— Ettekö vieläkään tiedä?
— Eihän tämä vaan liene rahaa, tuumi Aatami.
— Rahaa se on. Se on viidensadan markan seteli.
— Entä ne toiset.
— Samallaisia jok'ikinen.
— Vai on tämä niin paljon rahaa, ihmetteli Aatami. Jos sen olisin tiennyt, niin olisinhan niitä paremmin varjellut… On aina, rahaa se on, ei siitä mihinkään pääse… Jos tuon olisin tiennyt, mutta enhän minä osannut niitä lähemmin tarkastaa. Kyllä minä heti viiden ja kymmenen markan setelin tunsin ja olisinpa kai tuntenut sadankin markan, jos joukossa olisi ollut. Onhan minulla kerran itsellänikin ollut sata markkaa.
— Milloin? kysyi vaimo, joka pelkäsi Aatamin jälleen rupeavan valehtelemaan.
— Olipahan kerran nuorena miehenä, vastasi Aatami. — Mutta katsopa sinäkin, Maijaliisa, minkä näkönen viisisatanen on, tuskin sinä sellaista olet ennen nähnyt.
Vuorotellen Aatami ja Maijaliisa katselivat rahaa, joka vuosikauden oli ollut tallin seinällä. Vihdoin antoi Aatami sen takaisin pastorille ja sanoi tyynesti:
— Jos minä olisin tietänyt tuollaisen hirveän rahasumman olevan seinieni sisällä, en olisi saanut yön enkä päivän rauhaa.