— Niin.
— Seuraavaan kylään on tästä toistakymmentä virstaa ja yö jo kohta saapuu, puhui mies. — Tule minun kanssani meille yöksi, niin voit aamulla jatkaa kulkuasi. Mökkini on tässä aivan likellä.
Hän otti Hetua kädestä ja talutti hänet metsäpolulle, jota myöten mökkiin ei ollut pitkältä.
Asunto oli vähäinen ja se oli täynnä pieniä ja vielä pienempiä lapsia. Nuorenpuolinen vaimo laittoi leipää, kaljaa ja suolavettä pöytään miehelleen illalliseksi. Hetua huimasivat ne herkut.
— Kenen sinä olet mukanasi tuonut, kysyi vaimo nähdessään Hetun.
— Pienen kulkijan, joka piiloutui kiven taa minut nähdessään. Sen oli aikomus vielä tänä iltana kylälle.
-— Vai kylälle, ihmetteli vaimo. — Hyvänen aika, mistä sinä tulet?
— Rajaportista. — Melkein heti Hetua kadutti, että oli maininnut sen nimen. Hänellä oli omat syynsä pitää se nimi salassa, mutta hän ei ollut vielä tottunut maailmaan, eikä tietänyt, miten sen kanssa on meneteltävä. Kuitenkin hän aavisti, että vastaisuudessa oli paras pitää monet asiat salassa ja keksiä niiden tilalle uusia.
— Rajaportista asti, huudahti vaimo jälleen. Oletko sinä tullut sieltä asti tänään?
— Olen.