92. Näin nyt aiginalaiset tekivät itselleen. Vaan kun atenalaiset tulivat seitsemälläkymmenellä laivallaan, taistelivat he merellä näitä vastaan, mutta joutuivat taistelussa tappiolle. He kutsuivat silloin avukseen entisiä liittolaisiaan, argolaisia. Mutta nämä eivät enää heitä auttaneet, suuttuneina siitä, että ne aiginalaiset laivat, jotka Kleomenes väkisin oli ottanut, olivat pysähtyneet Argolis-maakuntaan ja niitten miehistö mennyt maihin yhdessä lakedaimonilaisten kanssa. Tätä samaa hyökkäystä tehtäessä oli myös miehiä sikyonilaisista laivoista astunut yht'aikaa maihin. Siitä syystä olivat argolaiset asettaneet heidän maksettavakseen sakkoina tuhat talenttia, viisisataa kumpaistenkin. Sikyonilaiset puolestaan myönsivät tehneensä väärin ja suostuivat maksamaan sata talenttia ja saivat loput anteeksi, mutta aiginalaiset eivät myöntyneet, vaan olivat itsepäisempiä. Siitä syystä siis, heidän pyytäessään apua, ei valtion puolesta yksikään argolainen enää auttanut, mutta vapaaehtoisia tuli noin tuhat. Heidän päällikkönään oli Eurybates niminen mies, joka oli harjoittanut viisiottelua. Useimmat heistä kuitenkaan eivät palanneet takaisin, vaan saivat atenalaisilta surmansa Aiginassa. Itse päällikkö Eurybates kunnosti itseään kaksintaistelussa ja tappoi sillä tavoin kolme miestä, mutta sai neljännen, dekeleialaisen Sofaneen, kädestä surmansa.
93. Mutta kun atenalaiset olivat epäjärjestyksessä, iskivät aiginalaiset yhteen heidän kanssaan laivoillaan ja voittivat heidät sekä ottivat heiltä neljä laivaa miehineen päivineen.
94. Näin siis oli syttynyt sota atenalaisten ja aiginalaisten kesken. Mutta koska Persian kuninkaan palvelija aina kehoitti häntä muistamaan atenalaisia ja lisäksi peisistratidit häntä yllyttivät panettelemalla atenalaisia, niin hän pani toimeen aikeensa. Samalla Dareios, tätä tekosyytä käyttämällä, tahtoi laskea valtansa alle ne Hellaan valtiot, jotka eivät olleet antaneet maata ja vettä. Mutta Mardonioksen, jonka oli käynyt kehnosti sotaretkellä, hän eroitti ylipäällikkyydestä ja nimitti muita ylipäälliköltä sekä lähetti ne Eretriaa ja Atenaa vastaan, nimittäin Datiin, joka oli meedialainen syntyperältään, ja veljensäpojan Artafreneen, Artafreneen pojan. Hän lähetti heidät luotaan annettuaan heille toimeksi orjuuttaa Atenan ja Eretrian sekä tuoda orjat eteensä.
95. Niin pian kuin nämä olivat nimitetyt päälliköiksi, lähtivät he kuninkaan luota ja saapuivat aleiselle kentälle Kilikiaan, muassaan suuri ja hyvin varustettu maasotajoukko. Ja heidän ollessaan siellä leirissä tuli lisäksi koko laivasto, sen mukaan kuin itsekutakin oli käsketty sitä varustamaan. Sinne saapuivat myös hevostenkuljetus-laivat, joita Dareios edellisenä vuotena oli käskenyt veronalaistensa valmistaa. Sijoitettuaan niihin hevoset ja asetettuaan maasotajoukon laivoihin he purjehtivat kuudellasadalla kolmisoudulla Iooniaan. Sieltä he eivät suunnanneet laivoja pitkin mannermaata suoraan Hellespontusta ja Traakiaa vastaan, vaan lähtien Samoksesta käsin he kulkivat Ikaroksen sivu ja saarien kautta, kuten minusta näyttää, varsinkin koska pelkäsivät purjehdusta Athoksen ympäri, he kun edellisenä vuotena siitä matkatessaan olivat kärsineet suuren vaurion. Siihen pakoitti heitä sitäpaitsi myös Naxos, jota ei vielä oltu valloitettu.
96. Ikaroksen mereltä persialaiset kulkivat Naxokseen ja laskivat siellä maihin. Sillä tätä vastaan he, muistellen entisiä tapauksia, ensiksi ajattelivat lähteä sotaretkelle. Naxolaiset läksivät pakoon vuorille, koettamatta pitää puoliaan. Mutta persialaiset tekivät orjiksi ne, jotka he heistä saivat kiinni, ja sytyttivät tuleen sekä pyhätöt että kaupungin. Sen tehtyään he läksivät merille muita saaria vastaan.
97. Sillävälin kun persialaiset menettelivät näin, jättivät delolaisetkin Deloksen ja läksivät pakoon Tenokseen. Kun laivasto lähestyi Delosta, purjehti Datis esiin eikä sallinut laivojen laskea ankkuriin saaren tykö, vaan vastapäätä olevan Renaian rantaan. Mutta itse hän saatuaan tietää, missä delolaiset olivat, lähetti kuuluttajan ja julisti heille näin: "Pyhät miehet, miksi olette lähteneet pakoon, syyttäen minua epäystävällisestä mielialasta? Sillä osaksi minä itsestäni olen sen päättänyt, osaksi on kuningas niin määrännyt, etten siinä maassa, missä nuo kaksi jumalaa ovat syntyneet, ryöstä mitään, en itse maata enkä sen asujaimia. Lähtekää nyt siis omillenne ja hoitakaa saartanne." Niin hän käski kuuluttaa delolaisille ja sitten hän antoi pinota alttarille kolmesataa talenttia libanotosta ja poltti sen.
98. Sen tehtyään Datis purjehti sotajoukkonsa kera ensiksi Eretriaan, vieden mukanaan ioonilaisia ja aiolilaisia. Ja tämän sotajoukon lähdettyä sieltä liikkui Delos, niinkuin delolaiset kertovat, maanjäristyksen takia, ensimäisen ja viimeisen kerran minun aikoihini saakka. Ja sen kaiketi jumala teki, jotta se ihmisille olisi enteenä vastaisiin onnettomuuksiin. Sillä Dareioksen, Hystaspeen pojan, ja Xerxeen, Dareioksen pojan, sekä Artoxerxeen, Xerxeen pojan, aikana, eli kolmen miespolven aikana peräkkäin, sattui enemmän onnettomuuksia Hellaalle kuin kahdellakymmenellä muulla miespolvella ennen Dareiosta, ja niistä tuli osa persialaisten puolelta, osa ylivallasta sotivien johtovaltojen puolelta. Siten ei ollut ensinkään ihmeellistä, että Delos, joka ennen oli ollut liikkumaton, silloin liikkui. Hellaankielellä merkitsevät nämä nimet: Dareios "toimittajaa", Xerxes "soturia" ja Artoxerxes "suurta soturia". Näillä nimityksillä helleenit oman kielensä mukaan voisivat oikein nimittää näitä kuninkaita.
99. Lähdettyään Deloksesta pois barbarit laskivat laivansa muihin saariin, ottivat niistä sotaväkeä ja veivät panttivangeiksi saarelaisten lapsia. Purjehtiessaan saaresta toiseen he myös laskivat Karystokseen, sillä karystolaiset eivät olleet antaneet heille panttivankeja ja olivat kieltäytyneet lähtemästä sotaretkelle naapurikaupunkeja vastaan, tarkoittaen Eretriaa ja Atenaa. Näitä he tällöin piirittivät ja havittelivat heidän maataan, kunnes karystolaiset asettuivat persialaisten puolelle.
100. Kuullessaan, että persialainen sotajoukko purjehti heitä vastaan, eretrialaiset pyysivät atenalaisia avukseen. Atenalaiset eivät kieltäneet apuaan, vaan antoivat heille avuksi ne neljätuhatta miestä, jotka olivat saaneet osakseen khalkidilaisten hippobotien maan. Mutta eretrialaiset eivät tehneetkään mitään järkevää päätöstä; he tosin noudattivat luoksensa atenalaiset, mutta heidän keskuudessaan vallitsi kaksi mielipidettä. Toiset heistä ajattelivat nimittäin jättää kaupungin ja vetäytyä Euboian ylängöille, toiset taas hankkivat petosta siinä toivossa, että voittaisivat etua Persian kuninkaan puolelta. Selvillä siitä, millä kannalla molemmat puolueet olivat, ilmoitti Aiskhines, Nothonin poika, joka oli ensimäisiä miehiä eretrialaisten joukossa, sinne tulleille atenalaisille kaikki esilläolevat asianhaarat ja pyysi heitä lähtemään pois kotiinsa, jott'eivät samalla joutuisi tuhon omiksi. Ja atenalaiset noudattivatkin tätä Aiskhineen kehoitusta.
101. Niinpä atenalaiset kulkivat salmen poikki Oropokseen ja pelastuivat siten. Mutta persialaiset purjehtivat ja laskivat laivansa maihin Eretrian alueella Temenoksen, Khoiroain ja Aigilean kohdalla. Ja vallattuaan nämä paikat he heti toivat hevoset laivoista pois ja valmistautuivat hyökkäämään vihollisia vastaan. Mutta eretrialaiset eivät päättäneet tulla ulos taistelemaan, vaan heidän huolenaan oli suojella muureja, sittenkuin kerran se mielipide oli voittanut, ettei pitänyt jättää kaupunkia. Kun sitten tapahtui ankaria rynnäköitä, kaatui muurien luona kuuden päivän aikana useita kummaltakin puolen. Mutta seitsemäntenä päivänä kavalsivat kaupungin persialaisille Euforbos, Alkimakhoksen poika, ja Filagros, Kyneuksen poika, kaksi kansalaisten kesken arvossapidettyä miestä. Päästyään kaupungin sisään persialaiset ryöstivät ja sytyttivät pyhätöt tuleen, kostoksi Sardeessa poltetuista pyhätöistä, ja sitten he Dareioksen käskyn mukaisesti tekivät ihmiset orjiksi.