Mutta sitten alkoi Fors vaatia lisää seuraa. Heitä oli neljä miestä ja vain kaksi naista.
Ylistöä kauhistutti. Hän tahtoi kotiin, mutta toverit eivät laskeneet.
Hetken kuluttua tuli sisälle kaksi uutta naista.
Toinen niistä oli kalpea ja heiverö. Hänen silmissään oli jotakin vavahtelevaa ja pelokasta, hän näytti vasta-alkavalta. Hänestä ei kukaan välittänyt ja tytöt väittivät hänen olevan hiukan typerän. Ylistö alkoi seurustella hänen kanssaan, sillä tyttö tuntui hänestä, kuin tuulahdus homehtuneessa huoneessa. Hän pyysi tyttöä istumaan viereensä sohvalle. Toiset olivat lähteneet, viereisiin huoneisiin.
— Miten te olette tänne joutuneet, kysyi Ylistö, puhetta tehden.
Tyttö katsoi häneen terävästi.
— Aivan samoin kuin tekin. Miksi sellaista kysytte?
— Se ei ole totta. Minä pääsen täältä pois, mutta te jäätte.
— Tekin jälleen ja jälleen tulette, samahan se on, vaikka aina täällä on.
— En minä koskaan enää tule, vakuutti Ylistö. — Miten kehtaatte olla tuollainen?