102. Masennettuaan Eretrian ja pysyteltyään siellä muutamia päiviä he purjehtivat Attikanmaahan, kovasti kiiruhtaen ja luullen atenalaisten tulevan tekemään samoin, kuin eretrialaisetkin olivat tehneet. Ja koska Marathon oli sopivin paikka Attikassa ratsuväen liikkeille ja lähinnä Eretriaa, johdatti Hippias, Peisistratoksen poika, heidät sinne.
103. Saatuaan tietää sen atenalaisetkin riensivät Marathoniin. Heitä johti kymmenen päällikköä, joista kymmenes oli Miltiades, hän, jonka isän, Kimonin, Stesagoraan pojan, oli täytynyt paeta Atenasta Peisistratoksen, Hippokrateen pojan, tieltä. Ja maanpakolaisuudessa ollessaan hänen oli onnistunut nelivaljakolla voittaa Olympian kilpaleikeissä, ja sen voiton saadessaan hän oli saanut saman voiton kuin hänen veljensä äidin puolelta, Miltiades. Sittemmin hän seuraavana olympiadina voitti samalla valjakolla, mutta salli kuuluttaa Peisistratoksen voittajaksi; ja koska hän luovutti viimemainitulle voiton, sai hän sopimuksen nojalla palata kotiinsa. Mutta sittenkuin hän samoilla hevosilla vielä kerran oli voittanut Olympiassa, kävi niin, että hän sai surmansa Peisistratoksen poikien toimesta; Peisistratos näet itse ei enää ollut elossa. Nämä surmauttivat hänet prytaneionin luona, yöllä lähettämiensä salamurhaajien kautta. Kimon on haudattuna kaupungin edustalle, toiselle puolen niinsanottua "Solatietä". Ja vastapäätä häntä ovat hänen hevosensa haudattuina, nuo, jotka saavuttivat kolme voittoa Olympiassa. Saman on jo tehnyt eräs toinenkin valjakko, nimittäin lakonilaisen Euagoraan, mutta paitsi näitä ei yksikään muu. — Siihen aikaan kasvatettiin vanhempaa Kimonin pojista, Stesagorasta, setänsä Miltiadeen luona Khersonesoksessa, mutta nuorempaa Kimonin itsensä luona Aienassa, ja hän oli Khersonesoksen asuttajan, Miltiadeen, mukaan saanut nimekseen Miltiades.
104. Mainittu Miltiades siis oli atenalaisten päällikkönä tultuaan Khersonesoksesta ja pelastuttuaan kaksinkertaisesta kuolemasta. Ensiksi näet foinikialaiset ajoivat häntä takaa Imbrokseen saakka ja koettivat kaikin voimin ottaa kiinni ja viedä hänet kuninkaan tykö. Ja toiseksi, kun hän oli edellisten käsistä päässyt pakoon, saapunut kotiinsa ja jo luuli olevansa turvissa, ottivat hänen vihamiehensä hänet vastaan niin, että vetivät hänet oikeuteen ja syyttivät häntä itsevaltaisesta hallinnosta Khersonesoksessa. Päästyään näidenkin käsistä hän vihdoin kansan valitsemana oli nimitetty atenalaisten sotapäälliköksi.
105. Ja ensiksikin, vielä kaupungissa ollessaan, lähettivät sotapäälliköt Spartaan Feidippides kuuluttajan, erään atenalaisen miehen, joka muuten oli pikajuoksija ja hoiti tätä ammattia. Mainittu Feidippides kohtasi, kuten hän itse kertoi ja ilmoitti atenalaisille, Parthenion-vuoren seuduilla, Tegean yläpuolella, Panin. Pan oli muka huutanut Feidippidestä nimeltä ja käskenyt hänen kysyä atenalaisilta, minkä vuoksi nämä eivät ollenkaan välittäneet hänestä, vaikka hän oli heitä kohtaan suopea ja monasti jo oli ollut heille hyödyksi sekä vastakin aikoi olla. Atenalaiset uskoivat tämän todeksi, ja myöhemmin, kun heidän tilansa jo oli hyvällä kannalla, he pystyttivät linnan alapuolelle Panille pyhätön, ja tämän ilmoituksen johdosta he vuotuisilla uhreilla ja soihtujuhlalla suostuttelevat häntä.
106. Juuri tällä matkalla siis, jolloin mainittu Feidippides väitti Panin hänelle ilmestyneen, hän sotapäällikköjen lähettämänä saapui toisena päivänä Atenasta lähdettyään Spartaan. Ja perille saavuttuaan hän lausui hallitusmiehille: "Oi lakedaimonilaiset, atenalaiset pyytävät teitä auttamaan heitä eikä sallimaan Hellaan vanhimman kaupungin joutua barbarien orjuuteen. Sillä onhan jo Eretria orjuutettu, ja Hellas on joutunut yhtä huomattavaa kaupunkia köyhemmäksi." Näin hän ilmoitti heille sanottavansa, ja lakedaimonilaiset päättivät tulla atenalaisten avuksi; mutta heidän oli mahdoton heti paikalla tehdä se, koska eivät tahtoneet rikkoa lakia. Oli nimittäin kuluvan kuukauden yhdeksäs päivä, ja he selittivät, etteivät aikoneet maastaan marssia yhdeksäntenä päivänä, koska kuun kehä ei ollut täysi.
107. Niinpä he siis odottivat täysikuuta. Mutta barbareja opasti Marathoniin Hippias, Peisistratoksen poika, nähtyään edellisenä yönä sellaisen näyn, että hän oli lepäävinään äitinsä vieressä. Ja tämän unennäön nojalla hän päätti, että hän oli palajava Atenaan ja saapa takaisin hallituksen sekä vihdoin kotonaan iäkkäänä kuoleva. Tämän hän siis päätti unennäöstään. Mutta nyt hän johtajana ollen ensiksi laski Eretriasta otetut sotavangit maihin styralaisten saareen, jota nimitetään Aigleiaksi, ja sitten hän antoi laivojen laskea rantaan Marathonin luona ja ankkuroida, jonka jälkeen hän antoi barbarein astua ulos laivoista ja järjesti ne. Mutta tätä puuhatessaan hän alkoi aivastaa ja yskiä tavallista ankarammin. Ja vanhanpuoleinen kun hän oli, olivat useimmat hänen hampaistaan irrallaan. Kun hän nyt siis rajusti yskähti, niin hän pudotti yhden hampaistaan. Se putosi hiekkaan, ja hän näki siinä paljon vaivaa sitä etsiessään. Mutta kun hammasta ei näkynyt, niin hän huoahtaen virkkoi vieressä seisoville: "Tämä maa ei ole meidän, emmekä me saa pakoitetuksi sitä valtaamme, sillä sen verran kuin minulla vielä oli siinä osaa, sen on hampaani saanut."
108. Sillä tavoin Hippias päätti näyn toteutuneen. Mutta kun atenalaiset olivat asetettuina järjestykseen Herakleen temppelialueella, tulivat plataialaiset miehissä heitä auttamaan. Plataialaiset olivat nimittäin antautuneet atenalaisille, ja atenalaiset olivat jo heidän puolestaan nähneet paljon vaivaa. Ja he antautuivat atenalaisille seuraavalla tavoin. Teebalaisten ahdistamina plataialaiset ensiksi antautuivat Kleomeneelle, Anaxandrideen pojalle, joka sattumalta oli läheisyydessä, sekä lakedaimonilaisille. Mutta nämä eivät suostuneet siihen, vaan sanoivat heille näin: "Me asumme liian kaukana, ja teille tulisi tämmöinen apu kylläkin laimeaksi. Ehtisittehän te monta kertaa tulla orjuutetuiksi, ennenkuin kukaan meistä saisi siitä vihiäkään. Mutta me neuvomme teitä antautumaan atenalaisille, jotka asuvat lähellä teitä eivätkä ole huonoja auttamaan." Sen neuvon lakedaimonilaiset antoivat eivätkä sitä tehneet niin paljon hyväntahtoisuudesta plataialaisia kohtaan kuin siksi, että tahtoivat että atenalaiset joutuisivat sotaan boiotilaisten kanssa ja siitä saisivat vaivaa. Sen neuvon antoivat lakedaimonilaiset plataialaisille. Jälkimäiset noudattivatkin neuvoa, ja atenalaisten toimittaessa uhrejaan kahdelletoista jumalalle he istuutuivat alttarille sekä antautuivat heidän turviinsa. Saatuaan siitä tiedon teebalaiset lähtivät sotaretkelle plataialaisia vastaan, ja atenalaiset tulivat näille avuksi. Mutta kun he olivat ryhtymäisillään taisteluun eivät korintolaiset, jotka sattumalta olivat läsnä, sitä sallineet. Ja kun molemmat uskoivat riidan ratkaisun näille, niin he määräsivät maan rajat ja sovittivat riidan sillä ehdolla, että teebalaiset jättäisivät rauhaan ne boiotilaiset, jotka eivät tahtoneet kuulua boiotilais-liittoon. Niin tuomittuaan korintolaiset läksivät matkoihinsa, mutta atenalaisten lähtiessä pois hyökkäsivät boiotilaiset heidän kimppuunsa, vaan joutuivat hyökkäyksensä jälkeen taistelussa tappiolle. Silloin atenalaiset menivät niitten rajojen yli, jotka korintolaiset olivat säätäneet plataialaisille; niitten rajojen yli he siis kulkivat ja tekivät itse Asopoksen teebalaisten rajaksi Plataiaa ja Hysiaita vastaan. Sanotulla tavalla plataialaiset olivat antautuneet atenalaisille, ja nyt he tulivat avuksi Marathoniin.
109. Atenalaisten sotapäälliköiden mielipiteet kävivät eri tahoille, toiset kun heidän harvalukuisuuteensa nähden neuvoivat, ettei iskettäisi yhteen meedialaisten kanssa, toiset taas, niiden joukossa myös Miltiades, kun kehoittivat siihen. Kun mielipiteet menivät kahtaanne ja pelkurimaisempi pääsi voitolle, oli yhdestoista äänestysliuska atenalaisten arvalla määrätyn polemarkin annettava; entisinä aikoina antoivat nimittäin atenalaiset saman äänestysoikeuden polemarkille kuin sotapäälliköille. Ja polemarkkina oli siihen aikaan afidnalainen Kallimakhos. Hänen luokseen tuli Miltiades ja lausui näin: "Sinun vallassasi, Kallimakhos, on nyt joko saattaa Atena orjuuteen tai vapauttamalla se ikipäiviksi jättää jälkeesi muisto semmoinen, jommoista eivät edes Harmodios ja Aristogeiton ole jättäneet. Sillä ovathan atenalaiset nyt joutuneet suurempaan vaaraan kuin kaikkena olinaikanaan. Jos he alistuvat meedialaisten valtaan, on ilmeistä, mitä he Hippiaan haltuun jääneinä tulevat kärsimään; mutta jos tämä kaupunki säilyy, niin se saattaa tulla ensimäiseksi Hellaan kaupunkien joukossa. Millä lailla siis tämä saattaa tapahtua, ja millä lailla näiden asiain ratkaisu kuuluu juuri sinulle, sen minä nyt aion ilmaista. Meidän kymmenen sotapäällikön kesken käyvät mielipiteet eri tahoille, kun toiset kehoittavat iskemään yhteen, toiset eivät. Jos me nyt emme iske yhteen, niin pelkään, että nousee jokin suuri eripuraisuus, joka siihen määrään järkyttää atenalaisten mielipiteet, että he menevät meedialaisten puolelle. Mutta jos me iskemme yhteen, jo ennenkuin atenalaisten kesken syntyy mitään hajaannusta, saatamme jumalain avulla yhteentörmäyksessä päästä voitolle. Kaikki tämä kohdistuu nyt sinuun ja riippuu sinusta. Sillä jos sinä yhdyt minun mielipiteeseeni, on isänmaasi oleva vapaa, ja kaupunkisi Hellaan kaupunkien joukossa ensimäinen. Mutta jos valitset niiden mielipiteen, jotka neuvovat karttamaan taistelua, on kaikkien niiden etujen vastakohta, joita olen luetellut, sinua odottava."
110. Näin puhumalla Miltiades voitti Kallimakhoksen puolelleen. Ja kun polemarkin ääni oli tullut lisäksi, tuli päätetyksi, että iskettäisiin yhteen. Sitten ne sotapäälliköt, joiden mielipide oli ollut, että piti taisteltaman, jättivät Miltiadeelle ylijohdon, aina milloin heidän päivänsä tuli johtaa. Hän otti kyllä vastaan ylijohdon, mutta ei vielä ryhtynyt taisteluun, ennenkuin hänen oma vuoronsa tuli.
111. Niin pian kuin Miltiadeen vuoro oli tullut, järjestäytyivät atenalaiset seuraavalla tavoin taisteluvalmiiksi. Oikeata siipeä johti polemarkki Kallimakhos; atenalaisilla oli nimittäin siihen aikaan tapana, että polemarkki piti oikeata siipeä. Tämän päällikön jälkeen seurasivat heti kaikki heimopiirit siinä järjestyksessä, mikä niillä oli, toinen toisensa jälestä. Viimeisiksi järjestyivät plataialaiset, jotka saivat vasemman siiven. Tästä taistelusta pitäen rukoilee atenalainen kuuluttaja, atenalaisten toimittaessa uhreja joka neljäs vuosi tapahtuvissa kansanjuhlissaan menestystä plataialaisillekin, samalla kertaa kuin atenalaisille. Mutta nyt kun atenalaiset järjestäytyivät Marathonissa, kävi näin. Kun sotajoukon rintaman pituus tehtiin yhtä suureksi kuin meedialais-sotajoukon, tuli sen keskusta vain muutaman rivin syvyiseksi, joten sotajoukko siltä kohtaa oli varsin heikko, mutta kumpikin siipi oli mieslukunsa vuoksi vahva.