Ihania asioita eukko emännälle näki kahvikupin pohjasta. Se ihmetytti Hetua ja hän meni lähemmäksi, kurotti kaulaansa katsoakseen. Silloin vieras eukko huomasi hänet ja sanoi:
— Herran terttu, kuinka kaunis lapsi emännällä on!
— Ei se ole minun lapseni, sanoi emäntä. — Tässä minun tyttöni on.
Emäntä näytti Helmiä, joka seisoi hänen vieressään.
— Suuri tyttö, kehui eukko silittäen emännän lapsen päätä, mutta hän ei sanonut sitä kauniiksi ja se tuntui Hetusta hauskalta. — No kenen se tämä sitten on, hän jatkoi ottaen Hetun syliinsä.
— Se on, selitti emäntä, erään hetkaleen tytär ja sen äiti karkasi tässä toissa kesänä yhden miehen kanssa ja jätti tuon lapsen tänne ihmisten vastukseksi.
Hetu luuli, että vieras sen kuultuaan heittäisi hänet sylistään lattialle. Mutta eukko puristi hänet hellästi rintaansa vastaan ja virkkoi: lapsi raukka!
Se oli aivan outoa ääntä Hetulle ja hän rupesi katkerasti itkemään.
— Älä itke, lapseni, kyllä Jumala sinusta murheen pitää, lohdutti vieras. — Onko lapsen ikävä äitiä?
— On, nyyhkytti Hetu.