230. Tällä tavoin ja tämmöisestä syystä kertovat muutamat Aristodemoksen pelastuneen Spartaan, toiset taas kertovat, että hänet sanansaattajana oli lähetetty leiristä ja että hän, vaikka ajoissa olisi voinut ehtiä parhaillaan kestävään taisteluun, ei sitä tahtonut, vaan oli viipynyt matkalla ja siten jäänyt henkiin; mutta hänen toverinsa oli saapunut taisteluun ja kuollut.

231. Mutta Lakedaimoniin palattuaan Aristodemos sai osakseen häpeätä ja kunniattomuutta. Ja kunniattomana ollen hänen täytyi kärsiä tällaista kohtelua: ei yksikään spartalainen sytyttänyt hänelle tulta eikä häntä puhutellut, ja hänen täytyi kestää sitä häväistystä, että hän kulki nimellä "pakolais-Aristodemos".

232. Vaan Plataian taistelussa hän puhdistautui koko siitä syytöksestä, jonka hän oli vastaansa aiheuttanut. Kerrotaan, että myös eräs toinen näiden kolmensadan joukkoon kuuluva mies, joka oli sanansaattajana lähetetty Tessaliaan, siten oli pelastunut, ja hänen nimensä oli Pantites. Mutta kun hän Spartaan palattuaan menetti kunniansa, niin hän hirttäytyi.

233. Mutta teebalaiset, joiden päällikkönä oli Leontiades, taistelivat pakosta jonkun aikaa yhdessä helleenien kanssa kuninkaan sotajoukkoa vastaan. Vaan kun he näkivät persialaisten pääsevän voitolle, niin he, Leonidaan mukana olevien helleenien rientäessä kummulle, erosivat näistä ja menivät, kurottaen käsiään, lähemmäs barbareja. Ja samalla he vallan totuudenmukaisesti sanoivat olevansa meedialaismielisiä ja olleensa ensimäisiä, jotka kuninkaalle antoivat maata ja vettä; he olivat pakosta saapuneet Thermopylaihin ja olivat syyttömiä kuningasta kohdanneeseen vaurioon. Tämän ilmoituksen johdosta he saivat jäädä eloon, sillä näiden heidän väitteittensä puolesta todistamassa olivat myös tessalialaiset. Mutta ei heillä kuitenkaan kaikessa ollut onnea. Sillä kun he tulivat barbarien luo, niin nämä vangitsivat heidät ja surmasivat muutamia heistä heidän lähestyessään. Vaan useimpiin heistä he Xerxeen käskystä polttivat kuninkaalliset poltinmerkit, alkaen ylipäälliköstä Leontiadeesta, jonka pojan Eurymakhoksen plataialaiset myöhemmin surmasivat, kun hän neljänsadan teebalaisen miehen etunenässä oli vallannut plataialaisten kaupungin.

234. Näin kamppailivat helleenit Thermopylain luona. Mutta Xerxes kutsui luokseen Demaratoksen ja alkoi kysyä häneltä näin: "Demaratos, sinä olet kunnon mies. Sen minä päätän tosiasioista. Sillä kaikki on päättynyt sillä lailla, kuin olet maininnut. Sano nyt siis minulle, kuinka monta muuta lakedaimonilaista on olemassa ja kuinka monet näistä ovat yhtä sotakuntoisia kuin nämä, vai ovatko kaikki sellaisia." Hän virkkoi: "Oi kuningas, kaikkien lakedaimonilaisten luku on suuri ja monet ovat niiden kaupungit. Mutta sen, minkä tahdot saada tietää, olet saava. Lakedaimonissa on Spartan kaupunki, jossa on noin kahdeksantuhatta miestä. Kaikki nämä ovat samanlaiset kuin ne, jotka täällä ovat taistelleet. Muut lakedaimonilaiset eivät tosin ole samanlaisia kuin nämä, mutta ovat kelpo miehiä nekin." Tähän lausui Xerxes: "Demaratos, millä keinoin me vähimmällä vaivalla saamme nämä miehet kukistetuiksi? Selitä se! Sinähän tunnet heidän ajatusjuoksunsa, koska olet ollut heidän kuninkaanaan."

235. Ja Demaratos vastasi: "Oi kuningas, koska nyt niin hartaasti kysyt mieltäni, on kohtuullista, että ilmaisen parhaimman neuvoni. Niinpä sinun pitäisi lähettää laivastostasi kolmesataa laivaa Lakonian maahan. Sen ääressä on Kythera niminen saari, josta Khilon, viisain meidän keskuudessamme elänyt mies, sanoi, että spartalaisille olisi etuisampaa, jos se vajoaisi mereen, kuin että se siitä kohoaa. Hän näet aina aavisti siitä koituvan jotakin sentapaista, kuin mitä minä nyt lähden esittämään. Ja kuitenkaan ei hän ennakolta sinun retkestäsi mitään tietänyt, vaan pelkäsi yhtä lailla mitä miesten retkeä hyvänsä. Tästä saaresta käsin säikytelköön sinun väkesi lakedaimonilaisia. Sillä, jos heillä on läheisyydessään heitä itseään koskettava sota, ei sinun ensinkään tarvitse pelätä, että he rientävät muun Hellaan avuksi, silloin kun maasotajoukkosi sen valtaa. Ja jos muu Hellas orjuutetaan, jää Lakonia yksin heikoksi. Mutta jos et tätä tee, saat odottaa käyvän näin. Peloponnesoksessa on kapea kannas. Jos kaikki peloponnesolaiset siinä paikassa liittyvät kohtaamaan sinua, on sinulla odotettavissa toisia taisteluita, vielä ankarampia kuin tähänastiset. Mutta jos menettelet neuvoni mukaan, on tämä kannas, samoinkuin kaupungit, taistelutta joutuva sinulle."

236. Hänen jälkeensä puhui Akhaimenes, Xerxeen veli ja merivoiman ylipäällikkö, joka sattumalta oli keskustelussa läsnä ja pelkäsi, että Xerxes taipuisi tekemään, niinkuin neuvottiin. Ja hän lausui näin: "Oi kuningas, minä näen, että kuuntelet miehen sanoja, joka kadehtii sinun myötäkäymistäsi taikka myös kavaltaa sinun asiasi. Sillä tämmöinen on helleenien tapa ja tästä he iloitsevat: toisen myötäkäymistä he kadehtivat ja etevämmyyttä he vihaavat. Mutta jos, asiain tällä kannalla ollen, niistä laivoista, joista neljäsataa on joutunut haaksirikkoon, lähetät vielä toiset kolmesataa kiertämään Peloponnesosta, tulevat vastustajamme tasaväkisiksi. Vaan jos merivoimamme pysyy koossa, on vihollisten oleva hankala käydä sen kimppuun, eivätkä he ensinkään voi vetää sille vertoja, ja koko laivasto on puolustava maasotajoukkoa ja maasotajoukko laivastoa, jos ne liikkuvat yhdessä. Mutta jos poistat nuo laivat, et sinä voi olla niille hyödyksi, eivätkä ne sinulle. Ja minä olen sitä mieltä, että sinun tulee vain hyvin järjestää omat asiasi, puuttumatta vihollisten asioihin ja välittämättä siitä, mihin paikkaan he tahtovat sijoittaa sodan, mitä he aikovat tehdä ja kuinka suuri heidän mieslukunsa on. Sillä kun he kykenevät itse hoitamaan omat asiansa, niin kykenemmehän mekin samalla lailla hoitamaan omamme. Ja joskin lakedaimonilaiset käyvät persialaisia vastaan taisteluun, eivät he kuitenkaan voi parantaa jo kärsimäänsä vauriota."

237. Xerxes vastasi näin: "Akhaimenes, sinä puhut mielestäni hyvin, ja minä tahdon tehdä tällä tavoin. Ja Demaratos lausuu myöskin, mitä hän katsoo minulle parhaimmaksi, mutta sinun mielipiteesi vie hänen antamastaan voiton. Vaan sitä väitettä minä en hyväksy, että muka hän ei olisi hyvänsuopa minua kohtaan. Sen minä päätän jo hänen aikaisemmista lausunnoistaan, mutta varsinkin tästä tosiasiasta: kansalainen kadehtii toista, onnellista kansalaista ja hautoo mielessään ääneti nurjuutta häntä kohtaan; ja jos kansalainen kysyy toiselta neuvoa, ei luultavasti tämä neuvo hänelle sitä, mikä hänestä itsestään on parasta, ellei hän ole erittäin pitkälle edistynyt hyveen tiellä. Mutta semmoisia on harvassa. Kestiystävä sitävastoin on onnellista kestiystäväänsä kohtaan kaikkein hyväntahtoisin ja olisi valmis antamaan tälle, hänen neuvoa kysyessään, mitä parhaimman neuvon. Niinpä minä siis en salli kenenkään vastaisuudessa panetella Demaratosta, joka on minun kestiystäväni."

238. Näin lausuttuaan Xerxes kulki kuolleitten välitse, ja tultuaan Leonidaan luo sekä kuultuaan hänen olleen lakedaimonilaisten kuninkaan ja ylipäällikön, hän käski hakata häneltä pään ja naulita sen paaluun. Monesta merkistä, mutta kaikkein parhaiten tästä minusta käy ilmi, että Leonidas oli kaikkein ihmisten joukosta se, johon kuningas Xerxes hänen eläessään oli enimmin vihastunut. Sillä ei kuningas muuten olisi näin vasten kaikkea lakia ja tapaa kohdellut vainajaa, koska juuri persialaisilla, enemmän kuin keilläkään ihmisillä, joita minä tunnen, on tapana kunnioittaa sodassa urhoollisia miehiä. Niinpä ne, joitten tehtävänä se oli, panivat käskyn toimeen.

239. Mutta minä palaan siihen kohtaan kertomustani, mihin se aikaisemmin keskeytyi. Lakedaimonilaiset olivat ensimäiset, jotka olivat saaneet tietää kuninkaan hankkiutuvan sotaan Hellasta vastaan, ja lähettivät niinmuodoin sanan Delfoin oraakelin luo, mistä heille annettiin vähän ylempänä mainitsemani vastaus. Ja tästä he saivat ihmeellisellä tavalla tiedon. Demaratos. Aristonin poika, joka oli paennut meedialaisten luo, ei ollut, kuten luulen, — ja sen puolesta puhuu myös todennäköisyys — lakedaimonilaisia kohtaan suopea; kuitenkin on täysi valta otaksua hänen tehneen sen, josta kohta tulee puhe, joko hyväntahtoisuudesta tai vahingonilosta. Kun näet Xerxes oli päättänyt lähteä sotaretkelle Hellasta vastaan, tahtoi Demaratos, joka oleskeli Susassa ja oli kuullut asian, ilmoittaa sen lakedaimonilaisille. Mutta kun hän ei muulla tavoin voinut sitä ilmaista — hän oli näet vaarassa joutua kiinni teostaan — keksi hän tämän juonen. Hän otti kahdenkertaisen kirjoitustaulun, kaapi siitä pois vahan ja kaiversi puuhun kuninkaan päätöksen. Ja sen tehtyään hän valoi sulaa vahaa kirjoitukselle, jottei tyhjä taulu kuljetettaessa herättäisi mitään epäluuloa tienvartijoissa. Kun sitten taulu tuli perille Lakedaimoniin, eivät lakedaimonilaiset voineet arvata sen merkitystä, ennenkuin, kuten olen kuullut, Kleomeneen tytär Gorgo, Leonidaan vaimo, itsestään sen keksi. Hän näet neuvoi ja käski heitä kaapimaan pois vahan, sanoen heidän silloin löytävän kirjoituksen puusta. He tottelivat, löysivät kirjoituksen ja lukivat sen; ja sitten he lähettivät taulun muille helleeneille. Näin kerrotaan tämän tapahtuneen.