Mutta nyt!
Hetu oli tohtinut sulkea ovensa omalta kasvattajaltaan voidakseen paremmin toteuttaa ilkeät aikeensa. Se ei ollut solvaus vain kasvattajaa vastaan, se oli solvaus Jumalaa ja kotiakin vastaan! Millä oikeudella tohti kukaan sulkea hänen omaa oveansa hänen omassa kodissaan…!
Neiti riuhtasi ovea. Se ei auennut.
Akkuna, niin… Hän meni ulos, kiersi rakennuksen ja saapui Hetun akkunan alle. Se oli raollaan. Hirveätä alennusta tuntien kömpi vanhus sisään akkunasta tytön tyhjään huoneeseen… aivan kuin pahantekijä. Nyt oli hänen mittansa täysi.
IX.
Aurinko oli jo noussut, mutta sen säteet eivät vielä olleet kuivanneet puiden ja ruohojen tuhansia kimaltelevia kastehelmiä. Puutarhassa oli kylmää ja kosteaa.
Eemeli ja Hetu hiipivät hiljaa puutarhan aidan ylitse. Poika painoi viimeisen suudelman tytön huulille ja nosti hänet sitten akkunaan.
Akkuna oli sisältäpäin sulettu. — — —
— Herra Jumala, mitä minä nyt teen?
Eemeli ei vastannut mitään. Hetu huomasi, että hän oli hätäinen ja pyrki pois.