Vihdoin aurinko katosi Alppien taa. Silloin heti huomasimme, että olimme etelämaassa: kello vasta vähän yli 7, ja jo melkein pimeä. Neljän päivän matkan päähän oli meiltä jäänyt kotoisen kevät-illan suloisen pitkä hämärä. Äkkiä yö meidät yllätti. Alpit näyttivät uhkaavilta aaveilta ja virta vuorikoskissa kummasti kohisi. Ymmärsin, miksi vuoriseuduissa syntyy peikkosatuja.
Ja vielä lisäksi olimme saapuneet Itävallan rajan ylitse Italiaan, tuohon toivottuun, pelättyyn unelmiemme maahan.
Vaunuun astui mustapintaisia miehiä, jotka raoittivat vähän matkalaukkujamme, koettelivat keveästi päällimmäisiä vaatteita, vetivät liituristit laukun hihnoihin, puhuivat vierasta kieltä ja poistuivat. Ne olivat Italian tullimiehiä.
Tavarat kannettiin uusiin vaunuihin, sisälle astui uusi konduktööri, mustapartainen mies, jonka puheesta emme ymmärtäneet muuta kuin kaksi sanaa: "Signorina" ja "biglietti". Siitä tiesimme, että hän oli tullut "neitien" "pilettejä" leimaamaan.
Kun konduktööri oli mennyt ulos, olimme, nuori matkatoverini ja minä, kahden kesken umpinaisessa vaunu-osastossa. Sivulta avattavan oven lukko oli ulkoa kierretty kiinni, ja lukon kohdalle oli posliinilevyyn painettu sana chiuso.
Me aloimme miettiä mitä se merkitsee. Se muistutti latinalaista sanaa claudere, ranskalaista clos ja englantilaista close, jotka kaikki merkitsevät sulkemista tahi suljettua paikkaa, ja meidän vaunu-osastomme ovi oli todellakin suljettu. Nyt siis olimme oppineet yhden italialaisen sanan ja kätkimme sen visusti mieleemme.
Olipa vaunussa muitakin sanoja seinillä. Lämpöjohdon kohdalla oli vaskeen valettu caldo ja freddo. Caldo varmaankin merkitsee kylmää; muistuttaahan se ruotsalaista sanaa "kallt", arvelin minä. Mutta toverini, joka oli lukenut latinaa, rupesi nauramaan ja selitti, että caldo merkitsee lämmintä ja freddo kylmää — "friskiä", kuten ruotsinvoittoisesti sanotaan. Ja minä taoin tarkasti päähäni, mitä kylmä ja lämmin ovat italiaksi.
Ei ole näettekös leikin asia tulla tupsahtaa sellaiseen maahan, jossa ei ymmärrä ihmisten puhetta. Täytyy käyttää joka tilaisuutta oppiakseen jotakin, ja jos pitää silmänsä auki, niin saapi seinistäkin jonkun verran viisautta.
Seuraavalla asemalla meidän vaunu-osastoomme astui mustaverinen vieras herra. Sitten ovi työnnettiin taas kiinni, juna lähti liikkeelle, ja meillä ei ollut millään puolella pakoreikää. Mieleemme johtui kaikki kotiväen kovat varotukset, ettei millään muotoa saa jättäytyä tuntemattoman miehen seuraan noissa Italian sivulta avattavissa rautatievaunuissa. Vieras herra lienee aavistanut ajatuksemme, koska hiljaisesti lyyhistyi penkinnurkkaansa ja koetti nukkua.
Hetkisen kuluttua kaduimme epäluuloisia ajatuksiamme, sillä tuo vieras herra oli varsin hyväntahtoinen ja koetti kaikin tavoin kielitaidollaan auttaa meitä, joiden hän heti huomasi olevan ensi kertaa Italiassa. Enpä tiedä, kuinka meidän olisi käynyt Veronan asemalla, ellei tuo herra olisi ollut turvanamme.