Kun Henrik oli 18-vuotias päätettiin, että hänet lähetetään kouluun Yorkiin asti. Isä Markus oli kyllä sitä mieltä, että Henrikin olisi pitänyt mennä joko Oxfordiin tai Pariisiin. Mutta jalo kreivitär piti lujasti kiinni siitä, että pojan oli lähdettävä Yorkiin ja hänellä oli siihen omat syynsä. Kun sitten Henrikille kerrottiin näistä tuumista, kysyi hän vain: "Onko Yorkissa paljon kirjoja?" Isä Markus vastasi: "On. Hyvin paljon." — Silloin oli poika tyytyväinen. — — —
Eedit saapui ratsain linnan pihaan, heitti ohjat palvelijalle ja juoksi sisään. Hänkin näytti jo jättävän lapsenkengät, vaikka olikin Henrikkiä nuorempi. Jalo kreivitär oli lähtenyt kastelemaan kirkkomaan ruusuja, siksi lähti Eedit ominpäin samoilemaan linnan saleja. Vihdoin hän tuli kirjastoon, jossa Henrik järjesteli kirjoja matkaansa varten. Omat tarinansa ja laulunsa oli hän päättänyt ottaa mukaansa, jotta niitä ei vain kukaan näkisi, samoin muutamia muita kirjoja.
Henrik nosti ihmeissään päänsä, kun Eedit astui sisään: "Mitä ihmettä, aijotko sinä lähteä aina Yorkiin asti tänä rauhattomana aikana", sanoi Eedit ennättämättä edes tervehtiä.
Henrik: "Aijon niinkin. Tuntuu oikein hauskalta. Siellä on paljon kirjoja."
Eedit: "Vai hauskalta! Semmoisia ovat pojat! Et ajattele yhtään, että minä jään tänne. Mitä hauskuutta minulla on, kun et sinä kerro tarinoita?"
Henrik tuli hämilleen. Hän oli kertonut Eeditille paljon omiakin tarinoitaan, vaikka ei tietysti koskaan maininnut, mistä ne olivat lähtöisin. Miettien hän virkkoi: "Tuntuu ikävältä, kun jäät tänne yksin. Olisitpa poika, niin läksisit kanssani Yorkiin."
Eedit: "Kun olisinkin poika — kissa vieköön! — — — Tai — en minä sentään tahdo olla poika. — — — Kuka mulle nyt kertoo tarinoita. Oh, ikävä täällä tulee. Sinä et ole oikein kiltti poika, etkä mikään ritari. Oikea ritari tekee aina niinkuin nainen tahtoo. Mutta sinä jätät minut noin vain ilman tarinoita."
Henrik: "En minä olekaan mikään ritari, mutta et sinäkään ole mikään nainen. Kuules, minä tiedän. Sinähän osaat aika hyvin lukea, vaikka ei kukaan veljistäsi osaa tuota jaloa taitoa. Olen kirjoittanut vihkooni suuren joukon trubaduureilta oppimiani tarinoita. Ota sinä tämä vihko siksi aikaa, kun olen poissa. Silloin voit itse lukea noita ihmeellisiä tarinoita."
Eedit: "Tämä on mainiota! — Mutta, tiedätkö, minä luen vielä vähän huononlaisesti."
Henrik: "Silloin isä Markus auttaa sinua. Hän voi joskus oikein opettaakin sinua, jos vain tahdot."