— Näkihän tohtorinna jo minua tuodessaan, että minun oli ikävä vaaria, miks'ei tohtorinna silloin kehottanut minua jäämään. Sitäpaitsi onkin vaari nyt ruokolla, ei hänen luoksensa enää pääse.
— Katso, jatkoi rouva, minä antaisin sinulle vähän rahaa — — — ja voisithan palvella maalla — — —, näes, tämä suuri kaupunki ei oikein sovi nuorelle tytölle. Maalla on parempi.
— Onhan täällä kaupungissa paljon nuoria tyttöjä, Leeni virkkoi, — enkä minä pyydä tässä paikassa olla, kyllä minä aina palveluspaikkoja saan.
— Älä ole vihanen, Leeni, pyysi tohtorinna, en minä sitä sillä sanonut, että sinun muuttaa pitäisi. — —
Leeni ei jäänyt kuuntelemaan, mitä tohtorinnalla olisi ollut sanottavaa. Hän juoksi keittiöön ja alkoi itkeä. Iida, kyökkipiika lohdutti häntä.
— Niinkuin ei Helsingissä paikkoja saisi parempiakin. Eihän sinun,
Leeni, siltä tarvitse maalle mennä että tästä paikasta muutat.
Mokomaakin kitupiikki herrasväkeä, eivät edes kertaakaan teaatteriin
kustanna.
— Oletko sinä ollut useinkin teaatterissa, kysyi Leeni, joka
Helsingissä ollessaan ei vielä ollut käynyt missään huveissa.
— Olen, uhosi kyökkipiika, minä olen satoja kertoja käynyt teaatterissa ja tansseissa. Jopa sinäkin kerran pääsisit teaatteriin, niin ihmettelisit itsesi pilalle. Siellä kun näkee edessään oikeita vuoria, metsiä ja järviä, maita ja taivaita ja kuulee ukkosen jyrisevän ja salamoivan. Hyvänen aika, miten se on mahtavaa ja suurenmoista. Siellä näkee tapauksia aivan luonnollisina. Miten rakkaudesta saadaan kärsiä ja kaikkea. — —
— Voi, jospa minäkin pääsisin, huokaili Leeni.
— Miks'et pääse, jos vaan tästä paikasta pois lähdet.