Ja vähitellen, ajan kuluessa, kun mitään tietoja ei tullut, haihtui kuvakin pois tytön sydämestä.
Elämä pysyi kapakassa entisellään ja Leeni piti siitä. Hän oli kaunis ja ihailtu ja tiesi olevansa voittamaton.
Kunnioituksen janokin oli hiljalleen kuollut. Hän ei kaivannut tervehdyksiä kaduilla. Leeni osasi käsittää, että herrat niin äärettömän mielellään olisivat tahtoneet seurustella hänen kansaan ulkonakin, jos olisivat olleet vapaita. Mutta he olivat sidotuita. Itsellään ei Leenillä ollut mitään kahleita, mutta hän aavisti ne muissa sangen koviksi. Olihan hän itse nähnyt, miten kohteliaasti herrat tervehtivät hyvin rumiakin, ilkeän ja vanhan näköisiä naisia ja kapakassa sattui usein, että hienot herrat olivat äärimmäisyyteensä asti huomaavaisia tökeröille ja tyhmille kauppiaille.
Ja paljon oli Leeni kuullut keskusteluja.
Kerrankin oli muuan nuori mies uhannut naida erään voikauppiaan paksun, rokon-arpisen lesken, jolla kehuttiin olevan kaksisataa tuhatta rahaa ja kolmekymmentä vuotta sitten menetetty nuoruus. Hän olikin nainut hänet ja nyt sama nuori herra mielisteli kaunista kapakkatyttöä, jonka Leeni hyvin tunsi. Tyttö ei kuitenkaan sanonut huolivansa naineesta miehestä. —
Mitä olisi Leeni siis tervehdyksistä huolinut, tai muista turhuuksista. Nehän eivät mitään merkinneet. Herrat uhkasivat monesti kuolemalla hänen tovereitaan, jos eivät nämät heitä lempisi ja kokonaisia omaisuuksia he väliin menettivät kapakkanaisten takia, joita eivät kadulla tohtineet tervehtää. Hänkö tervehdyksistä välittäisi. Tuskin siitä kukaan mitään välittää. Sussukin sanoi sellaista lapsellisuudeksi.
Leenillä oli paljon ihailijoita. Kauneimmat niistä olivat muuan konttoristi, jolla oli pitkät, mustat viikset ja tulimustat, loistavat silmät ja eräs saksalainen soittoniekka, joka oli solakkavartaloinen ja jonka katse oli surullinen ja hellä. Mutta Sussu kutsui heitä suuriksi lurjuksiksi ja naispettureiksi.
Sussulla oli niin omituinen maku.
Hyviä ja täysin sopivia ihailijoita oli hänen mielestään Leenillä vain kaksi. Ja niitä hän kehui.
Toinen oli vahvavartaloinen ja lyhyt, niin lyhyt, että ulettui tuskin Leenin olkapäähän. Sillä oli suppea takaraivo, harva, vaalea tukka, se nauroi äänekkäästi, röhöttämällä ja raapi niskaansa vähän väliä ja makeasti. Toinen taasen, Sussun mielestä vielä arvokkaampi oli teurastaja Gustafsson. Hänkin tosin oli lyhyt ja lisäksi vanha, mutta hänellä oli velaton kivimuuri keskellä Helsinkiä. Tästä syystä oli hän kaikkein ansiokkain saamaan niin sievän tytön suosion, kuin Leeni oli, mutta asia oli hyvin epävarmaa laatua, sillä Sussu tiesi Gustafssonilla olevan paljon tarjokkaita.