Ennen, lapsempana oli hän ollut herkkä lemmelle, nyt hän ei ollut. Hän näki nuorien, vanhojen, viisaiden, typerien, köyhien ja rikkaiden kilpailevan hänen suosiostaan ja se teki hänet varmaksi ja kovaksi.
Tuttavansa rouvan kysymykseen, eikö hän monesta kosijastaan ollut tavannut yhtään mieleistänsä, vastasi Leeni nauraen: olen montakin, mutta siitä pelosta, että sattuisi joku vielä miellyttävämpi, en ole tohtinut valita. Sanokaa, mitä pitäisi tehdä!
Leskeksi Leeni ei kuitenkaan aikonut jäädä. Hän kyllä menisi naimisiin, jos vain sopiva kohdalle sattuisi, — — — se sopiva, hieno, kaunis ja oppinut.
Sellaisiakin oli kosijoiden joukossa.
Leeni oli nuori ja hänellä oli aikaa odottaa.
* * * * *
Eräissä kutsuissa Leeni tapasi herra Fors'in.
Se tuntui pahalta. Hän toivoi, ettei herra Fors häntä ollenkaan tuntisi.
Keneltäkään Leeni ei enään salannut entisyyttään. Kaikki sen tiesivät. Ilmitulemista hän siis ei pelännyt, mutta mitä? Jotakin hän vain pelkäsi, — — ja harmittikin, että oli joskus ollut kapakassa.
Mutta herra Fors ei ollut tuntevinaan.