Ja sydämen valtasi kiihkeä kodin kaipaus. Jos vielä pääsisi kotiin, niin kaksinkertaisella uskollisuudella ja rakkaudella palkitsisi Suomi-äidille sen, että on päässyt vähäksi aikaa Italiaan, kerran saanut gondoolissa keinua ja kuunnella laulua kanavalla.
Silloin selvisi sydämelle se, ettei tahtoisi vaihtaa kylmää ja köyhää kotimaatansa loistavaan Venetsiaan. Venetsiassa eletään vanhoilla säästöillä, huolettomasti kulutetaan rikkaiden esi-isien suurta perintöä, jota ajan hammas armottomasti jäytää. Mutta kotona Suomessa on kaikki nuorta… kaski on vasta kaadettu, touko vasta vihottaa. Hallaa on Suomen soissa ja hallaa ihmisten sydämissä… mutta siellä nuori ihminen tuntee itsensä tarpeelliseksi, ja elämän onni, mitä se muuta on, kuin tieto siitä, että on tarpeellinen…
Ja sen, joka ei sammuta sydämestänsä rakkautta, ei tarvitse pelätä, että talven valta on ikuinen. Pitkänkin talven ja kylmänkin kevään jälkeen kerran tulee kesä, ja vielä pitää paikkansa "Maamme"-laulajan profeetallinen ennustus:
"Viel' lempemme saa hehkullaan
Sun toivos, riemus nousemaan,
Ja kerran laulus, synnyinmaa
korkeemman kaiun saa!"
IX. VÄHÄN VENETSIAN TAITEEN HISTORIAA
Sen joka ei ole omin silmin nähnyt suurten taiteilijain alkuperäisiä teoksia, on mahdoton saada oikeata käsitystä niiden vaikutuksesta, sillä mitkään jäljennökset eivät pysty antamaan niistä oikeata kuvaa. Luonnollista on, että kirjailijan on mahdoton sanoin kuvata tällaisen taiteen voimaa ja väriloistoa. Nuoren lukijakunnan huviksi saakoot tässä sijansa vain muutamat historialliset tiedot Venetsian vanhemman taiteen tunnetuimmista mestareista.
Myöhään on Venetsiassa syntynyt omintakeinen taide. Jo 13. vuosisadalla oli Italian mannermaalla suuria taiteilijoita, jotka pyrkivät vapautumaan keskiaikaisen taiteen kahleista, ja 1400-luvulla saa alkunsa ihana ja vapaa renessansityyli. Mutta Venetsian San Marcoa kaunistivat kauan vielä Konstantinopolin mestarit bysantilaisen jäykillä mosaikeilla. Keskiaikais-bysantilainen tyyli hallitsi Venetsian taidetta monta vuosisataa, ja se esiintyy siellä 15. vuosisataan saakka.
Sen jälkeen alkoivat italialaiset mestarit mannermaalta vaeltaa Venetsiaan, ja nämä tekivät renessansityylin tutuksi saarivaltakunnassa. Veronasta esim. kutsuttiin Vittore Pisano ja Umbriasta Gentile da Fabriano, molemmat 1400-luvun suurimpia mestareita. Kuuluisimmat kuvanveistäjät Venetsiassa, Andrea Verrocchio (1435—88) ja Jacopo Tatti eli Sansovino (1486—1570) olivat molemmat Firentsestä. Mutta vielä merkillisemmältä kuuluu se, että renessansiajan mainioimmat maalarinerot Venetsiassa, Giorgione, Tizian, Paolo Veronese ja Palma Vecchio, ovat mannermaalla syntyneitä. Ja kuitenkin on yksimielinen arvostelu venetsialaisista, että taidelahja on heillä ikäänkuin synnynnäisenä ominaisuutena. Mutta syynä siihen, että vieraat taiteilijat niin kauan pitivät valtaa Venetsiassa, lienee se, että saarivaltakunnan kauppiasruhtinailla oli runsaasti rahaa, jonka avulla voivat koota joukoittain vieraita taiteilijoita suorittamaan suuria tilauksia San Marcossa ja Dogien palatsissa. Monet noista mannermaalta muuttaneista miehistä jäivät Venetsiaan asumaan, loivat teoksia, joita katsellessaan ihmiskunta vieläkin vaipuu syvän hartauden valtaan, ja lepäävät nyt Venetsian kirkoissa.
Andrea Verrocchlo, suuren Lionardo da Vincin opettaja, oli syntynyt Firentsessä 1435. Hän oli etevä kultaseppä, musiikin harrastaja, vieläpä maalarikin, mutta ennen muuta kuvanveistäjä. Hän loi veistokuvia kullasta, hopeasta, pronssista, marmorista, terracottasta, vieläpä puustakin. Verrocchion teoksissa ilmenee voimakas miehuus. Hänen veistokuvistaan on kuuluisin Bartolonimeo Colleonin mahtava ratsastajakuva, joka on San Giovanni e Paolo kirkon edustalla. Colleoni oli noita condottierien nimellä tunnettuja palkkasoturijoukkojen päällikköjä, jotka keskiajan loppupuolella olivat Italian pikkuvaltioitten turvana sekä kauhuna. Colleonille oli tasavalta antanut niin suuren vallan että hän itse kuolinvuoteellaan varotti hallitusta vastedes korottamasta ketään yksityistä henkilöä niin mahtavaan asemaan. Kuollessaan Colleoni testamenttasi valtiolle 100 tuhatta kultatukaattia sillä ehdolla, että hänen muistomerkkinsä pystytettäisiin Markuksen torille!
Pelätyn kenraalin kuvaa luomaan kutsuttiin Verrocchio varta vasten Firentsestä. Patsaan paikaksi ei toki määrätty Markuksen toria, vaan eräs pienempi tori yllämainitun San Giovanni e Paolo kirkon kauniin fasaadin edessä. Kuuluisa taiteilija kuoli Colleonin kuvaa valaessaan 1488, mutta eräs hänen oppilaansa valmisti teoksen mestarin luonnoksen mukaan.