— Uskoo.
Aurinko painui länttä kohden. Viilenevä ilta toi niityiltä tuoksua. Vanhus ja lapsi erkanivat toisistaan saadakseen kumpikin rauhassa miettiä asiaansa.
— Minä laittelen lehmälle juomaa, laita sinä, lapseni, illaksi vaarille ruoka pöytään.
Muorin sydän oli täynnä pelkoa ja riemunsekaista hartautta siitä, mitä lapsi oli nähnyt. Lapsi taasen tunsi vain suurta kummastelua. Pikku-Leena oli nähnyt elämää neljältä taholta. Omansa oli niistä ollut kaunein, mutta sen oli hän kadottanut, se hukkui hänen ensimäisellä kirkkomatkallaan, toiset olivat muorin, vaarin ja Anni-tädin.
* * * * *
Lehmä oli saanut iltasensa ja makasi märehtien karjapihassa. Muori laitteli kylpyä, vaari ja pikku-Leena istuivat pirtissä.
Tietä pitkin kirkonkylältä käsin oli mökkiin tullut vanha kulku-ukko, joka sanoi olevansa kaukaa kotoisin ja kertoi paljon suuren maailman ihmeistä. Leena kuunteli yhtenä ainoana korvana. Aartolahdella lapset harvoin pääsivät vertaistensa joukkoon kylille, sillä kylänkulkijaa pidettiin huonona ihmisen alkuna. Siksipä ne mielellään tottuivat olemaan vanhusten joukossa ja harvinainen hetki oli, kun vieras sattui, jota ei pelätä tarvinnut.
— Se on komea kaupunki se Pietari, kertoi ukko — Se loistaa kullalle, niin että silmiä huikasee ja keisarin ajaessa sihisevät välkkyvät miekat. Kahdeksankertaisia taloja on tuhansittain ja sotaväkeä kuhisee ihan. Siellä on asukkaita yhtäpaljon kuin koko Suomen valtakunnassa ja kirkkojakin on siellä sadottain ja jumalanpalvelusta ne pitävät jokaisessa kadunkulmassa.
Muori oli kiirehtinyt saunan laittoa päästäkseen hänkin kuuntelemaan ja osui parahiksi sisään kuullakseen ukon viimeiset sanat.
— Vai on ne niin Jumalaa rakastavia ihmisiä, ne ryssät, hän ihmetteli.