— Sen pitäjän ihmiset, jotka asuvat siinä reunalla.
— Olkaa höpisemätä, yhtyi muori. — Valmistakaa itseänne Herran sanaa vastaan ottamaan.
Matkaa oli kirkko-aukean laitaan penikulma. Tien varsilla kasvoi kuusia, jotka muodostelivat tasaisia havuseiniä tai avautuivat aukoiksi päästäen katseen tunkeutumaan syvälle tuoksuavaan siimekseen. Seutu oli vuorista. Korkeammilta mäiltä näkyi välkkyviä järviä, vihannoivia saaria ja niemiä. Niemien tuolla puolen jälleen vesiä ja niiden takana kaukaisia kukkuloita.
— Tuolla näkyy jo Herran huone.
Muori viittasi kädellään.
Leenan sydän hytkähti.
— Missä, missä se on?
— Tuolla! — Muori osotti vaaleanpunaista, ympyriäistä, tornikattoista rakennusta, joka kaukaa näkyi sinertävän metsän laidasta.
Leenaa alkoi itkettää ja jälleen muistui mieleen, miten oudosti porstuan ovi oli narahtanut. Hän olisi tahtonut olla kotona, aina kotona, siellä oli niin hauskaa, ei siellä ollut teitä, jotka johtavat maailman loppuun, eikä Herran sanaa, joka lyö kinttuihin. Siellä olivat vain Mirri, Mustikki, pihlaja ja nurmikko, jotka nyt olivat aivan yksin. Aurinko varmaankin paistoi sisään, kärpäset surisivat akkunassa, mutta — olikohan siellä nyt niin? Naksuttikohan kellokin seinällä, vaikkei ketään ollut kuulemassa — — —? Entä jos tässä maailmassa ei olisi yhtään ihmistä, niin olisikohan tätä maailmaa — — —? Lapsen valtasi sanomaton tyhjyyden ja olemattomuuden tunne. — Entä jos kaikki olikin unta? Leena katseli ympärilleen ja huomasi, että pimeys ja olemattomuus olivat hänen selkänsä takana — — —. Ja kun minä kuolen, ajatteli hän, niin onkohan sitten enään mitään? On, hän suunnitteli, kyllä sittenkin on, mutta minua ei enään ole ja minä en enään näe ja tuo pieni, ympyriäinen valo, joka on kasvojen edessä, pimenee ainiaaksi ja kaikkialla ympärilläni on, niinkuin selkäni takanakin — — —. Maantie on pitkä, niin pitkä, että se jatkuu maailman loppuun asti. Mitähän siellä on? Siellä on taivaan katto varmaankin hyvin matalalla. Tässä se on korkea. Kah! Tässähän onkin taivaan katto korkein ja tässä on kirkko — — —
Muori keskeytti hänen haaveilunsa, oltiin tultu kirkonkylän laitaan.
Siinä syötiin evästä ja pantiin kengät jalkaan. Kirkkoa ei näkynyt.