— Kymmenen markkaa.
— Olkoon menneeksi.
Leeni rauhottui jälleen ja nukkui levottomaan, painostavaan uneen.
Monesti hän oli pettynyt, pettyisikö hän nytkin? Jumalat, taivaat, enkelit ja harppujen säveleet olivat kadonneet. Suurmaailmakin ihmeilleen oli hävinnyt mielikuvituksista. Monesti hän oli niitä kaivannut, vaikka ne olivat olleet vain omien kuvitusten utukuvia.
Niiden sijalle oli tullut paljon uutta. Kaupungissa hän oli tullut tietämään olevansa kaunis, hyvin kaunis sentähden, että oli musta. Ennen hän oli luullut olevansa hirveän ruma — — —
Lisäksi oli nyt tullut uusi tunne. Paljon hän oli rakastanut vaaria, muoria ja Anni-tätiä, mutta nyt hän tiesi, ettei se ollutkaan mitään.
Hän oli rakastunut. Illalla oli hän ylen onnellisena mennyt rakastettunsa kanssa teaatteriin. Se oli mennessä sanonut Leenin olevan hurmaavan kaunis ja Leeni oli suuttunut ja sanonut hänen tekevän pilkkaa mustasta tytöstä, joka oli niin musta ja pihkasilmäinen kuin neekeri ikään. — —
5.
Missä enemmän ihmisiä yhteen sattuu, siellä saman hengen lapset ryhmittyvät. Niin syntyy erityisiä joukkoja kiehuvassa ihmiskeossa. Jumaliset pitävät kiini kirkosta, oppineet etsivät toistensa seuraa, taiteilijoilla on omat kuntansa, rikkailla pohatoilla samoin omansa. Niin jatkuu muodostus alkaen ylhäältä, kunnian ja vallan kukkuloilta ja käyden alaspäin aina niihin kurjuuden ja häpeän soliin asti, joita silmistämme peittää yö. Tarkoitan paikkoja, joihin nälkä ja ylen raskas työ vievät usein kukkeimmat neitoset.
Moni asettaa tietämättömyyden ja laiskuuden syyksi sen, että nainen lankeaa. Mutta se on erehdys. Ei löydy niin tietämätöntä neitosta, ettei hän kauhistuisi, jos joku ehdottaisi häntä ilotytöksi. Ja se seikka, että vain työläisten joukosta sellaisia tulee, todistaa, ettei laiskuudenkaan ole syy. Jos laiskuus johtaisi naisen huonoon elämään, täytyisi ilotyttöjen joukossa olla joku ylemmänkin luokan jäsen.