"Hän puhui jotakin matkaamisesta entiseen kotiinsa", sanoi hän, "ja huvijunasta, joka olisi lähtenyt eilis-aamuna. Minua ei kummastuttaisi, jos hänestä oli paras päästä takaisin omaan pitäjäänsä; vaan en kysellyt mitään. Eihän minulla ollut mitään sen kanssa tekemistä."
"Teillä olisi kumminkin pitänyt olla sen kanssa tekemistä!" huudahdin ja vihastuin vasten tahtoani. "Te olette itsekäs ihminen; hän on aina sairastaessanne hoitanut ja palvellut teitä!"
Suuttumukseni ei vähintäkään hyödyttänyt, sillä hän loukkautui ja nyt en saanut sanaakaan häneltä. Hän oli aina ollut ikävä, itsekäs ihminen ja arvelin miten Margery oli tullut toimeen hänen kanssaan.
Menin kotiin ja kerroin tämän tädille, joka tästä niin hämmästyi, että lakkasi omia vaivojaan valittamasta. Heti suostui hän siihen, että menisin Paddington'in pysäyspaikalle, josta Margery luultavasti oli lähtenyt matkalleen. Näin ilmoittimen, jossa seisoi, että huvijuna oli lähtevä Thornburyyn ja palauva sieltä seuraavana päivänä. Nyt oli torstai. Selitin niin hyvin kuin voin Margeryn ulkomuotoa siellä oleville palvelusmiehille, vaan ei kukaan heistä näkynyt muistavan häntä. Luulen Margeryn heistä vaan olleen vanha, harmaapäinen vaimo, puettu vanhaan, mustaan mekkoon. Eräs heistä sanoi hiukan näsäkkäästi, että minun hän kyllä olisi muistanut.
Olin lähtemäisilläni pysäyspaikalta, kun Liverpoolista tuleva juna saapui. Uteliaana pysähdyin hetkisen, nähdäkseni matkustavaisten tuloa. En elämässäni ole joutunut niin hämilleni, enkä tullut niin iloiseksi kuin nyt, nähdessäni Korin astuvan vaunusta etusillalle, hyvin ahavoituneena, vaan kumminkin sama Kor. Hän ei huomannut minua; juoksin hänen jälkeensä, kun hän kiiruhti pois, ja tartuin hänen käsivarteensa, ennenkuin hän tiesi minun siellä olevan.
"Kas! Fede", huudahti hän; "kuinka arvasit minun tänään tulevan?"
En tietänyt itkeäkö vai nauraa, vaan Kor, joka huomaa kaikki, havaitsi heti, miten heikkohermoinen ja liikutettu olin ja pani levollisesti käteni käsivarrellensa ja lähti astumaan sanaakaan virkkamatta.
"Mikä on syynä, että tänään kotiin tulit?^ kysyin niin pian kuin puhua voin.
"Kiiruhdimme", sanoi hän, "joutuaksemme jouluksi satamaan, ja maihin päästyämme ennätin töin tuskin junalle ennen sen lähtöä. Aion viettää jouluaaton sinun ja neiti Margeryn seurassa."
"Voi, rakas Kor!" huudahdin, "olen juuri nyt kadottanut hänet."