Tule, lintuni, ruokaa multa sä saat! Mut poijes se kääntävi pienoisen pään. Taas laulaos laulusi soinnukkaat! Mut eipä nyt kuulu sen riemuva ään'.
— Mikä vaivaa lintua, armastain? Ulos katsele päivän paisteesen! — "Oi, sinnehän onkin mieleni vain, Vapauttani, raukka, mä kaipailen."
— Niin lähteös, lintuni, lentohon, Pois tuonne toivosi maailmaan! Nyt tiedän: vapaaks luotu mi on, Ei vankina viihdy se milloinkaan. —
On ulkona kukkien peitossa maa, Kevät-aurinko loistavi lämpöinen; Ja lintu se riemuiten lentohon saa, Avaruuksiin, ilmahan kirkkaasen.
II.
Sä Suomen vapaa lintunen, Kiitosta kanna Luojalleni Niin paljon, paljon sait sä Hältä, Sun Isältäsi lempivältä: Jo tiedon laaja ihmemaa Sun lentimilles aukeaa; Sen aartehisto verraton Sun aatokselles altis on.
Se onni, mi on osanas, Ei ennen ollut siskollas; Hän hyöri, puuhas kodissansa, Se yksin oli maailmansa. Kun veljet luki innoissaan, Hän kyynelsilmin katsoi vaan. Hän kärsi, kaipas tietoja Kuin lintu vapauttansa.
Mut päivä koitti vihdoinkin Ja paistoi ihmismielihin, Ja tiedon maille valoisille Tie aukes Suomen tyttärille. On ummellensa siitä nyt Jo viisikymmen vierinyt, Ja muistoks tästä saavutaan Nyt kouluhumme juhlimaan.
Siis yhdy juhlan viettohon! Tää sulle kallis päivä on. Sun kanssas koko Suomen kansa Nyt ilmoittaapi riemuansa. Jo talvi saapuu Pohjolaan, Mut sull' on kevät kukassaan, Ja siksi, Suomen lintunen, Kiitosta laula Luojallen!
1893.