Leenistä tuntui vaimon puhe hyvältä. Se rohkasi häntä ja erinomasella huolella hän pukeutui lähtiessään paikanvälitystoimistoon.
Hotellin rouva oli jo odottamassa, kun Leeni tuli sisälle toimistoon. Hän oli pitkä, paksu, rintava ja hyvin ylpeän näköinen. Hän katseli tarkoin Leeniä ja puhui toimiston rouvan kanssa ruotsia. Leeniin hän teki kunnioitettavan, hiukan pelottavan vaikutuksen.
— Osaatko sinä ollenkaan serveerata, kysyi hän Leeniltä murteellisella suomenkielellä.
— En, vastasi Leeni syvään niiaten. —
Rouvaa näytti miellyttävän tytön niiailu, sillä ystävällisemmällä äänellä hän kysyi:
— Voisitkohan sinä oppia serveeraamaan?
Leenin mieleen tuli Suntion Liisan neuvo.
— Voisiko rouva opettaa minut mielensä mukaiseksi, hän niiaten sanoi. — Kyllähän siitä on rouvalle liika paljon vaivaa ehkä, mutta kyllä minä koettaisin nöyryydellä ja kuulijaisuudella palkita rouvan vaivat!
Leeni oli voittanut.
— Minä opetan tytöstä puhvettineidin, sanoi hotellin rouva ihastuneena. — Hän on kaunis tyttö ja hänellä on taipumusta hienouteen — — —.