— Entä hattu? Määrätäänköhän hattu, luuri ja silmälasit, tiedusteli totinen Sepän Iida.
— Ja opetetaanko makaamaan puoleen päivään, kysyi Anna.
— Hei, akat, innostui Hiskian Eliina, jahka minä olen oppinut hattua pitämään ja sianrasvassa keitettyä munaa syömään, niin minäpä en päivää sano muille, kuin itseni näköisille.
— Koska he sitten alkavat, kysyi Anna.
— Syksyllä, kuulema. Laittavat kai oikean koulun Oljoon ja rouva lähettää kaupungista opettajan.
— Vai syksyllä. No ensi työkseen ne alkavat vilulla tappaa, niillä kun pitää aina olla ikkunat auki.
— Kyllä sitä kylmässäkin elelee, lohdutti Hiskian Eliina. — Sitten minäkin keitän kermaan mannaryynipuuroa ja panetan suolatonta voita puuron silmään. Kelpaa sitä Hiskiaksenkin ojaa kaivaa!
— Ja minä keitän särkeni siirapissa, lisäsi Anna.
— Hyi toki, sanoi Liisa. Minua ilettää teidän mässäämisenne. Mutta kyllä minustakin siltä tuntuu, että pysyköön jokainen omissa oloissaan. Kyllä minä luulen köyhän lapsen oloonsa kelpaavan.
— Ja pitäkööt vain huolta siitä, että omat lapsensa oppivat ihmis-tapoja, vihotteli Eliina. Ja laittakoot ensi itse itselleen ilman piikaa ruoan, vaikka rahaa on, etteivät tiedä mihin panna. Puhukoot vasta sitten, miten köyhän voisi saada hengellänsä elämään, siinä!