56. Kuuluttaja läksi siis takaisin atenalaisten luo. Mutta toiset kiistelivät yhä, kunnes aamunkoitto heidät yllätti. Sill'aikaa Pausanias pysyi liikkumatta, vaan koska hän ei luullut, että Amomfaretos jäisi paikoilleen, jos muut lakedaimonilaiset lähtisivät pois, niinkuin todella kävikin, niin hän antoi merkin ja vei kukkuloita myöten pois kaikki muut. Ja tegealaiset seurasivat mukana. Mutta atenalaiset kulkivat taistelujärjestyksessä toiseen suuntaan kuin lakedaimonilaiset. Edelliset näet pysyttelivät penkereillä ja Kithaironin juurella, koska pelkäsivät vihollisten ratsuväkeä, atenalaiset taas kääntyivät alas tasangolle.
57. Amomfaretos, joka alussa ei luullut Pausaniaan ollenkaan uskaltavan jättää heitä, pysyi lujasti siinä päätöksessään, että hänen miehineen tuli jäädä paikoilleen eikä siitä lähteä minnekään. Mutta kun Pausanias ynnä hänen väkensä olivat jonkun matkaa edenneet, käsitti Amomfaretos heidän täydellä todella aikovan hyljätä hänet, jonka vuoksi hän käski osastoansa tarttumaan aseisiin ja kulkemaan askel askeleelta muun joukon luo. Vaan poistuttuaan noin kymmenen stadionin verran tämä jäi odottamaan Amomfaretoksen osastoa, asettuen Moloeis-joen ja Argiopion nimisen paikan lähistöön, missä myös on eleusiläisen Demeterin pyhättö. Ja se jäi siitä syystä odottamaan, että, jos Amomfaretos ynnä hänen joukkonsa eivät poistuisi siitä paikasta, mihin olivat asettuneet, vaan jäisivät sinne, se voisi tulla heidän avukseen. Siinä saavutti heidät Amomfaretos koko joukkoineen, ja samassa koko barbarien ratsuväki hyökkäsi heidän kimppuunsa. Sillä ratsumiehet tekivät niinkuin heidän aina oli tapana tehdä. Mutta nähtyään sen paikan tyhjäksi, mihin helleenit edellisinä päivinä olivat olleet sijoittuneina, he hoputtivat hevosiaan yhä vain eteenpäin, ja heti saavutettuaan helleenit he alkoivat ahdistaa näitä.
58. Saatuaan tietää helleenien yön suojassa poistuneen ja nähdessään paikan tyhjänä Mardonios kutsui luokseen larisalaisen Thorexin ynnä hänen veljensä Eurypyloksen ja Thrasydeioksen ja lausui heille näin: "Oi Aleuaan pojat, mitä te nyt enää sanottekaan, nähdessänne tämän paikan tyhjänä? Tehän, lakedaimonilaisten naapurit, väititte, että nämä eivät pakene taistelusta, vaan ovat ensimäisiä miehiä sodassa — nuo, joiden aikaisemmin itse näitte siirtyneen paikaltaan rintamassa ja joiden nyt me kaikki näemme kuluneena yönä karanneen. Nyt kun heidän tuli suorittaa ratkaiseva taistelu maailman kieltämättä urhoollisimpia miehiä vastaan, he ovatkin osoittautuneet epatoiksi, jotka vain mitättömien helleenien kesken ovat voineet jotakin aikaansaada. Teille, jotka ette ole kokeneet persialaisia, olen mielelläni antanut anteeksi sen, että olette kiittäneet näitä, joista teillä toki oli jotakin tietoa. Mutta enemmän minä ihmettelin, että Artabazos pelkäsi lakedaimonilaisia ja peloissaan lausui sen perin arkamaisen ajatuksen, että tuli käskeä sotajoukon lähteä liikkeelle ja mennä teebalaisten kaupunkiin joutuakseen siellä saarroksiin. Sen on kyllä vielä kuningas minulta saapa tietää. Vaan toiste on siitä oleva puhe. Mutta nyt ei ole sallittava heidän tehdä näin, vaan on heitä ajettava takaa, kunnes he joutuvat kiinni ja kärsivät meiltä rangaistuksen kaikesta siitä, mitä he ovat persialaisille tehneet."
59. Näin lausuttuaan Mardonios vei persialaiset juoksujalassa Asopoksen yli helleenien jälestä, ikäänkuin ne olisivat olleet karkureita, mutta suuntautui ainoastaan lakedaimonilaisia ja tegealaisia vastaan. Atenalaisia taas, jotka olivat kääntyneet tasangolle, hän ei voinut kukkulain vuoksi nähdä. Vaan nähdessään persialaisten lähtevän liikkeelle ajaakseen takaa helleenejä nostivat heti kaikki muutkin barbari-osastojen päälliköt merkkinsä ja alkoivat ajaa helleenejä takaa täyttä jalkaa. Eivätkä he olleet asetetut mihinkään järjestykseen tai vakinaisiin riveihin rintamassa.
60. Niinpä nämä huudolla ja melulla kävivät helleenejä kohti muka sortaakseen heidät maahan. Kun nyt vihollisen ratsuväki ahdisti helleenejä, lähetti Pausanias atenalaisten luo ratsumiehen, joka lausui näin: "Atenan miehet, nyt kun edessämme on ratkaiseva kamppailu siitä, onko Hellas oleva vapaa vai orjuutettu, ovat liittolaiset pettäneet meidät, lakedaimonilaiset, ja teidät, atenalaiset, ja viimekuluneena yönä lähteneet karkuun. Nyt on siis päätetty asia, että tästä lähtien on tehtävä näin: meidän tulee puolustautua niin urhoollisesti kuin suinkin ja suojata toinen toistamme. Jos nyt vihollisten ratsuväki alussa olisi hyökännyt teidän päällenne, olisi tietysti meidän ja tegealaisten, jotka meidän kerallamme eivät petä Hellasta, pitänyt rientää teille avuksi. Mutta koska nyt koko ratsuväki on hyökännyt meidän päällemme, on kohtuullista, että te tulette enimmin ahdistetun osaston avuksi. Vaan jos teidän on mahdotonta itse tulla avuksemme, niin tehkää meille ainakin se palvelus, että lähetätte jousimiehenne. Mehän tiedämme, että te tämän sodan aikana olette olleet mitä alttiimpia, niin että uskomme teidän tässäkin meitä kuulevan."
61. Saatuaan tästä tiedon atenalaiset läksivät liikkeelle mennäkseen lakedaimonilaisten avuksi ja voimiensa takaa heitä puolustaakseen. Mutta atenalaisten jo parhaillaan kulkiessa sinne kävivät heidän kimppuunsa ne heitä vastaan asetetut helleenit, jotka olivat kuninkaan puolella, niin että he eivät enää voineetkaan päästä avuksi, sillä heidän kimppuunsa hyökännyt joukko ahdisti heitä. Siten siis jäivät lakedaimonilaiset ja tegealaiset, joita oli, edellisiä kevytaseisten keralla luvultaan viisikymmentätuhatta, tegealaisia taas kolmetuhatta, yksikseen; viimemainitut näet eivät koskaan luopuneet lakedaimonilaisista. Ollessaan nyt iskemäisillään yhteen Mardonioksen ja hänen sotajoukkonsa kanssa he juuri toimittivat uhreja. Mutta heidän uhrinsa eivät onnistuneet, ja sillä välin heitä kaatui useita ja vielä useampia haavoittui. Persialaiset muodostivat näet palmikoiduista kilvistään suojamuurin ja ampuivat suuren määrän nuolia. Ja kun nyt spartalaiset olivat tällaisessa ahdinkotilassa eivätkä uhrit onnistuneet, käänsi Pausanias katseensa plataialaistem Heran-temppeliin päin ja kutsui avukseen jumalatarta, rukoillen että hän ei sallisi spartalaisten pettyä toiveessaan.
62. Hänen vielä näin rukoillessaan nousivat ensiksi tegealaiset ja kävivät barbareja vastaan, ja heti Pausaniaan rukoiltua kääntyivät enteet uhraajille suotuisiksi. Kun tämä vihdoin viimeinkin tapahtui, kävivät spartalaisetkin persialaisia vastaan, ja persialaiset heittivät jousensa ja asettuivat torjumaan näitä. Aluksi taisteltiin kilpi-suojuksen ääressä. Mutta kun tämä oli kaatunut, syntyi ankara ottelu itse Demeterin pyhätön ympärillä, ja sitä kesti kauan, kunnes he joutuivat keskenään käsikähmään. Sillä barbarit tarttuivat heidän keihäisiinsä ja mursivat ne poikki Persialaiset eivät olleet rohkeudeltaan ja voimiltaan huonompia, mutta aseettomia kun olivat ja lisäksi ymmärtämättömiä eivätkä taidossa vastustajiensa vertaisia, he syöksyivät esiin yksitellen tai kymmenen kerrallaan, liittäytyen suuremmiksi tai pienemmiksi joukkueiksi, ja hyökkäsivät spartalaisten kimppuun, mutta tuhoutuivat.
63. Aina missä Mardonios itse taisteli, istuen valkoisen hevosen selässä ja ympärillään tuhat urhoollisinta valiopersialaista, barbarit myös kiivaimmin ahdistivat vastustajiaan. Ja niin kauan kuin Mardonios oli elossa, he pitivät puoliaan ja torjuessaan vihollisia kaatoivat useita lakedaimonilaisia. Mutta kun Mardonios oli saanut surmansa ja hänen ympärilleen asettunut joukko, joka oli kaikista vahvin, oli kaatunut, silloin kääntyivät muutkin ja väistyivät lakedaimonilaisten edestä. Erittäin suuressa määrin haittasi näet heitä heidän pukunsa, koska heillä ei ollut haarniskaa. He ottelivat näet kevytaseisina raskasaseisia vastaan.
64. Täällä saivat, kuten oraakelilause oli julistanut, spartalaiset Mardonioksen kuoleman kautta hyvityksen Leonidaan surmasta, ja Pausanias, Kleombrotoksen, Anaxandrideen pojan poika, saavutti kauniimman kaikista voitoista, mitä me tunnemme. Hänen esivanhempiensa nimet taaksepäin ovat mainitut Leonidaan yhteydessä. Heillä oli näet samat esi-isät. Ja Mardonios sai surmansa Aeimnestos nimisen huomattavan spartalaisen kädestä. Tämä iski jonkun aikaa meedialaissotien jälkeen, sodan vallitessa, kolmensadan miehen etunenässä Stenyklaroksessa yhteen messenialaisten koko sotavoiman kanssa, mutta kaatui itse kolmensadan miehensä keralla.
65. Vaan kun persialaiset Plataiain luona kääntyivät lakedaimonilaisten edestä pakosalle, pakenivat he epäjärjestyksessä leiriinsä ja sen puisen muurin sisäpuolelle, jonka he olivat itselleen rakentaneet Teeban alueelle. Mutta ihmeellistä minusta on, että vaikka he taistelivat Demeterin lehdon ääressä, ei havaittu ainoankaan persialaisen astuneen temppelikartanoon eikä siinä kuolleen, vaan useimmat kaatuivat pyhätön ympärille vihkimättömään maahan. Ja luulenpa — jos nimittäin on lupa jumalallisista asioista lausua jotakin arvelua —, että jumalatar itse ei laskenut heitä sisälle siitä syystä, että he olivat polttaneet hänen pyhän temppelinsä Eleusiissä.