— Ole nyt! Sinä olet juonut liikaa! Lähdetään pois!
— Lähdetään, lähdetään. Hyvästi, Lilli!
Hän suu teli tytön kättä, katsoi hellästi silmiin ja lähti.
Hän ei ollut pahentunut pahassa paikassa.
— Tuo oli omituinen herra, Lilli sanoi tovereilleen.
— Lienee ollut ensikertalainen, sanoivat toiset.
6.
Ei kuulunut Ylistöä seuraavana päivänä, ei toisellakaan. Turhaan Leeni odotti. Jota enemmän aikaa kului, sitä tuskallisemmaksi kävi hänen olonsa. Joka kerta, kun uusi vieras tuli kapakkaan, säpsähti Leeni. Hän oli kuin kuumeessa. Väliin hän poistui tarjoiluhuoneesta siinä toivossa, että Ylistö sillä aikaa saapuisi, — mutta kauan hän ei malttanut olla poissa, kun jälleen meni katsomaan. Ei, ei tullut. Eikä Leeni tiennyt, missä Ylistö asui. — Jos tästä oveen on seitsemän askelta, hän tulee. Ensin astui Leeni pitkiä, sitten yhä lyhyempiä ja — seitsemän tuli. Hän rauhottui, mutta vain hetkeksi. — Jos ensimäinen, joka oven aukasee, on nuori ja tumma, hän tulee tänään, jos vaalea, niin huomenna, jos vanha, niin ei koskaan. Vaalea ja nuori tuli ja Leeni alkoi jälleen odottaa seuraavaa päivää.
Illalla sai Sussu antaa numeroita. Kaksikymmentä ja viisitoista, — t ja o, — tulee, on, — vielä kaksi! Ja vielä!
— Antakaa, hyvä Sussu, vastaus sille ajatukselle, jota ajattelen!