— Hyvä on! — Ylistö nauroi häjysti. — Älkää sallikokaan!
Fors vetäytyi nopeasti takaisin. Hän pelkäsi mainettaan. Poliisi olisi voinut sekaantua asiaan.
Sivuhuoneista olivat toisetkin tulleet salonkiin näkemään, mitä oli tekeillä. He koettivat rauhoittaa Ylistöä, mutta eivät onnistuneet. Mielenliikutus ja viini olivat sävyisästä pojasta tehneet raivon. Hän löi nyrkkiä pöytään, kiljui ja ärjyi.
— Hyi onnetonta tuollaisia miehiä! Teidän näkönnekin ilettää minua, te — — — —
— Ellette ole hiljaa, haen poliisin, penesi vanhin nainen, joka oli jonkunlainen emäntä. — Täällä ei saa räyhätä!
— Hakekaa sata, ärjyi Ylistö, se ei minua liikuta —
Nainen oli lähtevinään mutta piiloutui keittiöön. Fors oli pujahtanut ulos ja kiiruhti kotiinsa. Toiset kokivat tyynnyttää rajustunutta toveria.
Kun Ylistö sai kuulla, että Fors oli poistunut, rauhottui hän.
— Kuinka sinä noin käyttäydyt, toruivat toiset. — Eihän se sovi sivistyneelle miehelle.
— Sanokaapa, kunnon miehet, mikä sitten sivistyneelle sopii? Olkaa niin hyvät ja sanokaa, sopiiko syöstä saastaansa seitsentoistavuotiseen, orpoon, kärsineeseen, turvattomaan naiseen? Sopiiko, häh! Vai sekö vain sopii sivistyneelle, että hän hellii mainettaan, on oppinut, matkii viisaiden puhe- ja ajatustaitoa ja narraa toisilta itselleen palkkaa ja kunniaa — — —