76. Sillä kun Kleomenes kerran kysyi neuvoa Delfoin oraakelilta, vastattiin, että hän oli valloittava Argoksen. Spartalaisten keralla hän siis saapui Erasinos-joelle, jonka kerrotaan virtaavan Stymfalis-järvestä. Tämä järvi laskee nimittäin näkymättömään kuiluun, mutta sen vesi tulee jälleen näkyviin Argoksessa; tästä alkaen argolaiset kuitenkin jo sanovat sitä Erasinokseksi. Saavuttuaan siis tälle joelle Kleomenes sille teurasti uhrieläimen. Mutta uhrienteet eivät ollenkaan olleet hänen ylimenolleen suotuisat. Silloin hän lausui kyllä ihailevansa Erasinosta, koska se ei pettänyt omia maanmiehiään, mutta lisäsi, että argolaiset eivät silti tulisi jäämään rankaisematta. Senjälkeen hän väistyi pois ja vei sotajoukkonsa Thyreaan, missä uhrasi merelle sonnin, ja vei sitten miehistönsä laivoissa Tirynsin alueelle ja Naupliaan.
77. Tämän kuultuaan argolaiset riensivät merenrannalle. Ja saavuttuaan Hesipeia nimiseen paikkaan, lähelle Tirynsiä, asettuivat he leiriin vastapäätä lakedaimonilaisia, jääden näistä vain lyhyen välimatkan päähän. Tällöin eivät argolaiset niin paljon pelänneet avonaista taistelua, kuin että heidät vilpillä yllätettäisiin. Sillä juuri tämmöisen tapauksen varalle oli annettu se oraakelivastaus, jonka Pytia julisti yhteisesti heille ja miletolaisille ja joka kuului näin:
"Mutta kun miehestä voiton vienyt on nainen ja maasta pois hänet häätänyt, Argoksess' ikikunnian saanut, silloin tuskissaan moni argotar poskensa raastaa. Näin sukupolvet vastaisetkin virkkavat kerran: Keihäs kauhean kaatanut on monikiemura-käärmeen."
Kaikki tämä siis herätti pelkoa argolaisissa. He päättivät senvuoksi seurata vihollisten kuuluttajan esimerkkiä ja tämän päätöksen tehtyään he menettelivät näin. Joka kerta kun spartalainen kuuluttaja antoi merkin lakedaimonilaisille, noudattivat argolaisetkin sitä.
78. Huomattuaan, että argolaiset aina tekivät hänen oman kuuluttajansa antaman merkin mukaan, käski Kleomenes, että silloin kun kuuluttaja antaisi merkin käydä suurustamaan, he tarttuisivat aseisiin ja kävisivät argolaisia vastaan. Ja lakedaimonilaiset tekivätkin näin. Sillä kun argolaiset kuuluttajan merkin mukaisesti parhaillaan suurustivat, hyökkäsivät lakedaimonilaiset heidän kimppuunsa ja surmasivat useita heistä, mutta vielä useampia, jotka olivat paenneet Argoksen lehtoon, he saartoivat ja vartioivat.
79. Sitten Kleomenes teki näin. Hänellä oli luonaan karkulaisia, joilta hän sai tietää pyhättöön suljettujen argolaisten nimet, ja nyt hän lähetti kuuluttajan kutsumaan heitä sieltä pois, mainiten nimeltä kunkin; ja samalla hän käski sanoa saaneensa heistä lunnaat. Ja lunnaina on peloponnesolaisilla jokaisesta vangista säädettynä kaksi minaa. Tällä tavoin siis Kleomenes kutsutti yksitellen pois viisikymmentä argolaista ja surmasi heidät Ja tämä toimitettiin siten, että muut temppelitarhassa olevat argolaiset eivät siitä tienneet mitään. Sillä koska metsikkö oli sankka, eivät siellä olijat nähneet, kuinka ulkopuolella olevien kävi, ennenkuin muuan heistä kiipesi puuhun ja sen latvasta näki, mitä tapahtui. Ja nyt he eivät enää sen koommin kutsuttaessa lähteneet ulos.
SO. Silloin Kleomenes käski kaikkien helotien pinoa halkoja lehdon ympäri, ja heidän tehtyään tämän hän sytytti sen tuleen. Ja kun se jo paloi, kysyi hän eräältä karkulaiselta, minkä jumalan oma lehto oli. Karkulainen sanoi sen olevan Argoksen oman. Tämän kuultuaan Kleomenes raskaasti huoahtaen lausui: "Oi ennuslauseiden antaja Apollon, suuresti olet minua pettänyt, kun lausuit, että muka olin valloittava Argoksen. Nyt käsitän, että ennuslause jo onkin mennyt täytäntöön."
81. Senjälkeen Kleomenes antoi suurimman osan sotajoukkoaan lähteä takaisin Spartaan, mutta otti itse mukaansa tuhat parasta miestä ja meni Heran pyhättöön uhraamaan. Mutta kun hän tahtoi uhrata alttarilla, kielsi sen pappi sanoen, ettei vieraan ollut sallittu uhrata siellä. Vaan Kleomenes käski helotien viedä papin pois alttarin luota ja ruoskia häntä, ja sitten hän itse uhrasi. Ja sen tehtyään hän palasi Spartaan.
82. Kleomeneen tultua kotiin haastoivat hänen vihamiehensä hänet eforien eteen väittäen, että hän, vaikka helposti olisi voinut valloittaa Argoksen, oli jättänyt sen tekemättä, syystä että oli ottanut vastaan lahjoja. Kleomenes puolestaan lausui heille — en saata tarkalleen sanoa, puhuiko hän siinä totta vai valetta —, että hän luuli jumalan ennuslauseen toteutuneen, silloin kun he olivat valloittaneet Argoksen pyhätön. Tästä syystä siis hän ei ollut katsonut oikeaksi koettaa käydä kaupungin kimppuun, ennenkuin oli uhrannut ja saanut selville, salliko jumala tämän vai oliko hän sen estävä. Uhratessaan Heran pyhätössä Kleomenes kyllä sitten sai suotuisia enteitä, mutta kun jumalankuvan rinnasta äkkiä välähti tulenliekki, huomasi hän asian todellisen laidan, että hän nimittäin ei ollut valloittava Argosta. Sillä jos liekki olisi jumalankuvan päästä leimahtanut, olisi hän voinut valloittaa kaupungin kaikkineen päivineen, mutta kun se leimahti rinnasta, käsitti hän tehneensä kaiken, mitä jumala tahtoi tapahtuvaksi. Tämä hänen selityksensä tuntui spartalaisista uskottavalta ja todenmukaiselta, ja suurella äänten enemmistöllä hänet vapautettiin syytöksestä.
83. Mutta Argos joutui siihen määrään tyhjäksi miehistä, että sikäläiset orjat ottivat haltuunsa koko johdon, halliten ja hoitaen asioita, kunnes kaatuneitten pojat olivat varttuneet nuorukaisiksi. Nämä ottivat jälleen haltuunsa Argoksen ja karkoittivat orjat. Mutta kun viimemainitut olivat häädetyt pois, niin he taistelulla valtasivat Tirynsin. Jonkun aikaa heidän välillään vallitsi sovinto, mutta myöhemmin tuli orjien tykö Kleandros niminen tietäjä, syntyperältään figalialainen Arkadiasta. Tämä kehoitti orjia käymään herrojensa kimppuun. Sen johdosta kesti heidän välillään sotaa kauan aikaa, kunnes vihdoin argolaiset vaivoin pääsivät voitolle.