Heidän toimestaan on kylään saatu kansakoulu.
Koulun vihkiäisiin oli kutsuttu kaikki Aartolahden mökkiläiset, mäkitupalaiset ja köyhät. Oljon emäntä piti heille erityisen puheen valistuksen tarpeellisuudesta, tarkotuksesta ja olemuksesta. Uusi opettajatar lausui runoja ja Oljon isäntä puhui Suomen kansan jaloista esi-isistä, suurista kärsimyksistä ja taisteluista. Lakit päässä ja suut auki kuuntelivat miehet puhetta, ymmärtämättä, mikä oikeastaan oli tarkotus.
— Mitähän se noin öhkää ja ääntään vetää, tiedustelivat naiset.
— Se kuuluu loruun, selitti Melanderin Heta.
Nuo valistumattomat ihmiset pitivät koko touhua vain herrain pelinä, joka heistä tuntui suolattomalta maitovelliltä.
Mutta Oljoset ja opettajatar, — pitkä, laiha, punatukkainen ja suurijalkainen, 24-vuotias nainen, olivat päättäneet valistukselle voittaa Aartolahden. He olivat päättäneet taistella. —
Ensin perustettiin ompeluseura, sitten laulu-, soitto- ja puhujaseurat.
Huomattiin seuroista olevankin hyötyä. Nuorukaiset ja neitoset, jotka ennen olivat juosseet nurkkatansseissa, alkoivat pitää niitä häpeällisinä. Varsinkin talollisten nuorukaiset ja neitoset. Näin syntyi tuossa kunnon kylässä sääty-ero, joka ei erottanut rikasta köyhästä, mutta sivistyneen sivistymättömästä. Sivistyneitä olivat siis sellaiset, jotka kuuluivat ompelu-, laulu- ja puhujaseuroihin, sivistymättömiä taasen ne, jotka kulkivat nurkkatansseissa ja niissä kulkivat rengit, piiat ja mökkiläisten lapset.
Sivistyneet opettelivat kaupunkilaistapoja, olivathan ne välttämättömiä seura-elämässä. Piti osata esitellä itsensä, ennenkuin sai tervehtiä, — sivistymättömät tervehtivät kaikkia, — piti osata sanoa: hauska tehdä tuttavuutta! Piti osata ihailla luontoa ja ymmärtää kukkaiskieltä. Asioista tuli puhua hienostellen ja tuli olla mieli vapaa, rinta raitis. Taikojen ja muiden ylenluonnollisten tapausten uskomista pidettiin suurimman tietämättömyyden merkkinä. Niinpä muuan eukko, joka sanoi näkevänsä aaveita ja tietävänsä tulevia asioita joutui perin huonoon huutoon sivistyneiden taholta. Hän oli saanut maineensa siitä, että oli kerran ennustanut suuren onnettomuuden uhkaavan muuatta taloa. Talo olikin palanut ja sen mukana talon pienin lapsi. Mikään noita hän siltä ei sanonut olevansa, näkijä vain, eikä kukaan ollut ennen valistuksen tuloa häntä noitana pitänytkään. Nyt hän tuon tuostakin sai kuulla olevansa pimeyden lapsi, jonka valistus oli tuominnut kuolemaan. Opettajatar selitti koululapsille, miten kauan velhot ja noidat ovat pitäneet kansaa pimeydessä. Hän istutti lapsiin sitä tuntoa, että koulujen avulla sorretaan velhojen valta ja että Suomeen, tähän Kalevan kauniiseen kansaan istutetaan uusi henki, valon ja tiedon henki. Eikä opettajatar paljon huolinut siitä, että pojan-veitikat kiusasivat ja pilkkasivat vanhaa näkijä-eukkoa. Tosin ei opettajatar pitänyt siitä että lapset olivat raakoja, mutta niin paljon hän ei asiaa paheksunutkaan, että siitä olisi loppu tullut. Vanhus, joka ennen oli ollut avulias ja hiljanen, muuttui pian katkeraksi suupaltiksi. Kun sitten koululla jälleen vietettiin iltamaa nurkkatanssien poistamiseksi, saapui hänkin sinne ja alkoi ääneensä sadatella Oljosen isäntää.
— Kyllä minä sinut tunnen, hän sanoi, tunsinpa vielä isäsikin, joka nälkävuosina rikastui. Nälkään kuoli silloin ihmisiä, kuin torakoita ja Oljon tallin takana tavattiin kerran neljä henkeä kuolleina, mies, vaimo ja kaksi lasta. Nuorimmalla oli tukko kuivia heiniä suussa. Äiti kai ne oli siihen pistänyt nälän lievittämiseksi. Tunsin minä senkin, joka isältäsi Jeesuksen nimeen kahta suolaraetta rukoili ja kuoli teidän pihaanne. Te rikastuitte juuri niinä kauhun vuosina. Niiltä ajoin on syntyisin se perintö, jolla sinä, hyvä mies, hyviä tapoja ihmisiin istutat. Palani taitoin minä nälkäisten kanssa ja taitoni ja tietoni oli silloin siunattu, kun nälkäkuolema raivosi. Nyt sinä, isäsi perillinen, kasvatat vihaa minua vastaan ja katkeroitat vanhan elämäni. Luulet valistuksinesi voivasi kuolettaa luonnon salaiset voimat. Et, veikkonen! Jumalalla on ääretön tietojen aarre-aitta, — hän niitä jakelee pienille, suurilta ne ovat salatut. — —