"Muistathan sanat", vastasi hän, "Ja Jesus katsoi häneen ja rakasti häntä."
"En luule täällä löytyvän monta, joita Hän, heitä katsoessaan, rakastaisi; useampien täällä olevien ihmisten ulkomuoto ei miellyttäisi Häntä, vai miten luulet Margery? Hänen muodostaan luulen Herran kumminkin pitävän."
Feden sanat ilahduttivat minua ja kätkin ne sydämmeeni. Myöhemmin kesällä ei Stefanin, eikä hänen vanhinta tytärtänsä näkynyt, ainoastaan nuoremmat lapset hoitajinensa olivat kaupungissa ja heitä näin joka päivä puistossa.
YHDEKSÄSTOISTA LUKU.
Uusia vastahakoisuuksia.
Neljästi vuodessa tuli minun mennä Cityyn nostamaan eläkerahaani Beden varastosta, tai lähettää joku toinen valtuuskirjalla varustettuna. Päivä, jona minun tuli mennä sinne, oli kuuma ja helteinen, vaikka jo oli syksy. Pohjoisessa peitti taivasta paksu, synkkä, mutta hopeareunainen pilvi, vaan etelästä paistoi aurinko kuumasti ja poltti katukiviä ja kartanoiden seinuksia; vähintäkään tuulahdusta ei tuntunut ja jok'ainoa vastaantulija näytti olevan menehtymäisillään. Mutta kulkiessani rantaa pitkin ja sitten Ludgatemäkeä ylös ja Cheapsiden läpi, oli melu, huuto ja kiire niin suuri, kuin tukehduttava kuumuus ei vähintäkään olisi haitannut. Minulla oli suuri huojennus, kun perille päästyäni sain istua etuhuoneessa ja odottaa siksi kun vuoroni tuli ottaa vastaan vähäistä, vaan vakinaista eläkerahaani.
Beden varasto ei ollut suuri; paitsi minua oli ainoastaan viisi vaimoa, jotka sieltä saivat eläkettä, kaikki leskiä, joilla oli suuret, siistit hunnut päässä. Oliko perustaja samaa sukua kuin esi-isäni, sitä en tietänyt; saattoihan niinkin olla, jos nimemme, niinkuin Stefan sanoi, oli muutettu Beadeksi. Miten lienee asian laita ollutkaan, vaan eräs John Bede oli jättänyt rahasumman, josta korko oli jaettava kuudelle köyhälle, jotka olivat seuraan kuuluvien porvarien leskiä tai tyttäriä. Miten tohtori Klarke lienee menetellyt saadaksensa minun nimeni luetteloon, koska ainoastaan olin porvarin sisarentytär, sitä en ollut selville saanut; hän oli vaan sanonut, että kaikki oli oikein, ja nyt oli jo niin kauan aikaa kulunut, ett'en asiaa enää miettinytkään. Olin jo monta vuotta saanut eläkerahani, eikä kukaan ollut herättänyt kysymystä oikeudestani siihen.
Olin iloinen saada istua ja viileyttää itseäni siksi kuin vuoroni tuli astua perähuoneesen. Joskus oli kirjoittaja maksanut minulle, joskus joku seuran jäsen; vaan tavallisesti oli kirjoittaja sen tehnyt ja rahat olivat aina valmiina pienessä käärössä, kolme puntaa ja kahdeksantoista killinkiä; toisinaan kun se seuran jäsen, joka tunsi tohtori Klarken, sattui olemaan siellä, antoi hän minulle neljä puntaa. Sen jälkeen kuin viimmein siellä kävin oli hän kuollut — kun vanhenemme, kuolevat ystävät pian! — ja uusi oli hänen sijassaan. Astuin sisään heti kun nimeni mainittiin ja näin hyvin ankaran ja vakaan näköisen herran istuvan pöydän ääressä, kirja edessänsä.
"Nimenne on Margaret Beade?" sanoi hän kovalla ja tuimalla äänellä.
"Ei, herraseni", vastasin, "ei aivan niin, oikea nimeni on Margery
Beade."