"Kahdeksansataa puntaa!" Näin suurta summaa en voinut ajatellakaan ja vielä vähemmin käsittää sen tulevan minulle, ijälliselle, lähes kuusikymmen-vuotiselle vaimolle, joka aivan vähän enää tarvitsin maallista tavaraa.
"Stefan", sanoin hiljaa ett'eivät toiset kuulisi, "olisiko sir Francis
Pembridgelle yhden tekevää, jos Alice saisi puolet?"
"Olisi, aivan yhden tekevä. Alicen omaisuus on kylliksi suuri. Ei,
Maggie, ei yhdenkään lapsistani pidä saaman penniäkään rahoistasi."
"Mutta Korin tulee saada", sanoin. "Hänen tulee saada käytäntöä, oma koti, ja viettää häitä Feden kanssa. Beden varastoon tahdon maksaa rahat, jotka sieltä olen saanut, ja löytyyhän paljon köyhiä, joita voin auttaa. Oi, on hanska omistaa rahoja!"
Kumminkin peljästyin muistaessani Judaksen pettäneen Herrani kolmestakymmenestä hopearahasta. Pietari kielsi ja kaikki opetuslapset hylkäsivät Hänen, mutta Judas petti Hänen rahasta. Minusta oli outoa lukea raamattuani rikkaana, kun kaiken ikäni köyhänä olin sitä lukenut. Voisinko koskaan hyljätä Häntä, joka, vaikka Hän oli rikas, tuli köyhäksi. Jumala varjelkoon minua sitä koskaan tekemästä!
Kevät oli hyvin hauska ja viikot vierivät, kuukaudet kuluivat. Huomasin Korilta vielä jotakin puuttuvan ennenkuin hän olisi oikea tohtori, ja hartaan halunsa olevan suorittaa kaikki tohtorilta vaadittavat tutkinnot. Stefan ja hänen vaimonsa kysyivät Fedeltä, tahtoiko hän jäädä heidän luokseen opettamaan Maggiea ja nuorempia lapsia, ja seurustelemaan kanssani siksi kuin hän menisi naimiseen Korin kanssa. Ei kukaan tahtonut kuulla puhuttavankaan muuntamisestani omaan kotiin, ennen Korin ja Feden naimista, koska sen jälkeen tulisin asumaan heidän luonaan ja viettämään Stefanin kodissa ainoastaan kolme neljä kuukautta vuodessa. Täten päätettiin kaikki jokaiselle mieliksi, ainoastaan rouva Moes oli tyytymätön. Hankittuamme tytön, joka häntä palveli, kävi hän tyytyväisemmäksi ja kuunteli halukkaasti meidän kertomuksiamme pulskasta elämästä Stefanin komeassa kartanossa.
Kohta haihtuivat pilvet myös Alicen elämän taivaalta. Pääsiäisen aikana, vuosi sen jälkeen kun he Englantiin olivat muuttaneet, tuli hän varhain eräänä aamuna makuuhuoneeseni kirje kädessä. Silmänsä olivat punaiset ikäänkuin hän olisi itkenyt, mutta kumminkin hän oli iloisemman näköinen kuin ennen, vaikka hän kyllä urhoollisesti oli kestänyt koettelemuksensa ja kätkenyt murheensa, ett'ei se himmentäisi iloamme.
"Hyviä uutisia, Alice!" sanoin heti nähtyäni hänen kasvonsa.
"Tässä on kirje lady Pembridgeltä", virkkoi hän punastuen ja hymyillen. "Sir Francis on ollut kipeä, vaan on nyt parempana ja on käskenyt ladyn kirjoittaa minulle ja kutsua äitiä ja minua Pembridge Halliin."
"Oi, Alice, lemmittyni!" huudahdin. "Kaikki on jälleen tuleva hyväksi.
Ainoastaan tämä puuttui; nyt olen ylen onnellinen."