— En.
— Oletpahan! Se riivattu käskee viattomien lapsien kutsua itseään Anni-tädiksi. Äitisikin se sai sellaiseen vimmaan, ettei se lopulta uskonut Jumalaa, eikä pirua! Niin, siihenkin ihmiseen se konin kummi istutti kadotuksen siemenen, joka iti, teki hedelmän ja vei sen hukkaan ijankaikkisesti. Voi, voi, — muori purskahti itkuun, — kun pitikin minun osakseni tällainen sattua! Olisin niin mielelläni tahtonut sinun nimesi elämän kirjaan. Nyt voi vanhurskas Jumala vaatia sinun sielusi minun kämmenestäni ja se on ruunankummin syy. Nyt annan minä sinulle, tyttö, niin selkään, että ikäsi sen muistat!
Muori oli juuri lähdössä vitsaa taittamaan, kun vaari Leenalta kysyi:
— Näitkö sinä siellä pirua?
— Näin, vastasi Leena ajattelematta, mitä sanoi.
Muori kutistui kokoon.
— Näitkö —
— Näin, toisti Leena hiukan rohkeammasti.
— Ihanko totta, kysyi vaari jälleen. — Vaarin suupielessä oli jotakin, joka muulloin olisi naurattanut pikku-Leenaa.
— Ihan totta!