Kaikki tuo kohotti hänen arvoaan Leenin silmissä.
Heistä tuli ystävät.
Herra Fors pyysi, ettei rouva Gustafsson muistelisi, mitä heidän välillään kerran oli tapahtunut ja rouva Gustafsson pyysi, ettei herra Forskaan muistelisi paikkaa, missä he ensin olivat toisensa nähneet.
Ystävyys jatkui kunnes Fors tunnusti rakkautensa Leenille.
* * * * *
Hän oli paljon kokenut nuorimies. Hän tunsi paljon naisia ja monet suhteet oli hänestä tehneet järkevän miehen, joka osasi ottaa asiat käytännöllisesti ja joka tiesi naisten heikot puolet.
Hän oli pienen, kirkassilmäisen, kalpean ompelijattaren ensimäinen lemmitty. Tyttö rakasti häntä, eikä vaatinut muuta, kuin saada aina olla hänen omansa. Hän istui kaiket päivät ja ompeli, niin että rintaan pisti, mutta aika kului iltaa ajatellessa, jolloin he saivat olla yhdessä.
Usein pettyi tyttö. Ei saapunutkaan armas joka ilta hänen luoksensa. Silloin itki pikku ompelijatar yön ja seuraavana päivänä oli poski entistä kalpeampi — — —
Hän ei elämältä muuta toivonut, kuin saada olla Otto Porsin salainen lemmikki, hän ei muuta rukoillut, kuin että taivaan Isä pitäisi huolenaan, ettei hän häntä koskaan hylkäisi, — sitten hän ei jaksaisi elää.
Oli kulunut monta iltaa, eikä Otto ollut käynyt hänen luonaan. Mitä oli tapahtunut? Olikohan hän jo hylännyt hänet. Tyttö ei voinut nukkua öisin ja päivillä ei tullut työstä mitään. Fors oli kieltänyt hänet kirjoittamasta itselleen, kun hänellä oli niin huono käsiala. Nyt hän kuitenkin päätti kirjoittaa ja koettaen kaikkein parasta käsi-alaansa hän kysyi syytä ja pyysi tulemaan vielä kerran. — —