— Hartaitahan ryssät ovat, todisti vaarikin. Kerran markkinoilla näin minä niitä lauman koolla. Vähän väliä ne heittivät itsensä kontusilleen maahan ja kun minä kysyin yhdeltä mieheltä, että mitä ne sillä tarkottavat, sain kuulla, että ne rukoilevat. Vaikka kyllä ne siltä pettää osaavat. Minuakin ne samat ryssät petkuttivat ihan jumalattomasti.
— Oikeinko ne rukoilevat tätä oikeata Jumalaa, kysyi muori.
— Ihan tätä samaa.
— Entä uskovatkohan ne Jeesusta?
— Sitähän ne vasta uskovatkin, vakuutti ukko. Nehän joka kerta, kun Jeesuksen nimi mainitaan, heittävät itsensä mahalleen maahan. Ja niin sanovat itse keisarinkin tekevän.
— Ohhoh sentään, huokasi muori vedet silmissä ja haikeana, vai on meidän rakas ruhtinaammekin niin nöyrähenkinen.
— Nöyrä se on, puhui ukko innostuneena. Vaikka se onkin niin suuri herra, kumartelee se Jumalan edessä, niinkuin muutkin ihmiset. Toista se on, kuin meillä. Täällä ei kunnon renkikään kehtaa Jumalaa palvella.
— Mitä vielä, säesti muori, korttia pelaavat ja juovat, siihen ne kyllä ovet mestareita, mutta käskisipä lukemaan. Vai on se keisari niin jumalinen.
— On se.
— Minä olen kuullut, huomautti vaari väliin, että sen on hiukan kuin pakko olla jumalinen. Ne, näes, kuulema palvelevat kuvia.