226. Miten urhoollisesti lakedaimonilaiset ja thespialaiset esiintyivätkään, mainitaan kuitenkin erään spartalaisen Dienekeen olleen kaikista urhoollisimman. Kerrotaan näet hänen, ennenkuin helleenit iskivät yhteen meedialaisten kanssa, kuulleen eräältä trakhinialaiselta, että kun barbarit ampuvat, pimenee heidän nuoliensa paljoudesta aurinko. Niin suuri oli muka niiden luku. Mutta tästä hämmästymättä ja meedialaisten paljoudesta välittämättä hän sanoi, että trakhinialainen vieras ilmoitti pelkkää hyvää, jos meedialaiset pimittivät auringon: silloinhan helleenit saivat taistella varjossa eikä päivänpaisteessa.
227. Tämän ynnä muita samankaltaisia lausuntoja kerrotaan lakedaimonilaisen Dienekeen jättäneen muistoksi itsestään. Hänen jälkeensä kerrotaan kahden lakedaimonilaisen veljeksen, Alfeoksen ja Maronin, Orsifantoksen poikien, kunnostautuneen parhaiten. Thespialaisten joukosta taas herätti enimmin huomiota eräs, jonka nimi oli Dithyrambos, Harmatideen poika.
228. Nämä, samoinkuin ne, jotka olivat kaatuneet ennenkuin Leonidas lähetti osan helleeneistä pois, ovat haudatut siihen paikkaan, mihin he kaatuivatkin. Ja niiden hautapatsaisiin on piirretty näin kuuluvat kirjoitukset:
Torjui kolmea miljoonaa tuhatkuntia neljä
tässä; ne Pelopsin niemi on kasvattanut.
Tämä siis on kirjoitettuna kaikille yhteisesti; mutta spartalaisille erityisesti:
"Vieras, Spartaan vie tämä viesti, me uinumme tässä,
käskyjä noudattain näin Lakedaimonin lain."
Tämä siis on omistettu lakedaimonilaisille, tietäjälle taas tämä:
"Tään sai haudan kuulu Megistias; surmasi meedit tietäjän, kun yli pääs' Sperkheios-joen nuo. Tuiman vartoavan tuhosurman ties, toki voinut ei Lakedaimonin pään luota hän luopua pois."
Nämä hautakirjoitukset ja patsaat, paitsi tietäjälle omistettua kirjoitusta, ovat amfiktyonit heidän kunniakseen toimittaneet. Mutta Megistias tietäjälle sepitetyn kirjoituksen teki Simonides, Leoprepeen poika, syystä että he olivat toistensa kestiystäviä.
229. Kerrotaan, että kaksi näistä kolmestasadasta, Eurytos ja Aristodemos, olisivat molemmat yksissä tuumin voineet yhdessä pelastua Spartaan; he olivat näet Leonidaalta saaneet luvan lähteä sotajoukosta pois ja viruivat Alpenoissa, sairastaen ankaraa silmätautia. Jos he taas eivät olisi tahtoneet palata, olisivat he toistensa kera voineet kuolla. Mutta vaikka heidän olisi ollut tilaisuus tehdä jompikumpi näistä, eivät he tahtoneet menetellä samalla tapaa, vaan joutuivat erimielisiksi. Kuultuaan näet persialaisten kiertomarssista Eurytos pyysi saada aseensa, ja puettuaan ne ylleen hän käski helootin viedä itsensä taistelevien keskelle. Ja vietyään hänet perille palvelija läksi pakoon, mutta Eurytos syöksyi keskelle taisteluntuoksinaa ja tuhoutui. Aristodemos sitävastoin jättäytyi pelkurimaisesti taistelusta pois. Ja jos nyt Aristodemos yksin olisi, mistään väliä pitämättä, palannut Spartaan taikka myös heidän molempien matkansa olisi tapahtunut yhteisesti, eivät spartalaiset luullakseni ensinkään olisi kantaneet vihaa häntä kohtaan. Nyt sitävastoin, kun toinen heistä oli saanut surmansa, mutta toinen, jolla ei ollut sen parempaa perustetta menettelyynsä kuin toisellakaan, ei ollut tahtonut kuolla, seurasi välttämättömästi, että he vihastuivat ankarasti Aristodemokseen.