"Hän on kaunis poika ja suuresti oppinut", sanoi Jerry, ajorenki, joka istui lähellä isää, ja äänensä kuului epäselvältä ikäänkuin parran lävitse, "hän on voittava kaikki tuolla Australyssä, eikö niin isäntä?"
"Niin", vastasi isä, "en pelkääkään ett'ei hän menestyisi kaikella sillä opilla, jonka on päähänsä saanut; hänellä, Jerry, on vanhan miehen mieli. Mieluisemmin olisin suonut hänen pysähtyvän lähemmäksi kotia. Onhan meillä Lontoo! Jos vaan olisi tahtonut, olisi hän voinut tulla eno Simisterin luo, jolla on kellokauppa siellä. Kertovat Lontoon olevan kauniimman paikan maailmassa, ja eno Simisterillä on ollut kauppa siellä neljäkymmentä ajastaikaa. Hän olisi, totta maar, ollut iloinen saada noin kauniin pojan myymään kellojansa korkeasukuisille. Kerran kirjoitti hän ja tarjoutui ottamaan jonkun lapsistani, luullen minulla heitä olevan koko lauman; tuo olisi ollut hyvä alku Stefanille."
Näin Stefanin hymyilevän itsekseen ikäänkuin arvellen ett'ei kellojen myyminen koskaan olisi tyydyttänyt häntä.
"Luulen paremmin edistyväni Australiassa", sanoi hän. "Saatte nähdä minun rikkaana miehenä palajavan vertoja vetämään eno Simisterille. Jos hänen asiansa olisivat edistyneet niinkuin luulette, olisi hän jo niin rikas, että olisi jättänyt liikkeensä. Ihminen kerättyään rikkautta ei vaivaa itseänsä vuosi vuodelta raskaalla työllä."
"Kenties olet oikeassa, poikani", sanoi isä, "kenties olet oikeassa, itse olet nyt valinnut, vaan se maksaa paljon rahaa. Ell'ei Margery olisi luvannut hoitaa maitotaloutta — ja se on vaimolle raskasta työtä, raskaampaa kuin koskaan olet tehnyt, kääntää juustoa joka päivä, hieroa, silittää ja valmistaa sitä — sen sanon, jos ei Margery olisi ollut, et koskaan olisi voinut houkutella minua myöntämään, ja maksamaan lähes sata puntaa auttaakseni sinua. Sen on Margery matkaansaanut, olkoonpa sitten onneksi tai onnettomuudeksi."
"Miksikä onnettomuudeksi, isä?" kysyin, ja tunsin itseni hyvin heikoksi.
"En sano sen onnettomuudeksi olevan, tyttöseni", vastasi hän, "olet tehnyt sen hyvässä tarkoituksessa, sen kyllä tiedän. Sinä lähetit hänet kouluun ja teit hänet herraksi, itse kävit aina halvassa puvussa, eikä sinulla koskaan ollut koreita nauhoja, ei kukkia eikä muita koristeita niinkuin muilla tytöillä. Kaikki on sinun tekosi; hän on melkein yhtä paljon sinun poikasi kuin minun. Jos hän rikkaana palajaa, tulee hänen palkita kaikki vaivasi; toinen sitä ei voi tehdä."
"Näytänkö siltä, kuin antaisin palkita itseäni?" sanoin, sillä en tahtonut kuulla puhuttavan rakkauden palkitsemisesta, muulla kuin rakkaudella, joka mukanansa tuopi kaiken muun. Ja rakastaneehan Stefan aina minua!
Sinä iltana olin hyvin raskaalla mielellä, vaikka hän istui tuossa minua vastapäätä, takan kolkassa; nyt ei enää ollut monta hetkeä siksi kuin aamu koitti, ja hänen tuli lähteä.
"Tahdon maksaa hänelle!" huusi Stefan innokkaasti, "hän on saapa silkkihameita ja parhaimman kellon eno Simisterin varastosta, palvelijoita, jotka häntä palvelevat, ja vaunut, joissa hän ajaa. Aion antaa Margeryn asua Lontoossa, jos hän suostuu kahteen tai kolmeen seikkaan, jotka hän tietää. Jospa vaikka nainkin, on hän oleva luonamme taloutta hoitamassa ja lapsia katsomassa. Siinäpä syy, miksi Australiaan matkaan, minun täytyy näette tulla rikkaaksi, voidakseni palkita Margeryä."