleomeneen hanke Demaratosta vastaan oli onnistunut, meni hän heti Leutykhideen keralla aiginalaisia vastaan, joille hän oli kovin vihoissaan itseänsä kohdanneen häväistyksen vuoksi. Kun nyt molemmat kuninkaat tulivat aiginalaisia vastaan, katsoivat nämä parhaaksi olla enää vastarintaa tekemättä, ja kuninkaat valitsivat aiginalaisten joukosta kymmenen sekä rikkautensa että syntyperänsä puolesta huomatuinta miestä ja veivät heidät pois, muiden muassa myös Krioksen, Polykritoksen pojan, ja Kasamboksen, Aristokrateen pojan, jotka olivat mahtavimmat. Nämä he veivät Attikaan ja jättivät heidät pantiksi aiginalaisten pahimmille vihollisille, atenalaisille.
74. Mutta kun sittemmin Kleomeneen häijyt vehkeet Demaratosta vastaan tulivat ilmi, alkoi hän pelätä spartalaisia ja poistui salaa Tessaliaan. Sieltä hän saapui Arkadiaan, ryhtyen vehkeilyihin ja yllyttäen arkadeja Spartaa vastaan. Ja hän käytti kaikenmoisia valoja saadakseen heidät seuraamaan itseään, mihin hän vain heidät johtaisi. Niinpä hän muun muassa myös hartaasti halusi viedä Arkadien johtomiehet Nonakris kaupunkiin, vannottaakseen heitä Styxin veden kautta. Mainitun kaupungin ääressä kertovat nimittäin arkadit Styxin veden olevan, ja se on tämäntapainen. Vähäinen, kalliosta valuva vesimäärä vuotaa notkoon, ja ylt'ympäri notkon kiertää aitaus. Nonakris taas, jonka luona tämä lähde on, on kaupunki Arkadiassa, lähellä Feneosta.
75. Huomattuaan Kleomeneen tämmöistä puuhaavan toivat lakedaimonilaiset, jotka häntä pelkäsivät, hänet kotia Spartaan ja asettivat hänet hoitamaan niitä samoja toimia, joita hän ennenkin oli hoitanut. Mutta heti kotiin tultuaan hän joutui mielisairaaksi, oltuaan jo sitä ennenkin hieman sekapäinen. Niinpä hän, joka kerta kun kohtasi jonkun spartalaisen, sauvallaan töykkäsi tätä kasvoihin. Koska hän nyt teki näin ja oli aivan mielensä menettänyt, sitoivat sukulaiset hänet jalkapuuhun. Mutta kun hän sidottuna ollessaan huomasi vartijan jääneen yksikseen, pyysi hän veistä. Kun ei vartija aluksi tahtonut sitä antaa, uhkasi Kleomenes vastaisuudessa muuten kostavansa, niin että vartija, joka oli heloti, uhkausten pelosta vihdoin antoi hänelle veitsen. Saatuaan käteensä aseen Kleomenes silpoi itseään, alkaen pohkeista. Ja viiltäen ruumistaan pitkin pituuttaan eteni hän pohkeista reisiin saakka, reisistä lonkkaan ja nivuslihoihin, kunnes pääsi vatsaan, ja tätä vihloessaan hän heitti henkensä. Ja niinkuin useimmat helleenit kertovat, hän sai tämän lopun siitä syystä, että hän oli taivuttanut Pytian puhumaan, sillä tavoin kuin tämä Demaratoksen suhteen oli puhunut, mutta, niinkuin atenalaiset yksin sanovat, siitä syystä, että hän oli hyökännyt Eleusiiseen ja hakkauttanut paljaaksi jumalatarten temppelitarhan, tahi, niinkuin vihdoin argolaiset väittävät, siitä syystä, että hän oli houkutellut sikäläisestä Argoksen pyhätöstä ne argolaiset, jotka taistelusta olivat sinne paenneet, ja lyönyt heidät kuoliaaksi sekä pyhää lehtoa kunnioittamatta sytyttänyt sen tuleen.