— Miksi eivät, Ylistö kysyi.
— Ehkä siksi, että olen siistin näköinen, kun kuitenkaan en ole siisti. Minä en tahdo jaksaa muuttua. Olen surullinen ja raskasmielinen, enkä osaa viehättää. Suutun pienemmästäkin. Minun laiseni ei oikein kelpaa.
— Minulle te kelpaatte, sanoi Ylistö ja veti tytön syliinsä.
Tyttö ei kauan istunut siinä.
— Ollaan vakavia, hän sanoi ja istuutui tuolille. — Mitäpä me turhia.
— Olenko sitten niin ruma mielestänne?
— Hah, haa, minäkö näöstä! Ei lainkaan. Muuten vaan en tahdo.
— En ole ilman — —
— Rahaako? Sen tiedän. Otetaanpa viiniä ja jutellaan.
He juttelivat kauan. Ylistö unohti, missä hän oli ja samoin lienee tyttökin unohtanut.