— Minun täytyi, kun — —
— Niin, ystäväni! Kun köyhdyit, kun sivistynyt ystäväpiirisi sinut häväistynä hylkäsi, niin täytyihän sinun — — —
— Minä olen niin onneton ja kurja, valitti, Leeni. Jospa kuolisin! —
— Sen sinä teet! Älä ole milläsikään, Leeni, sen me kaikki teemme. Maailma ei enää tiedä, että Leeniä ja Sussua on olemassa. Pian emme itsekään sitä tiedä.
Leeni jäi Sussun luokse asumaan ja heistä tuli jälleen toverit, kuten ennen kapakka-aikana.
Mutta nytkään eivät he kauan saaneet olla yhdessä. Leeni pääsi jälleen paremmille oloille. Hän kuoli.
Joku vuosi sitten nähtiin vielä vanha nainen istuskelemassa puodien rappusilla. Hänen kurja näkönsä herätti sellaista sääliä, että harvalla oli sydäntä kulkea hänen ohitseen almua antamatta. Se oli vanha Sussu.