Kuuset seisovat siellä Kunniavahteina, Vuokot valkoiset peittää Nurmea juurella.
Kerran sinne mä saatoin Turvani, rakkahain; Kukkaset haudalla kastoi Kyynelet poskiltain.
Kolkolta siell' ei koskaan Tuntunut kumminkaan, Syömmeni kielet parhaat Helkähti soimahan vaan.
Kevään toivoa uhkui Kukkiva, armas maa, Mutta mun liiteli aatos Kauvaksi pilvien taa.
Onnea tääll' oli paljon — — Kyynelten himmentämää… Siell' oli oikea riemu, Siell' oli matkani pää!
Vuosia sitten vieri, Kasvoin, suureksi sain; Kohtalo pois minut johti Syntymäseudultain.
Aika jo paljon peitti Unhojen maailmaan, Vaan kuva paikkani rakkaan Kirkastuu yhä vaan.
Siellä jos taasen mä oisin Kuusteni juurella! Siellä jos nukkua voisin Päiväni laskeissa!
13/5 1894.
Eräälle morsiusparille.