112. Niin pian kuin he olivat järjestyksessä ja uhri oli tullut hyväenteinen, riensivät atenalaiset, heti valloilleen päästyään, juoksujalkaa barbareja vastaan. Heidän välillään ei ollut vähempää kuin kahdeksan stadionia. Nähdessään heidän pikamarssissa rientävän vastaansa persialaiset valmistautuivat heitä kohtaamaan ja luulivat atenalaisten olevan hulluja ja syöksyvän suoraan turmioonsa, kun näkivät heidän harvalukuisina, vieläpä juoksujalkaa, kiiruhtavan, vaikk'ei heillä ollut ratsuväkeä eikä jousimies-joukkoja. Niin arvelivat barbarit. Mutta sittenkuin atenalaiset taajoissa joukoissa olivat joutuneet käsikähmään barbarien kanssa, niin he taistelivat mainehikkaasti. Ensimäisinä näet kaikista helleeneistä, joita me tunnemme, he menivät juoksujalkaa vihollista vastaan, ja ensimäisinä he kestivät meedialais-puvun ja siihen puettujen miesten näön. Sillä siihen saakka oli yksin meedialaisten nimen kuuleminenkin herättänyt pelkoa helleeneissä.
113. Marathonin kedolla taisteltiin kauan aikaa. Ja sotajoukon keskustassa, mihin persialaiset itse sekä sakilaiset olivat asetettuina, voittivat barbarit. Siinä siis barbarit voittivat ja mursivat rintaman sekä ajoivat atenalaisia takaa sisämaahan, mutta kummallakin siivellä voittivat atenalaiset ja plataialaiset. Ja voitettuaan he antoivat barbarein pakosalle kääntyneen sotajoukon paeta, mutta vetivät molemmat siipensä yhteen ja taistelivat niitä vastaan, jotka olivat murtautuneet heidän keskustansa läpi, ja atenalaiset voittivat. Ja he seurasivat iskien persialaisia, kunnes saapuivat merenrantaan ja vaativat tulta sekä tarttuivat laivoihin.
114. Tässä taisteluntuoksinassa sai surmansa polemarkki Kallimakhos, joka oli esiintynyt kunnon miehen tavoin, ja sotapäällikköjen joukosta kuoli Stesileos, Thrasyleoksen poika. Edelleen kaatui siinä Kynegeiros, Euforionin poika, jolta kirveellä hakattiin poikki käsi, kun hän tarttui laivankeulan kärkeen. Ja sitäpaitsi kaatui monta muuta tunnettua atenalaista.
115. Sillä tavoin atenalaiset saivat valtaansa seitsemän laivaa. Mutta muut laivat barbarit työnsivät merelle ja otettuaan Eretriasta saamansa sotavangit siitä saaresta, johon olivat jättäneet heidät, he purjehtivat Sunionin ympäri ehtiäkseen ennen atenalaisia kaupunkiin. Ja atenalaisten kesken nousi semmoinen syytös, että barbarit alkmaionidien juonesta olivat saaneet sen päähänsä. Nämä olivat muka sopimuksesta näyttäneet kilpeä persialaisille, näiden jo ollessa merellä.
116. Persialaiset siis purjehtivat Sunionin ympäri. Mutta atenalaiset riensivät kiireesti, minkä jalat kestivät, kaupunkinsa avuksi ja ennättivät sinne, ennenkuin barbarit saapuivat. Ja samoinkuin he olivat lähteneet Herakleen pyhätön luota Marathonin kedolla, samoin he saavuttuaan perille asettuivat leiriin toisen Herakleen pyhätön, nimittäin Kynosargeessa olevan luo. Mutta päästyään laivoineen Faleronin kohdalle, joka silloin oli atenalaisten satamana ja oltuaan siinä ankkurissa barbarit purjehtivat takaisin Aasiaan.
117. Tässä Marathonin taistelussa kaatui barbareja noin kuusituhatta neljäsataa miestä, atenalaisia taas satayhdeksänkymmentäkaksi. Näin monta kaatui kummallakin puolen. Siinä sattui myös tällainen ihme. Miehuullisesti taistellessaan käsikähmässä menetti muuan atenalainen, Epizelos, Kufagoraan poika, silmänsä, vaikka hänen ruumiiseensa ei sattunut mitään iskua tai heittoa, ja pysyi sitten siitä hetkestä elämänsä loppuun saakka sokeana. Minä kuulin hänen siitä kohtauksesta kertoneen siihen tapaan, että hänestä tuntui kuin olisi häntä vastaan asettunut suuri, raskasaseinen mies, jonka parta varjosti koko hänen kilpensä. Tämä haamu oli kulkenut hänen ohitsensa, mutta tappanut hänen vierustoverinsa. Niin kuulin Epizeloksen kertoneen.
118. Mutta sittenkuin Datis, sotajoukkonsa keralla lähtiessään Aasiaan, oli joutunut Mykonokseen, niin hän unessa näki näyn. Mikä se näky oli, sitä ei kerrota. Mutta heti kun päivä oli valjennut, hän pani toimeen tutkimuksen laivoissa. Ja löydettyään foinikialaisesta laivasta kullatun Apolloninkuvan hän tiedusteli, mistä se oli ryöstetty. Saatuaan selville, mistä pyhätöstä se oli, hän purjehti omalla laivallaan Delokseen. Sitten hän laski jumalankuvan pyhättöön ja käski delolaisia, jotka siihen aikaan jo olivat tulleet takaisin saareensa, viemään kuvan teebalaisten Delioniin, joka on merenrannalla, vastapäätä Khalkista. Sen käskyn annettuaan Datis purjehti takaisin, mutta kuvapatsasta delolaiset eivät vieneetkään pois; vaan kahdenkymmenen vuoden kuluttua teebalaiset itse oraakelilauseen nojalla toimittivat sen Delioniin.
119. Laskettuaan Aasian rantaan veivät Datis ja Artafrenes ottamansa eretrialaiset sotavangit Susaan. Ennenkuin eretrialaiset olivat joutuneet vangiksi, oli Dareios kuningas heitä kohtaan kantanut ankarata vihaa, syystä että eretrialaiset ensiksi olivat ryhtyneet vihollisuuksiin. Mutta kun hän nyt näki heidät tuotuina luokseen ja vallanalaisinaan, ei hän heille tehnyt muuta sen pahempaa, kuin että sijoitti heidät asumaan Arderikka nimiselle tilukselleen, joka on Kissianmaassa ja kahdensadankymmenen stadionin päässä Susasta sekä neljänkymmenen stadionin päässä siitä kaivosta, josta saadaan kolmenlaatuista ainetta. Siitä ammennetaan nimittäin maapihkaa, suolaa ja öljyä seuraavalla tavalla. Ne nostetaan pumpulla, mutta sangon sijasta pumppuun kiinnitetään säkin puolikas. Tämä työnnetään pohjaan, ja se, mikä nostetaan ilmoille, kaadetaan säiliöön. Ja kun se siitä kaadetaan, muuttuu se kolmella eri tavoin. Ja maapihka ja suola hyytyvät heti. Mutta öljy, jota persialaiset kutsuvat nimellä "radinake", on mustaa ja pahanhajuista. Sinne Dareios kuningas sijoitti eretrialaiset, jotka aina minun aikoihini saakka ovat pitäneet tätä maata hallussaan ja säilyttäneet muinaisen kielensä. Näin kävi eretrialaisten.
120. Mutta täysikuun jälkeen tuli Atenaan kaksituhatta lakedaimonilaista, joilla oli semmoinen kiire ehtiäkseen perille, että saapuivat Attikaan kolmantena päivänä siitä, kun olivat lähteneet Spartasta. Ja vaikka he saapuivat taistelun jälkeen, niin he kuitenkin halusivat katsella meedialaisia. Niinpä he menivät Marathoniin heitä katsellakseen. Sitten he kiittivät atenalaisia ja heidän tekoaan sekä läksivät takaisin.
121. Ihmeellinen ja uskomaton on minusta se puhe, että muka alkmaionidit ensinkään olisivat sopimuksesta näyttäneet kilpeä persialaisille siinä tarkoituksessa, että atenalaiset joutuisivat barbarien ja Hippiaan valtaan. Ovathan he ilmeisesti vihanneet yksinvaltaa enemmän tai ainakin yhtä paljon kuin Hipponikoksen isä Kallias, Fainippoksen poika. Tämä Kallias oli nimittäin ainoa atenalainen, joka, silloin kun Peisistratos oli karkoitettu Atenasta, uskalsi ostaa hänen tavaransa, kun niitä kaupunginpalvelija kuulutti, ja muutenkin punoi mitä vihamielisimpiä juonia häntä vastaan.