Colleonin patsaasta on vuosisatain kuluessa paljon kirjoitettu, ja vielä tänäkin päivänä sitä taiteentuntijat suuresti ihailevat. Väkivaltaisessa voimassaan on se ikäänkuin nyrkkivallan ajan vertauskuva. "Colleoni istuu mahtavana satulassaan, ratsastaen rajusti kuin sadun kuningas. Ihmisistä hän ei piittaa; hän ratsastaa seikkailuihin yli kattojen ja kanavien, ja jalusta, jolla hän seisoo, on kaita ja korkea, kirkon katon tasalla. Siinä ei ole hevoselle tilaa. Yksi askel vaan, niin hevonen ja ratsastaja olisivat syvyydessä — jos edessämme olisi hevonen todellisuuden maailmasta. Mutta satukuninkaat ratsastavat ilmassa yhtä varmasti kuin maan pinnalla". Näin kuvaa eräs taiteen tuntija Colleonin patsaan rohkeaa kauneutta.
Venetsian rakennustaiteeseen loi ihanan leiman Jacopo Tatti, joka opettajansa mukaan otti Sansovinon nimen. Hän syntyi Firentsessä v. 1486 ja kuoli Venetsiassa 84 vuoden ikäisenä. Jacopo Sansovino eli nuoruutensa päivinä useita vuosia Roomassa, juuri siihen aikaan, jolloin Bramante rakensi Pietarinkirkkoa ja Rafael sekä Michelangelo freskomaalauksilla kaunistivat Vatikaania. Täynnä luomisintoa ja innostusta täysrenessansin aatteisiin saapui Sansovino Venetsiaan v. 1527. Siellä hänen voimansa kehittyi täyteen kukoistukseensa. Roomasta saamiensa esikuvien pohjalla hän kehitti omintakeisen tyylin, jonka tunnusmerkkinä on erinomaisen kevyt kauneus ja loisto rakennuksen koristelussa. Hänen ihanin rakennuksensa on Markuksen Kirjastotalo Piazzettan varrella. Sen merenpuoleinen fasaadi on vähäläntä, mutta "ollen pontevasti jäsenneltynä alhaalta doorialaisilla, ylhäältä joonialaisilla seinäpylväillä, joiden välissä molemmissa kerroksissa aukenee vapaita kaarisuojamia alhaalla pilarien, ylhäällä sirojen pylväitten päältä, synnyttää se mahtavan vaikutuksen, jonka runsaat veistokuvakoristukset kaarien kairoissa, päätinkivissä ja friiseissä korottavat ylimmilleen, ja jolle katon rintanojaparvekkeet päälle aseteltuine pystykuvineen ja obeliskeineen luopi eloisan päällispäätteen". [W. Lübke, Taiteen historia, suom. K. Forsman.] Monet ajat tämä verraton loistoteos pysyi Venetsian rakennustaiteen mallikelpoisena esikuvana.
Sansovinon muista rakennuksista ovat kuuluisimpia "Zecca" eli rahapaja Canale granden varrella sekä "Loggettaksi" nimitetty korurakennus, joka hautaantui soraan kuuluisan Campanilin sortuessa.
Sansovino oli myöskin mestari kuvanveistäjänä. Hänen aikanansa Michelangelo vaikutti niin voimakkaasti kuvanveistäjiin, että useimmat kokonansa kadottivat omintakeisuutensa, muuttuen valtavan mestarin jäljittelijöiksi, mutta Sansovino, vaikka ihailikin Michelangeloa, pysyi kuitenkin itsenäisenä. Hänen veistoteoksensa huokuvat valoisaa suloisuutta. Sansovinon Loggettaan sijoitetuista kuvista vahingoittuivat monet pahasti hautaantuessaan soraan kesällä 1902, mutta San Marcossa näemme ennen mainitsemamme kauniit pronssista tehdyt kuoriovet henkevine korkokuvineen sekä muita pronssisia korkokuvia ja kuvapatsaita.
Sulouden ohella on Sansovinon teoksissa myöskin miehekästä voimaa.
Sitä todistavat Jättiläisportaiden mahtavat "jättiläiset" Mars
ja Neptunus, joissa useat taiteen tuntijat luulevat huomaavansa
Michelangelon "Davidin" vaikutusta. Muita Sansovinon teoksia tavataan
Venetsian kirkoissa sekä Italian mannermaan kaupungeissa.
Vähitellen kehittyy Venetsiassa syntyneitten omastakin keskuudesta kuuluisia taiteilijoita. Rikkaassa saarivaltakunnassa olivat taide ja teollisuus läheisessä yhteydessä keskenään, ja taidetta harjoitettiin perheittäin niin että pojat ikäänkuin jatkoivat isän ammattia. Niin on Venetsiassa kahden tahi useamman tekijän yhteistyön tuloksena syntynyt monta taiteen luomaa, joiden tekijää ei varmasti tunneta. Venetsian etevimpiin taiteilijasukuihin kuuluivat ennen mainitut Massegne veljekset, jotka v. 1393 yhdessä muodostivat kauniit kuvapatsaat San Marcon kuoriaidakkeelle. Tunnettuja ovat myöskin Buon, Rizzi, Lombardi ja Leopardi nimiset taiteilijasuvut. Mutta muita kuuluisampi on Bellinin perhe, josta lähti kolme suurta maalaria: isä Jacopo ja pojat Gentile ja Giovanni Bellini.
Jacopo Bellini on ensimmäinen venetsialainen maalari, joka alkaa vapautua vieraasta vaikutuksesta ja löytää venetsialaisille oman alan, käyttäen väriä varsinaisena elonilmauksena. Maailmassa lienee harvoja kaupunkeja, joissa värivaikutukset ovat niin voimakkaat kuin Venetsiassa. Se johtuu Venetsian ihmeellisestä asemasta väririkkaan Adrianmeren sylissä. Laguunikaupungin ilmakangastukset kiinnittivät asukasten mielen jo varhaisina aikoina värien viehätykseen ja kehittivät koko kansassa voimakkaan väriaistin. Taiteilijain silmää hiveli puvut ylhäisen ylimystön ylellisissä juhlissa, ja tämän komeuden kuvaamisessa oli maalareille tyhjentämätön väririkasten aiheitten lähde. Tällä perustuksella Venetsian maalaustaide edistymistään edistyy. Merta vallitsevan Venetsian komeus heijastaa vuosisatoja maalaustaiteen mestariteoksista, mutta samalla nämä teokset esittävät tämän loiston ihannoituna. Venetsialaisen taiteen luomat henkilöt ovat sopusointuisen kauneuden kuvia. Heissä ei huomaa mitään kiihkeän kuohuvaa sisällistä elämää, vaan he, erään taidehistorioitsijan sanoja käyttääksemme, "ikäänkuin nauttivat sorron siteistä vapautetun kauneuden onnesta, aivan kuin Olympon jumalat rauhassa riemuiten onnellisesta olostaan".
Oikea värien mestari oli Jacopo Bellinin nuorempi poika Giovanni Bellini. Hän syntyi Venetsiassa 1430, oli isänsä sekä lankonsa Andrea Mantegnan oppilaana, työskenteli koko ikänsä syntymäkaupungissaan, eläen 90 vuoden ikäiseksi. Hänen oppilaitaan olivat Venetsian suurimmat maalarit Palma Vecchio, Giorgione, Sebastiano de Piombo, vieläpä itse Tiziankin. — Koko pitkän elämänsä ijän Giovanni Bellini uutterasti tutki värien käyttämisen salaisuutta ja kehitti värityksen omissa teoksissaan miltei verrattomaan voimaan, kirkkauteen ja lämpöön. Mitä vanhemmaksi hän eli, sitä enemmän hänen voimansa kasvoi, niin että hänen viimeiset maalauksensa jo miltei vetävät vertoja Tizianin teoksille. Giovanni Bellinin parhaat maalaukset ovatkin syntyneet hänen loppuijällään ja todistavat ne voimakasta henkeä ja jaloa luonnetta. Bellinin kuvissa esiintyy jalo arvokkaisuus ja juhlallinen rauha. Hänen madonnankuviansa näkee Venetsian kirkoissa sekä Taideakatemian kokoelmissa Canale granden varrella. Kuuluisimmat ovat alttarikuva "Maria de Frari" kirkon sakastissa, sekä "Madonna valtaistuimella", joka on Akademiassa. Kumpaisenkin madonnan ympärillä on pyhimyksiä sekä soittelevia enkeleitä, joita kaikkien aikojen maalarit ovat ahkerasti kopioineet. Viimeksi mainitusta teoksesta on sanottu, että se vaikuttaa kuin juhlallinen kirkkovirsi. Bellinin maalaamista muotokuvista on "dogi Loredanin" kuva tunnetuin.
Giovanni Bellinin ajoista on öljymaalaus ollut venetsialaisen taiteen erikois-alana. Laguunikaupungin kosteassa ilmanalassa ei voitu käyttää freskomaalausta, jolla renessansiajan suuret mestarit mannermaalla koristelivat historiallisten rakennusten seiniä. Jos Venetsiassa tahdottiin saada aikaan seinämaalausta, silloin oli seinä verhottava vaatteella tahi puulla, ja kuvat täytyi maalata öljyvärillä. Sen johdosta syntyivät nuo kymmenien neliömetrien kokoiset öljymaalaukset, jotka vielä tänäkin päivänä kuuluvat venetsialaisen taiteen ihmeihin. Siinä tarjoutui maalareille sopiva tilaisuus saarivaltakunnan loistavat! elämän kuvailemiseen. Tällaiseen tehtävään antautui ensimmäisten joukossa Giovanni Bellinin vanhempi veli Gentile Bellini, joka oli saanut ristimänimensä isänsä opettajan Gentile da Fabrianon mukaan. Hän syntyi v. 1429 ja kuoli 1507, eläen siis hänkin korkeaan ikään, kuten monet Venetsian suuret taiteilijat. Gentile Bellini ei maalannut hartauskuvia, hän loi laatukuvallisia historiamaalauksia pyhimystarujen mukaan. Aiheena on aina joku juhlakulkue tahi pyhimyksen tekemä ihme, joka antaa mestarille aihetta kuvata Venetsian historiallista elämää. Hänen tauluissaan on suuri joukko henkilöitä, jotka ovat uskollisia kuvia 15. vuosisadan venetsialaisista. Kuuluisin on "Pyhän Markuksen saarna Aleksandriassa", jota nykyänsä säilytetään Milanossa. Mutta Venetsian Taideakatemiassakin on valtavan suuria maalauksia juhlakuluista Markuksen torilla sekä pyhäinjäännösten tekemistä ihmeistä, joissa näemme hänen aikansa Venetsian kanavineen ja ylhäisine ylimyksineen.
Gentile Bellinille uskoi tasavalta tärkeitä tehtäviä. V. 1474 hän sai toimekseen Dogien palatsin suuren neuvoston salin maalauksien parantamisen, mutta 5 vuoden kuluttua työ keskeytyi sen johdosta, että Turkin sulttaani pyysi Venetsiasta etevää maalaria ja Gentile lähetettiin valtion kustannuksella Konstantinopoliin. Siellä hän maalasi sulttaanin sekä useitten muiden turkkilaisten hallitusherrain kuvat ja palasi vuoden kuluttua ritarin arvoon korotettuna kotiinsa, koottuansa kultaa ja kunniaa sekä suuren joukon itämaisia aiheita. Venetsiaan palattuaan hän veljensä Giovannin kanssa yhdessä valmisti Dogien palatsin maalaukset.